Oliver Solberg sopi Subaru-testin vanhemmiltaan salassa – “Lisäsin äidin mukaan kopiona”

9.7.2020 / 10:41
Oliver Solberg ajoi vuonna 2019 Yhdysvalloissa kuusi rallia (Kuva: Subaru Motorsports USA).

[ A- ] / [ A+ ]

Oliver Solberg ei juurikaan isältään apuja kysellyt, kun nuorukainen meni ja järjesteli itselleen sopimuksen Subarulle ollessaan 17-vuotias.

Oliver Solberg, 18, kilpaili Subaru Motorsports USA -tiimin väreissä viime vuonna Pohjois-Amerikan rallisarjassa. Kuudesta osakilpailusta irtosi kolme yleiskilpailun voittoa ja yksi kakkossija. Loppupisteissä sijoitus oli kolmas. Oliverin isä, Petter Solberg, on Subarun rallihistorian yksi menestyneimmistä kuljettajista ja alkusysäys pojan hyppäykselle Subarun rattiin lähtikin liikkeelle juuri isän suhteiden avulla.

– Juttelin yhden mekaanikon kanssa, joka työskenteli aiemmin isäni kanssa ja joka työskentelee nyt Yhdysvalloissa. Hän sanoi, että ajamme testiä loppuvuodesta ja että minun kannattaisi tulla sinne mukaan. Epäröin, että olisikohan se edes mahdollista ja mekaanikko vain kannusti, että ehdottomasti, Oliver Solberg muisteli vuoden 2018 tapahtumia viime viikonloppuna RallyX Nordic -sarjan live-striimin studio-osuudessa.

Petter Solberg hyppäsi ensimmäistä kertaa Subarun rattiin tehdastallin väreissä Australian MM-rallissa vuonna 2000. Tuo kilpailu mukaan lukien, Petter kilpaili Subarun tehdastallissa rallin MM-sarjassa vuosina 2000-2008 yhteensä 123 MM-rallissa, saavuttaen kuljettajien maailmanmestaruuden vuonna 2003, sekä MM-hopeaa 2002, 2004 ja 2005. MM-ralleja Petter voitti Subarulla 13 kappaletta.

Oliver kertoi kuinka hän oli Subarun mekaanikon kanssa käydyn juttutuokion jälkeen katsellut Yhdysvalloissa ajettuja ralleja videolta ja välittömästi ihastuneensa siihen meininkiin mikä uudella mantereella rallin ympärillä pyöri. Oliver oli juuri täyttänyt 17 vuotta, kun hän matkusti perheensä kanssa Yhdysvaltoihin ja Austiniin, missä ajettiin rallicrossin MM-sarjan kauden kymmenes osakilpailu. Petterin pyörittämä PSRX Volkswagen Sweden -tiimi dominoi MM-sarjaa tuohon aikaan, Oliverin äiti Pernilla toimi tiimipäällikkönä ja Petter kilpaili.

– Austinissa sitten päätin, että mennään kokeilemaan. Sain yhdeltä markkinointipuolen kaverilta käyntikortin, että lähetä hänelle sähköpostia. No lähetin sähköpostia jo heti kotimatkalla, enkä kertonut isälle ja äidille mitään. Lisäsin vain äidin mukaan siihen sähköpostiin kopiona. Lähetin sen sähköpostin ja sain vastauksen, että olen tervetullut ajamaan marraskuussa rengastestiä, Oliver taustoitti.

On selvää, että isän suhteilla Oliver on saanut uransa alkuvaiheessa paljon ovia auki helpommin kuin moni muu, mutta Subaru-kuvio osoittaa, että tämä nuorukainen pystyy myös omiin ratkaisuihin. Subaru ja Solberg ovat autourheilussa jo lähes ikoninen duo ja kun samaisessa lähetyksessä Oliverilta myöhemmin kysyttiin, että mikä olisi se autourheilun laji ja millä aikakaudella, jos hän saisi täysin vapaasti valita, ei vastaus juurikaan yllättänyt ainakaan automerkin osalta.

– Suomen MM-ralli ja minä, sekä isäni olisimme Subarun tehdastallin kuljettajia, kuului Oliverin vastaus kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Olisitko isääsi nopeampi?

– Kaikkialla muualla paitsi Ouninpohjassa, Oliver naurahti.

Oliver Solberg nappasi viime viikolla Ruotsin Höljesissä ajetuista rallicrossin RallyX Nordic -sarjan kauden kahdesta ensimmäisestä osakilpailusta sijat kolme ja neljä.

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit