Onneksi 12-vuotiaan Rovanperän ajotauko jäi aikoinaan vain vuoden mittaiseksi – “Ei tehnyt mieli ajaa”

12.5.2017 / 16:46
Kalle Rovanperän sopimus Red Bullin kanssa julkaistiin tällä viikolla (Kuva: Red Bull).

[ A- ] / [ A+ ]

Kalle Rovanperän siirtyminen tällä viikolla Red Bullin “talliin” toi torstaina energiajuomajätin verkkosivuille mielenkiintoisen tarinan siitä kuinka 16-vuotias rallin huippulupaus on nykytilanteeseen oikein päätynyt. Tarinasta löytyy yksi varsin mielenkiintoinen hetki, joka ajoittuu vuoteen 2013.

Vuonna 2013 Kalle Rovanperä oli 12-13-vuotias ja lienee varmaan turhaa sanoa, että tälläistä ei edes tuon ikäisestä lapsesta kirjoitettaisi, jos kyseessä ei olisi rallin todellinen huippulupaus Kalle Rovanperä. Red Bullin jutun mukaan Rovanperä “kärsi” neljä vuotta sitten hetkellisestä kiinnostuksen puutteesta, joka liittyi ralliautolla ajamiseen, eikä niinkään ralliin.

– Silloin tuli se paussi. Ei tehnyt mieli ajaa, mutta siitä se taas uudestaan lähti, eikä loppua ole näkynyt, Kalle muistelee.

Tuota nuoren pojan neljän vuoden takaista paussia ajamisesta muistelee jutussa myös Kallen isä Harri Rovanperä.

– Se oli vain hetkellinen, vajaan vuoden mittainen tauko ja koski vain rallia. Sen ajan Kalle touhusi kavereiden kanssa muita juttuja, tietokonehommia ja pelejä. Asia oli kunnossa ja sitten kun tuntui taas että lähdetään ajamaan ja treenaamaan, niin siitä se lähti uudestaan, Harri sanoo.

Kun katsoo, että missä tilanteessa rallin huippulupauksen ura tässä vaiheessa etenee, niin varsin helppoa on todeta, että onneksi tuo neljän vuoden takainen ajotauko jäi lopulta vain vuoden mittaiseksi ja kiinnostus ajamiseen heräsi nuorella pojalla uudestaan. Vuodet 2014 ja 2015 Rovanperä ajoi Latviassa sprinttikisoja ja tammikuussa 2016 hän debytoi 15-vuotiaana Latvian mestaruussarjassa allaan ensimmäistä kertaa nelivetoinen kalusto. Tuloksena oli yleiskilpailun voitto, joka siivitti nuorukaisen lopulta ylivoimaiseen sarjan mestaruuteen.

Tänä vuonna Rovanperä ajoi 16-vuotiaana Mikkelin SM-rallissa yleiskilpailun voittoon ja myöhemmin keväällä oli edessä siirtyminen Italian mestaruussarjaan. Rovanperä kilpailee edelleen tänä vuonna myös Latvian mestaruussarjassa ja lisäksi hänet tullaan näkemään vielä myös rallin SM-sarjan kesän osakilpailuissa.

Koko juttu “rallimaailman nuori valtias” luettavissa Red Bullin sivuilla.

Lue myös! Kalle Rovanperä viikonloppuna Italian soralla – autossa nyt uusimmat speksit (9.5.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit