Ogier dominoi MM-sarjaa, kauden kolmas voitto tuli näytöstyyliin – “Odotin paljon tiukempaa kilpailua”

9.4.2018 / 06:34
Korsikan MM-ralli oli tänä vuonna Sebastien Ogierin näytöstä (Kuva: M-Sport Ford).

[ A- ] / [ A+ ]

Hallitseva maailmanmestari Sebastien Ogier dominoi tällä hetkellä rallin MM-sarjaa. Ranskalainen ajoi viikonloppuna Korsikan saarella ajetussa kauden neljännessä osakilpailussa jo kauden kolmannen voittonsa. Ogier hallitsi kilpailua ensimmäisestä erikoiskokeesta aina maaliin asti.

Jos viime vuonna Sebastien Ogier nousi rallin maailmanmestariksi voittamalla kauden aikana vain kaksi osakilpailua, niin tänä vuonna tahti onkin sitten ollut aivan toinen. Kun MM-sarjasta on ajettu neljä osakilpailua, niin Ogierilta löytyy jo nyt enemmän voittoja, kuin viime vuonna yhteensä. Korsikan MM-rallissa Ogier johti kilpailua ensimmäisestä erikoiskokeesta aina maaliin asti.

– Odotin paljon tiukempaa kilpailua. Erot ovat yleensä olleet hyvin pienet ja olikin mukava yllätys onnistua heti alussa tekemään niin iso ero, Ogier kommentoi rallin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa viitaten perjantaina tekemiinsä kolmeen pohja-aikaan neljällä ajetulla erikoiskokeella.

Noiden kolmen pohja-ajan myötä Ogierin johtomarginaali ensimmäiselle yötauolle saavuttaessa oli jo yli puoli minuuttia. Lauantain aikana se kasvoi 44,5 sekuntiin ja päätöspäivän kahdella erikoiskokeella Ogier pystyi jo ottamaan tilanteen rauhallisesti, koska uhkaajia ei enää voiton suhteen muista kuljettajista ollut. Ogierin suoritus saattoi näyttää helpolta, mutta ranskalainen korosti puheissaan kilpailun jälkeen, että näin ei kuitenkaan ollut.

– Viikonloppu ei ollut helppo, koska on aina haastavaa ajaa selkeässä johdossa ja kontrolloida tilannetta yrittäen olla sortumatta virheisiin sen sijaan, että ajaisi täysillä, Ogier kuvaili.

Ogier on osallistunut urallaan 127 MM-ralliin ja voittanut niistä 43. Palkintosijoituksia CV:stä löytyy 68 kappaletta. Korsikan MM-rallin Ogier voitti toisen kerran, edellinen tuli Volkswagenin ratissa kaksi vuotta sitten. Ogier on nyt voittanut kaksi MM-rallia peräkkäin, Meksikon ja Korsikan, ja edellisen kerran Ogier ylsi vähintään kahteen peräkkäiseen MM-osakilpailuvoittoon syksyllä 2016.

MM-pisteissä Ogierin johto Korsikassa kolmanneksi ajaneeseen Thierry Neuvilleen nähden kasvoi 17 pisteeseen ja valmistajien MM-sarjassa Ogierin edustama M-Sport Ford kuroi Hyundain johdon neljään pisteeseen, kun ennen Korsikaa se oli 12 pistettä. Hyundain pistejohdosta huolimatta M-Sport-tallin Ford on kuitenkin tällä hetkellä autoista se ykkönen, koska pitää muistaa, että Ogier ei ole juurikaan saanut pisteiden metsästyksessä “tulitukea” tallikavereiltaan kauden neljässä ensimmäisessä osakilpailuissa toisin kuin tilanne on Hyundailla, missä kolme kuljettajaa on kerännyt tasaisesti pisteitä koko alkukauden.

– Näyttäisi siltä, että kehitystyö auton osalta on menossa oikeaan suuntaan ja olemme edistyneet siinä enemmän kuin muut. Missään nimessä näiden kahden hienon voiton jälkeen emme voi kuitenkaan ajatella, että tämä riittää. Täytyy vain jatkaa työntekoa jatkossakin. Kehitystyön jatkuminen oli avaintekijä sille, että halusin jatkaa M-Sportilla, joten olen erittäin tyytyväinen siihen, että kaikki vaivannäkö alkaa nyt tuottamaan tulosta, Ogier korostaa.

Toiseksi sijoittunut Ott Tänak nousi MM-pisteissä kuudennelta sijalta kolmanneksi. WRC2-luokassa ylivoimaiseen voittoon ajoi Jan Kopecky ja junioreiden ykkönen oli puolestaan isäntämaan Jean-Baptiste Franceschi. Kummassakaan luokassa ei ollut mukana suomalaiskuljettajia. Suomalaistiimi Printsport Racingin puolalaiskuljettaja Lukasz Pieniazek sijoittui WRC2-luokassa kuudenneksi ja MM-pisteistä ajaneista kuljettajista viidenneksi.

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Argentiinan soralla 26.-29. huhtikuuta.

Korsikan MM-rallin yleiskilpailun lopputulokset

1) Sebastien Ogier (Ford) 3.26.52,7
2) Ott Tänak (Toyota) + 36,1
3) Thierry Neuville (Hyundai) + 1.07,5
4) Dani Sordo (Hyundai) + 2.02,6
5) Elfyn Evans (Ford) + 2.06,1
6) Esapekka Lappi (Toyota) + 2.33,5
7) Andreas Mikkelsen (Hyundai) + 2.43,4
8) Jan Kopecky (Skoda) + 10.34,8 WRC2
9) Kris Meeke (Citroen) + 10.40,5
10) Yoann Bonato (Citroen) + 12.26,0 WRC2

Ogierin keskinopeus: 96,7 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Lappi 4, Ogier 3, Loeb 3, Tänak 3

Kuljettajien MM-pisteet 4/13 osakilpailua

1) Sebastien Ogier 84
2) Thierry Neuville 67
3) Ott Tänak 45
4) Andreas Mikkelsen 41
5) Kris Meeke 36
5) Esapekka Lappi 36
7) Jari-Matti Latvala 31
8) Dani Sordo 30
9) Craig Breen 20
10) Elfyn Evans 18

Valmistajien MM-pisteet

1) Hyundai 111
2) M-Sport Ford 107
3) Toyota 93
4) Citroen 81

Lue myös! Lappi teki suomalaista rallihistoriaa Korsikassa – Aiemmin vain Toivonen pystynyt samaan (9.4.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit