Oliver Solberg hyppää isänsä Polo R5:n rattiin – Pääpaino tänä vuonna rallissa

2.1.2019 / 09:38
Petter Solberg Espanjan MM-rallissa viime vuoden lokakuussa (Kuva: Volkswagen Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin Pohjoismaiden mestaruussarjan RallyX Nordicin Supercar-luokan mestaruuden viime kaudella voittaneen ja Latvian rallisarjassa hyvää jälkeä tehneen Oliver Solbergin pääpaino kaudella 2019 tulee olemaan rallissa.

Uudenvuodenpäivänä Oliver Solberg, 17, kertoi Facebook-sivullaan, että hän aikoo osallistua 18.-19. tammikuuta ajettavaan Aluksne Ralliin, Latvian ja Viron rallisarjojen kauden avausosakilpailuun, Volkswagen Polo GTI R5 -autolla. Kyseessä on täysin sama auto, jolla Oliverin isä Petter Solberg ajoi WRC2-luokassa kolmanneksi viime vuoden lokakuussa Espanjan MM-rallissa. Kyseinen kilpailu oli Volkswagenin uuden R5-auton debyyttikilpailu.

Solberg on kilpaillut viimeiset pari vuotta menestyksekkäästi niin rallin, kuin rallicrossinkin parissa. Vuosina 2017 ja 2018 Solberg sijoittui Latvian rallisarjassa juniori-sarjan ja LRC3-luokan loppupisteissä Peugeot 208 R2 -autolla toiseksi. Rallicrossissa Solberg ajoi viime vuonna Pohjoismaiden mestaruussarjan RallyX Nordicin Supercar-luokan ykköseksi. Solbergin mukaan kaudella 2019 pääpaino tulee olemaan rallin puolella.

– Ajan ehkä 1-2 rallicross-kilpailua, mutta enimmäkseen kuitenkin ralleja R5-kalustolla, Solberg sanoi energiajuomajätti Monsterin haastattelussa aiemmin joulukuussa.

Mikään kovinkaan suuri yllätys ei ole se, että Oliverille ralli on autourheilun lajeista lähimpänä sydäntä, onhan hänen isänsä Petter rallin vuoden 2003 maailmanmestari ja äiti Pernilla (o.s. Walfridsson) ajoi hänkin aikoinaan rallia osallistuen 14 MM-osakilpailuun ja sijoittuen muun muassa Suomen MM-rallissa vuonna 1998 N-ryhmässä kolmanneksi.

– Minulle ralli on ollut aina jotain erityistä. Se saa adrenaliinin liikkeelle ja on jotain niin ainutlaatuista. Tavoitteeni on voittaa rallin maailmanmestaruus vähintään kaksi kertaa. Isäni onnistui siinä kerran, joten tottakai haluan saavuttaa mestaruuksia enemmän, Oliver Solberg sanoo.

Solberg kruunasi huikean kautensa sijoittumalla Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa ajetussa Gymkhana Grid -kilpailussa marras-joulukuun vaihteessa nelivetoluokassa kolmanneksi. Palkintopallille nuoremman Solbergin seuraksi nousivat toisena vuonna peräkkäin kilpailun voittoon ajanut rallicrossin kaksinkertainen maailmanmestari Johan Kristoffersson, sekä toiseksi sijoittunut Petter Solberg. Semifinaaleissa Oliver muuten oli ensimmäisessä lähdössä isäänsä nopeampi.

– Se oli todella hienoa! Vuotta aiemmin samassa kilpailussa minulla oli tekniikkamurheita, eikä nytkään kilpailu edennyt ilman ongelmia, mutta onnistuin silti nousemaan palkintopallille yhdessä isäni ja Johanin kanssa. Se oli jotain todella ainutlaatuista. Semifinaalissa ajoin isääni vastaan ja se oli myös erittäin hieno tilanne ja siinä samalla myös yksi haaveistani toteutui, Oliver Solberg myönsi kilpailun jälkeen.

Aluksne Rallissa ajetaan perjantaina ja lauantaina (18.-19.1.) 10 erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 97 kilometriä. Mukaan kilpailuun on ilmoittautunut myös rallin hallitseva Euroopan mestari Alexey Lukyanuk, mutta venäläiskuljettajan kalusto on vielä kysymysmerkki. Kalle Rovanperä voitti Aluksne Rallin vuosina 2016 ja 2017.

 

It’s time for my #NewYearNews ???? really excited for my R5 debut at Rally Aluksne on 18-19 January in this VW Polo R5…

Julkaissut Oliver Solberg Tiistaina 1. tammikuuta 2019

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit