Neste Rallissa mennään Päijänteen itäpuolelle

22.3.2016 / 16:04
Kaikki Neste Ralli 2016:n huollot tehdään Jyväskylän Paviljongin huoltoalueella.

[ A- ] / [ A+ ]

Neste Rallin uusi reitti vie rallikaravaanin pitkästä aikaa oikein kunnolla Päijänteen itäpuolelle. Reitin suunnittelusta vastaavat kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen ja apulaiskilpailunjohtaja Kari Nuutinen yhdessä reittitiimin kanssa.
– Reittiä suunnitellessa meille kilpailun tekijöille tärkeintä on aina se, että siitä saadaan urheilullisesti paras mahdollinen, kertoo Kai Tarkiainen.

Tämä tarkoittaa sitä, että erikoiskokeet ovat mielenkiintoisia ja niitä ajetaan sopivassa suhteessa siirtymiin nähden, jotta kisa pysyy mielekkäänä. Myös tankkausvälit ja huollot rajaavat reitin kilometrejä, joiden sisään palapeli pitää pystyä rakentamaan.

Toinen tärkeä sidosryhmä reitin suunnittelussa ovat paikalliset toimijat, eli kunnat, maanomistajat ja asukkaat. Tasapainon löytäminen eri intressien välillä on taitolaji.

– Reitin suunnat vaihtuvat jonkin verran vuosittain, että kisa pysyy kilpailijoille mielenkiintoisena. Se on paikallisillekin toimiva juttu, sillä siten toiset kylät ja toimijat saavat välillä vetää henkeä ja nauttia itsekin rallista katselijana ja taas toisena vuonna päästään tekemään rallitapahtumaa omalle kylälle, kuvailee kangasniemeläinen Neste Rallin apulaiskilpailunjohtaja Kari Nuutinen.

Tämän vuoden reitin uusista erikoiskokeista yksi hyvä esimerkki on sunnuntaina ajettava Oittila. Sen myötä reitti suuntaa yli kymmenen vuoden jälkeen jälleen Päijänteen itäpuolelle.

– Oittilaan mentiin osaltaan kyläläisten oman aktiivisuuden myötä, Nuutinen paljastaa.

Oittilan Maamiesseuran sihteeri Helena Kirjavainen vahvistaakin, että rallia haluttiin pitkästä aikaa piristämään kylän kesää.

– Olemme jo monta vuotta tuoneet ajatusta esille rallin järjestäjille. Ralli tuo mukavan tapahtuman lisäksi käytännön hyötyjä, kuten rahaa kylän toimintaan ja se parantaa myös kylän tunnettavuutta. Meillä on täällä kylätalo, jossa maamiesseura pyörittää kahvilaa ja kauppaa. Kesällä kauppa pyörii hyvin kun alueella on paljon kesäasukkaita, mutta talvea varten joudumme keräämään rahoitusta kesällä. On löydettävä keinoja millä saadaan työntekijän palkka maksettua ja palvelut pysymään auki. Ensi kesän rallipäivänä kylätalo on tietysti auki ja palvelee rallikansaa, mutta sen lisäksi tarjoamme yleisölle myös muita palveluita, kuten kahvi- ja makkarapisteitä, Kirjavainen kertoo.

Oittilassa on ajettu viimeksi rallia vuonna 1994, tuolloin EK oli nimeltään Mutanen.

Neljä monipuolista rallipäivää

Kilpailu käynnistyy torstai-iltana isäntäkaupunki Jyväskylän sydämessä, Harjun kaupunkierikoiskokeella. Ennen sitä kilpurit kuitenkin ravistellaan jo aamutuimaan Ruuhimäen testi-erikoiskokeella, jolla tehdään viimeiset varmistukset, että autot ovat tikissä pitkää kisaa varten. Päivän aikana Jyväskylä Paviljongin kilpailukeskuksessa ja huoltoparkissa tapahtuu myös paljon, mm. kuljettajahaastatteluja ja monipuolista oheisohjelmaa.

Perjantaina lähdetään Keuruun suunnalle, aamun avaa Mökkiperä. Sieltä Jukojärvelle siirtyessä ajetaan pistona uusi Halisen erikoiskoe, joka on reipaskulkuista yksityistietä. Pituudeltaan se on 6,75 km ja sen varteen rakentuvat yleisölle helposti saavutettavat katselualueet. Jukojärveltä löytyy tällä kertaa kisan rajuin hyppyri ja sen myötä pisimmät leiskautukset. Ennen päivähuoltoa ajetaan vielä Surkee ja Horkka.

Siirryttäessä huoltotauolta iltapäivälenkille Keuruun seuduille, koukataan toinen pisto, kun Äänekosken kaupungin kainalossa ajetaan 7,4 km erikoiskoe Äänekoski-Valtra. Sen jälkeen kilpailu etenee sujuvasti kohti toiseen kertaan ajettavaa Mökkiperää ja Jukojärveä joiden perään ajetaan uudestaan vielä Surkee ja Horkka. Päivä päättyy toiseen kertaan ajettavan Harjunkaupunkierikoiskokeen jälkeen yötauolle Jyväskylän Paviljongin huoltoalueelle.

Lauantaiaamuna käännetään nokka kohti Jämsää. Unihiekat silmissä vaihtuvat soraksi, kun aamun avaa erikoiskokeiden kuningas Ouninpohja – ja vieläpä “väärinpäin” ajettuna, joten uutta nuotitettavaa ja yllätyksiä on luvassa. Sen perään ajetaan myös ajosuunnaltaan muutettu Päijälä ja kisan kenties nopein erikoiskoe, Pihlajakoski.

Ennen Jyväskylän päivähuoltoon suuntaamista ajetaan vielä ysitien tuntumassa Saalahdenkylällä 4,4 km pitkä erittäin yleisöystävällinen erikoiskoe. Päivähuollon jälkeen kiepautetaan sama lenkki uudelleen, myös Saalahden pisto ajetaan toistamiseen.

Sunnuntai onkin sitten oikein karkkipäivä. Pitkästä aikaa reitti suuntautuu Päijänteen itäpuolelle, alueille joilla ei ole tällä vuosituhannella ajettu. Yleisön kannalta idea on mainio. Jos etelän rallifanin viikonloppuvapaat alkavat olla taputellut, ehtii silti vielä kotimatkalla katsomaan rallia!

Sunnuntaina ajetaan yhteensä neljä erikoiskoetta. Aamu käynnistyy Lempäällä, joka on ajettu viimeksi vuonna 1999, tosin paljon pidempänä. Vieläkin syvemmälle vintille pitää mennä, että seuraavan EK:n nuotit löytyisivät. Oittila on ajettu nimittäin viimeksi vuonna 1994.

– Oittila on kuin koko kisa pienoiskoossa: jouhevaa ja teknisempää, pientä ja isoa, hyppyjä, järvimaisemaa, aikuista metsää ja maali peltoaukealla. Oittilan jälkeen ajetaan toiseen kertaan Lempää, sitten pidetään pieni paussi ja ajetaan Oittila uudestaan. Nyt se onkin kisan päättävä Power Stage, joka televisioidaan suorana ympäri maailman.

Lähde: Neste Rallin tiedote, kuva Mika Mäki.


Facebook kommentit