Ogier maratonpätkän kuningas, Lappi toisena – Rovanperä lähellä lehmäkolaria

2.6.2023 / 13:42
Sebastien Ogier paahtaa kärjessä Sardinian saarella (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Sardinian saarella Italiassa. Perjantain aamupäivän lenkillä nopeinta vauhtia piti Toyotan Sebastien Ogier.

Vielä ennen perjantain aamupäivän lenkin viimeistä erikoiskoetta Hyundain Esapekka Lappi piti hallussaan johtopaikkaa, eron ollessa kokonaistilanteessa Sebastien Ogieriin minimaalinen 0,4 sekuntia. Kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen erot kärjessä olivat muutenkin pienet, mahtuihan kärkikahdeksikko alle kymmenen sekunnin sisään. Sitten vuoroon astui lähes 50-kilometrinen Monte Lerno ja tilanteet muuttuivat kertarysäyksestä aivan toiseen muotoon.

Ogier kellotti pitkälle erikoiskokeelle hurjan pohja-ajan ja nousi kilpailun johtoon ohi Lapin, eron ollessa huoltotauolle saavuttaessa 16,3 sekuntia ranskalaisen eduksi.

– Pidän tälläisistä pitkistä haasteista, koska niissä on aina mahdollisuus saada eroa aikaan. Ei ollut helppoa, jotkut osuudet olivat liukkaita, erityisesti pätkän loppu, Ogier kommentoi aamupäivän viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Aivan kuten Portugalissa, niin nyt myös Italiassa Lappi kantaa harteilaan nopeimman Hyundai-kuljettajan viittaa niistä kuljettajista, jotka ajavat täyden MM-sarjan tänä vuonna. Portugalissa Hyundai-kuljettajista Lapin edelle ehtinyt Dani Sordo putosi aamupäivän viimeisellä erikoiskokeella kauas kärjestä, kun espanjalainen kaatoi autonsa. Lappi valitteli pidon puutetta.

– Ei ole pitoa! Tein parhaani ja ajoin lähes koko ajan aivan äärirajoilla, kerran jopa ylittäenkin sen, kun mentiin hieman leveäksi, Lappi kertasi.

Lapin takana kolmantena on paras Ford-kuljettaja, Pierre-Louis Loubet, joka on jäänyt Lapista 5,7 sekuntia. Loubet kärsi viimeisellä erikoiskokeella moottoriongelmista, jotka olivat tulleet purojen ylityksistä. Elfyn Evans neljäntenä ja yhden pohja-ajan ajanut Takamoto Katsuta viidentenä täydentävät Toyotan vahvaa kokonaispanosta kärkiviisikossa. Katsuta hävisi parikymmentä sekuntia aikaa Monte Lernossa ajettuaan mutkan pitkäksi ja osuen kiviin.

Se, että Kalle Rovanperä on tässä vaiheessa Toyota-nelikosta hitain, ei ole yllätys. “Aura-auton” rooli on maksanut hallitsevalle maailmanmestarille odotetun paljon aikaa ja tauolle saavuttaessa sijoitus oli kahdeksas, eron ollessa kärkeen jo lähes 50 sekuntia. Rovanperän edellä kuudentena ja seitsemäntenä ovat Thierry Neuville, sekä Ott Tänak, joista virolaiseen Rovanperällä kirittävää on 6,2 sekuntia.

Monte Lernon maratonpätkällä Rovanperä koki hurjan läheltä piti tilanteen.

– Alussa jouduimme väistämään ojan puolelle, koska tiellä oli lehmiä. Onneksi auto on kunnossa, Rovanperä huokaisi.

WRC2-luokan kärjessä paahtaa Teemu Suninen, 3,8 sekunnin erolla toisena olevaan Andreas Mikkelseniin nähden. Adrien Fourmaux on kolmantena, 7,4 sekunnin päässä Sunisesta, Sami Pajari neljäntenä ja Emil Lindholm viidentenä. Pajarilla on eroa kärkeen 15 ja Lindholmilla reilut 19 sekuntia. Lauri Joona kärsi Monte Lernossa rengasrikon ja renkaanvaihdon seurauksena ero kärkeen kasvoi yli kolmeen minuuttiin.

Italian MM-ralli jatkuu huoltotauon jälkeen, kun kilpailun viides erikoiskoe käynnistyy Suomen aikaa kello 15.32. Perjantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta, eli aamupäivän erikoiskokeet toiseen kertaan.

Yleiskilpailun tilanne 4/19 ek:n jälkeen

1) Sebastien Ogier-Vincent Landais FRA/FRA (Toyota) 46.54,4
2) Esapekka LappiJanne Ferm (Hyundai) + 16,3
3) Pierre-Louis Loubet-Nicolas Gilsoul FRA/BEL (Ford) + 22,0
4) Elfyn Evans-Scott Martin GBR/GBR (Toyota) + 25,9
5) Takamoto Katsuta-Aaron Johnston JPN/IRL (Toyota) + 30,1
6) Thierry Neuville-Martin Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) + 30,2
7) Ott Tänak-Martin Järveoja EST/EST (Ford) + 43,3
8) Kalle RovanperäJonne Halttunen (Toyota) + 49,5
9) Teemu SuninenMikko Markkula (Hyundai) + 1.49,4 WRC2
10) Andreas Mikkelsen-Torstein Eriksen NOR/NOR (Skoda) + 1.53,2 WRC2

Ogierin keskinopeus: 92,4 km/h
Pohja-ajat: Ogier 2, Katsuta 1, Lappi 1

 

pitkävetovihjeet

 

 

 

Aikataulu

Perjantai 2.6.

15.32 – EK5 Tantariles 20Ris 2 (10,71 km)
16.23 – EK6 Terranova 2 (8,41 km)
17.13 – EK7 Monte Lerno – Sa Conchedda 2 (49,90 km)

Huoltotauko 45 minuuttia

Lauantai 3.6.

09.05 – EK8 Coiluna – Loelle 1 (16,28 km)
10.03 – EK9 Su Filigosu 1 (19,57 km)
11.08 – EK10 Erula – Tula 1 (21,92 km)
12.22 – EK11 Tempio Pausania 1 (9,04 km)

Huoltotauko 45 minuuttia

16.05 – EK12 Coiluna – Loelle 2 (16,28 km)
17.03 – EK13 Su Filigosu 2 (19,57 km)
18.30 – EK14 Erula – Tula 2 (21,92 km)
19.44 – EK15 Tempio Pausania 2 (9,04 km)

Huoltotauko 45 minuuttia

Sunnuntai 4.6.

08.05 – EK16 Arzachena – Braniatogghiu 1 (15,22 km)
09.05 – EK17 Sardegna 1 (7,79 km)
11.09 – EK18 Arzachena – Braniatogghiu 2 (15,22 km)
13.15 – EK19 Sardegna 2 (7,79 km) Power Stage

Kaikki ajat ovat Suomen aikoja!

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: WRC+ erikoiskokeen maalihaastattelut


Facebook kommentit