Oliver Solberg osallistuu rallicrossin EM-sarjan kauden toiseen osakilpailuun Ruotsin Höljesissä heinäkuussa.
Oliver Solbergille, 20, rallicross ei lajina ole todellakaan vieras, kilpailihan hän menestyksekkäästi rallicrossin RallyX Nordic -sarjassa vuosina 2017 ja 2018. Debyyttikausi toi Solbergille Supercar-luokan loppupisteissä kolmannen sijan ja toisella kaudella tuloksena oli mestaruus. Oliver kilpaili isänsä Petter Solbergin Citroenilla, jolla Petter voitti historian kaksi ensimmäistä rallicrossin maailmanmestaruutta vuosina 2014 ja 2015.
RallyX Nordic -menestyksen jälkeen Solberg on keskittynyt enemmän ralliuraansa ja noussut Hyundain tehdaskuljettajaksi MM-sarjaan. Tulevana kesänä Solberg kuitenkin palaa takaisin rallicrossin pariin ainakin yhden kilpailuviikonlopun ajaksi, kun hän osallistuu heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Höljesissä, Ruotsissa ajettavaan EM-sarjan kauden toiseen osakilpailuun. Solberg kilpailee Höljesissä Hedström Motorsport -tiimin Hyundai i20 Supercar -autolla.
– Tästä tulee hauskaa! Olemme tehneet paljon töitä auton kanssa ja hioneet yksityiskohtia sen tietämyksen mukaan, mitä meillä on PSRX:n (Petter Solberg RX) autoista. Yhteistyössä Peterin (Hedström) ja hänen tiiminsä kanssa auto tulee varmasti olemaan todella hyvä. Vain voitto kelpaa! Se ei tule olemaan helppoa, mutta tuomme kilpailuun hyvän auton, Solberg hehkuttaa Hedström Motorsportin tiedotteessa.
Peter Hedström osti kyseisen Hyundain viime vuonna Marcus Grönholmin GRX-tiimiltä. Hedströmin tiimissä aiemmin kilpaillut Anton Marklund solmi äskettäin sopimuksen suomalaisen SET Promotion -tiimin kanssa rallicrossin EM-sarjassa kilpailemisesta tänä vuonna ja tämä avasi kuljettajapaikan Hedströmin tiimissä. Solberg tulee saamaan Höljesissä tiimikaverikseen Volkswagen Polo Supercar -autolla kilpailevan Anders Michalakin.
– Tuli mieleen, että Oliver olisi täydellinen vaihtoehto kilpailemaan Hyundailla Höljesissä. Soitin hänelle ja hän tarttui tilaisuuteen välittömästi kiinni, Hedström taustoittaa sopimuskuvioita.
Rallicrossin EM-sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan Nyiradin radalla Unkarissa 21.-22. toukokuuta ja toinen osakilpailu Höljesissä, Ruotsissa 2.-3. heinäkuuta.
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Facebook kommentit