Ogier putosi voittotaistelusta, Latvala taistelee kolmannesta sijasta – “Nyt nautin ajamisesta toden teolla”

8.4.2017 / 20:24
Jari-Matti Latvala oli hyvässä vauhdissa Korsikan toisena ajopäivänä (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden neljäs osakilpailu Korsikan saarella, Ranskassa tarjosi toisena ajopäivänä lauantaina runsaasti dramaattisia käänteitä. Jos toi aamupäivä epäonnea Kris Meekelle, niin iltapäivällä oli puolestaan Sebastien Ogierin vuoro kärsiä tekniikkamurheista. Jari-Matti Latvalan nousujohteinen vauhti on nostanut Toyota-kuljettajan mukaan taistelemaan palkintosijoituksista.

Rallia alusta lähtien johtanut Kris Meeke joutui keskeyttämään juuri ennen lauantain huoltotaukoa, kun Citroenin moottori sanoi yhteistyösopimuksensa irti. Myöhemmin iltapäivällä Citroen tiedotti, että Meekea ei tulla näkemään ralli 2 -säännöllä mukana sunnuntain erikoiskokeilla. Tässä vaiheessa rallin kärkeen nousi 8,2 sekunnin marginaalilla Hyundain Thierry Neuville.

Toisena ollut Sebastien Ogier ajoi kuitenkin seitsemänellä erikoiskokeella komean pohja-ajan nousten sen myötä jo 2,2 sekunnin päähän Neuvillesta ja rakenteilla oli mahtava sekuntitaistelu rallin voitosta. Kahdeksannella erikoiskokeella oli kuitenkin Ogierin vuoro kärsiä epäonnea, kun Fordiin iskeneet tekniikkamurheet pudottivat ranskalaisen kauas kärjestä. Tai itse asiassa ongelmat alkoivat jo siellä seitsemännellä erikoiskokeella.

– Seitsemännen erikoiskokeen lopussa menetimme hydraulista painetta ja tavoite oli vain päästä päivän erikoiskokeet maaliin ja selviytyä huoltoon. Vaihteistossa on ongelmia ja auto on takavetoinen, Ogier harmitteli kahdeksannen erikoiskokeen maalissa.

Ogierin onneksi lauantain viimeinen erikoiskoe oli pituudeltaan kuitenkin vain reilut 17 kilometriä ja heti sen jälkeen oli huolto, joten ranskalainen ei menettänyt ongelmien myötä toista sijaansa. Ennen sunnuntain kahta viimeistä erikoiskoetta Neuvillen johto Ogieriin nähden on jo 38,9 sekuntia ja Ogierin takana kolmantena puolestaan on Hyundain Dani Sordo, joka on jäänyt Ogierista 18,8 sekuntia.

– Parempaan en pysty, en vain pysty. Aivan maksimia on tultu koko ajan, mutta silti ei hyvä, Sordo tuskaili lauantain päätteeksi.

Jari-Matti Latvala löysi erinomaisen vauhdin iltapäivän kahdelle erikoiskokeelle. Seitsemännellä erikoiskokeella Latvala oli toiseksi ja kahdeksannella erikoiskokeella kolmanneksi nopein. Latvalan vauhti oli nyt ehdottomasti parasta mitä Toyota-kuljettajalta on tänä viikonloppuna nähty.

– Auto on kuin täysin eri auto verrattuna ensimmäiseen päivään. Nyt nautin ajamisesta toden teolla, neljänneltä sijalta päätöspäivään lähtevä Latvala hehkutti.

Latvalalla on sunnuntaina hyvä mahdollisuus taistella palkintosijoituksesta, sillä Sordoon matkaa on 11,7 sekuntia. Ja kovaa pitää muutenkin mennä, sillä Citroenin viimeinen toivo, Craig Breen, hengittää Latvalan niskaan sijalla viisi, vain 2,8 sekunnin päässä.

Korsikan MM-rallin viimeinen ajopäivä sunnuntaina käynnistyy lähes 54-kilometrisellä Antisanti–Poggio di Nazzan erikoiskokeella kello 9.58 alkaen. Tämän jälkeen ajetaan vielä 10,4 kilometriä pitkä Porto-Vecchio–Palombaggian erikoiskoe, joka päättää samalla koko rallin ja jossa tuttuun tapaan on jaossa lisäpisteitä viidelle nopeimmalle kuljettajalle.

Yleiskilpailun tilanne 8/10 ek:n jälkeen

1) Thierry Neuville (Hyundai) 2.44.10,2
2) Sebastien Ogier (Ford) + 38,9
3) Dani Sordo (Hyundai) + 57,7
4) Jari-Matti Latvala (Toyota) + 1.09,4
5) Craig Breen (Citroen) + 1.12,2
6) Hayden Paddon (Hyundai) + 1.43,8
7) Andreas Mikkelsen (Skoda) + 6.21,7
8) Teemu Suninen (Ford) + 7.29,6
9) Stephane Sarrazin (Skoda) + 7.46,8
10) Yohan Rossel (Citroen) + 9.56,5

Neuvillen keskinopeus: 92,3 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Meeke 3, Neuville 3, Ogier 2

Korsikan MM-rallin aikataulu

Perjantai 7.4.

EK 01 – Pietrosella – Albitreccia 1 (31,20 km) pohja-aika: Meeke
EK 02 – Plage du Liamone – Sarrola-Carcopino 1 (29,12 km) pohja-aika: Meeke
EK 03 – Pietrosella – Albitreccia 2 (31,20 km) pohja-aika: Ogier
EK 04 – Plage du Liamone – Sarrola-Carcopino 2 (29,12 km) pohja-aika: Meeke

Ek:t yhteensä: 120,64 km

Lauantai 8.4.

EK 05 – La Porta – Valle di Rostino 1 (48,71 km) pohja-aika: Neuville
EK 06 – Novella 1 (17,25 km) pohja-aika: Neuville
EK 07 – La Porta – Valle di Rostino 2 (48,71 km) pohja-aika: Ogier
EK 08 – Novella 2 (17,25 km) pohja-aika: Neuville

Ek:t yhteensä: 131,92 km

Sunnuntai 9.4.

EK 09 – Antisanti – Poggio di Nazza (53,78 km) klo 9.58
EK 10 – Porto-Vecchio – Palombaggia (10,42 km) klo 13.18 Power Stage

Ek:t yhteensä: 64,20 km

Ek-kilometrejä yhteensä: 316,76 km
Kilpailun kokonaispituus: 1082,20 km

Kaikki ajat Suomen aikoja!

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit