Ogier koki vielä kauhunhetkiä viimeisellä erikoiskokeella – “Se oli pelottavaa”

6.12.2020 / 18:02
Sebastien Ogier ja Julien Ingrassia (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajettiin Italian Monzassa. Värikkään ja tapahtumarikkaan viikonlopun päätteeksi maailmanmestariksi kruunattiin Toyotalla ensimmäisen kautensa ajanut Sebastien Ogier yhdessä kartanlukijansa Julien Ingrassian kanssa.

Puolentoista viikon päästä 37 vuotta täyttävälle Sebastien Ogierille nyt tullut rallin maailmanmestaruus on uran seitsemäs. Kuten Ogier jo ennen kauden viimeistä osakilpailua Italian Monzassa sanoi, mahdollinen mestaruus ei tänä vuonna tuntuisi niinkään isolta asialta, kausi kun on ollut koronan takia rikkonainen, mutta historiaa ranskalaiskuljettaja siitä huolimatta viimeisimmällä mestaruudellaan teki.

Ogierista kun tuli rallin MM-sarjan historiassa vasta toinen kuljettaja, joka on onnistunut voittamaan maailmanmestaruuden kolmen eri automerkin ratissa. Juha Kankkunen piti yksinään tätä ennätystä hallussaan peräti 27 vuoden ajan, laukaalaisen ajettua neljä mestaruuttaan vuosina 1986, 1987, 1991 ja 1993 kolmella eri automerkillä: Peugeotilla, Lancialla ja Toyotalla. Ogierin mestaruudet ovat tulleet Volkswagenilla, Fordilla ja nyt Toyotalla.

– Olen erittäin onnellinen ja tunnen itseni etuoikeutetuksi. Tämä oli äärimmäisen vaikea viikonloppu ja olen pahoillani Elfynin (Evans) puolesta. Hän ajoi erittäin vahvan kauden ja meillä oli hauskaa taistellessamme toisiamme vastaan, kaksi osakilpailua tänä vuonna voittanut Ogier kommentoi tuoreeltaan MM-sarjan tiedotteessa kauden viimeisen osakilpailun jälkeen.

Kun “koronakaudesta” oli ajettu kuusi osakilpailua ja edessä oli vielä Monzassa Italiassa ajettu kauden viimeinen osakilpailu, oli Evansin pistejohto Ogieriin nähden 14 pistettä. Sen sijaan Hyundai-kuljettajien, Thierry Neuvillen ja Ott Tänakin, mestaruusmahdollisuudet olivat äärimmäisen ohuet, Neuvillella eroa Evansiin kun oli 24 pistettä ja Tänakilla 28 pistettä.

Neuvillen kilpailu päättyi jo neljännellä erikoiskokeella, kun belgialainen rikkoi autonsa oikean etukulman shikaanin betoniesteeseen. Evansin mestaruusmahdollisuudet puolestaan heikkenivät merkittävästi lauantaina, kun kilpailun yhdeksännellä erikoiskokeella britti pyörähti äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa ulos tieltä ja tämä avasi johdossa ajaneelle Ogierille mahdollisuuden ajaa mestariksi.

 

Esapekka Lappi taituroi Italian Monzassa neljänneksi (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

 

Huttuselle luokkamestaruus, Pajarille MM-pronssia

Eikä Ogier enää saamaansa mahdollisuutta hukannut, vaan ajoi varmasti ja ilman virheitä maaliin ykkösenä, tuoden samalla Tommi Mäkisen johtamalle Toyota-tallille toisen peräkkäisen kuljettajien maailmanmestaruuden. Tänak nousi viimeisellä erikoiskokeella toiseksi ohi tallikaverinsa Dani Sordon ja Hyundaille kakkos- ja kolmossija tiesivät toista peräkkäistä autonvalmistajien maailmanmestaruutta, viiden pisteen erolla ennen Toyotaa.

Ogier koki vielä kilpailun viimeisellä erikoiskokeella ja sen viimeisillä kilometreillä todellisia kauhunhetkiä, kun kesken ajon Toyotan tuulilasinpyyhkijät lakkasivat toimimasta. Ogierin näkyvyys oli hetken aikaa lähes täysi nolla, kun tuulilasin peittivät niin vesi, kuin mutakin. Mestarin onneksi vika oli kuitenkin vain hetkellinen ja Ogier selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

– Se oli pelottavaa! Tiesin, että edessä on vielä pari todella kapeaa porttia ja niistä selviytyminen olisi ollut todella haastavaa ilman kunnollista näkymää eteenpäin, Ogier kuvaili.

Evansille nyt tullut MM-hopea on uran ensimmäinen mitali rallin MM-sarjassa. MM-pronssin puolestaan nappasi viime vuoden maailmanmestari Tänak. Neljänneksi loppupisteissä jätetty Neuville jäi nyt ensimmäistä kertaa ilman mitalia sitten vuoden 2015 ja viidennen sijan. Vuosina 2016-2019 belgialainen sijoittui MM-sarjan loppupisteissä neljä kertaa peräkkäin toiseksi.

Suomalaiskuljettajia kauden viimeisessä osakilpailussa yleiskilpailun kärkikymmenikköön kiilasi kolme. Esapekka Lappi päätti kautensa neljänteen sijaan, Kalle Rovanperän debyyttikausi WRC-auton ratissa puolestaan päättyi viidenteen sijaan ja Jari Huttunen varmisti WRC3-luokan mestaruuden sijoittumalla luokassaan kolmanneksi ja yleiskilpailussa kahdeksanneksi. Emil Lindholm sijoittui WRC-luokassa neljänneksi. Rovanperä oli MM-pisteissä suomalaisista paras, sijoittuen viidenneksi.

WRC2-luokan mestaruuden voitti Mads Östberg, joka oli luokan ykkönen Monzassa. Junioreiden maailmanmestaruuden vei nimiinsä Tom Kristensson. Sami Pajarin mestaruushaaveet murenivat perjantaiseen ulosajoon, mutta lahtelaisen kausi päättyi kuitenkin hienoon MM-pronssiin. Pajari sivuaa suomalaiskuljettajien kaikkien aikojen parasta loppusijoitusta JWRC:ssä. Janne Tuohino ylsi junioreissa MM-pronssille vuonna 2002.

Rallin MM-sarjan kausi 2021 starttaa tammikuun viimeisenä viikonloppuna Monte Carlon osakilpailulla.

Italian MM-rallin yleiskilpailun lopputulokset

1) Sebastien Ogier (FRA) Toyota Yaris WRC 2.15.51,0
2) Ott Tänak (EST) Hyundai i20 Coupe WRC + 13,9
3) Dani Sordo (ESP) Hyundai i20 Coupe WRC + 15,3
4) Esapekka Lappi Ford Fiesta WRC + 45,7
5) Kalle Rovanperä Toyota Yaris WRC + 1.11,1
6) Andreas Mikkelsen (NOR) Skoda Fabia Rally2 Evo + 3.56,2 WRC3
7) Oliver Solberg (SWE) Skoda Fabia Rally2 Evo + 4.12,1 WRC3
8) Jari Huttunen Hyundai i20 R5 + 5.15,4 WRC3
9) Mads Östberg (NOR) Citroen C3 R5 + 5.27,4 WRC2
10) Pontus Tidemand (SWE) Skoda Fabia Rally2 Evo + 5.53,0 WRC2

———-

11) Emil Lindholm Skoda Fabia Rally2 Evo + 5.54,0 WRC3
40) Niclas Grönholm Skoda Fabia Rally2 Evo + 28.06,5 RC2
71) Sami Pajari Ford Fiesta Rally4 + 57.35,3 JWRC

Ogierin keskinopeus: 85,6 km/h
Pohja-ajat: Sordo 5, Ogier 4, Evans 2, Katsuta 1, Lappi 1, Scandola 1

Rallin MM-sarjan kauden 2020 loppupisteet

Kuljettajat

1) Sebastien Ogier (FRA) 122
2) Elfyn Evans (GBR) 114
3) Ott Tänak (EST) 105
4) Thierry Neuville (BEL) 87
5) Kalle Rovanperä 80
6) Esapekka Lappi 52
7) Teemu Suninen 44
8) Dani Sordo (ESP) 42
9) Craig Breen 25
10) Sebastien Loeb (FRA) 24

Autonvalmistajat

1) Hyundai 241
2) Toyota 236
3) M-Sport Ford 129

Ogierin ja Ingrassian maailmanmestaruudet

2013 – Volkswagen
2014 – Volkswagen
2015 – Volkswagen
2016 – Volkswagen
2017 – M-Sport Ford
2018 – M-Sport Ford
2020 – Toyota

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Sebastien Ogierin kommentit: Tiedote


Facebook kommentit