Sen lisäksi, että Monte Carlon MM-rallissa viime viikonloppuna käytiin tiukkaa sekuntitaistelua erikoiskokeilla, niin myös Toyotan varikolla taisteltiin kelloa vastaan perjantain aamuhuollossa.
Rallin MM-sarjan kauden avausosakilpailussa, legendaarisessa Monte Carlon MM-rallissa, torstain jälkeen kilpailua kuudella sekunnilla johtanut Sebastien Ogier säikähti toden teolla perjantain aamuhuollossa, joka tarjosi tiimeille 20 minuuttia aikaa varmistaa, että kaikki kaluston osalta olisi kunnossa ennen kilpailun ensimmäistä pidempää ajopäivää. Toyotan varikkopilttuussa Ogierin auton ympärillä ilmeet olivat vakavat.
– Ongelma liittyi jotenkin kytkimeen ja todennäköisesti se oli tullut siinä yhteydessä, kun ajoimme torstai-iltana Parc Fermehen (huoltokieltoalue). Perjantai-aamuna tiimi havaitsi, että jotain ongelmaa autossa oli, mutta varmuutta siitä mikä se ongelma oli, ei ollut. Kun aikaa oli jäljellä 13 minuuttia, joku sanoi: “ok, vaihdetaan vaihdelaatikko”. Ajattelin, että eihän sitä millään ehdi tekemään 13 minuutissa, Ogier kertasi perjantain tapahtumia kilpailun jälkeen.
Toyotan mekaanikot suoriutuivat vaihdelaatikon vaihdosta lopulta niin, että Ogier ehti perjantain avauserikoiskokeelle ajoissa, ilman aikarangaistuksia, ja ranskalainen ajoi lopulta kilpailun voittoon johtaen kilpailua jokaisen erikoiskokeen jälkeen. Voitto oli Ogierille Monte Carlossa ennätyksellisesti jo yhdeksäs ja MM-rallien osalta kahdeksas.
– En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa! Heidän (mekaanikkojen) työskentelyään oli todella vaikuttavaa seurata. Iso kiitos tiimille ja miehistölleni. Lupasin, että heille toimitetaan pikapuoliin samppanjaa kotiin toimitettuna. Se oli aivan uskomatonta, mitä he tekivät, Ogier hehkutti.
Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Ruotsin lumella 9.-12. helmikuuta.
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: FIA lehdistötilaisuus
Ogier sai sen mitä Montesta halusi – “Näistä hetkistä täytyy edelleen pystyä nauttimaan”
Facebook kommentit