Rallin MM-sarjassa käynnistyi Chilen osakilpailun jälkeen kolmen ja puolen viikon mittainen kilpailutauko. Olisi lähes ihme, mikäli tämän tauon aikana ei saataisi uutisia ensi kauden kuljettajasopimuksiin liittyen.
Huhumylly rallin MM-sarjan ensi kauden kuljettajasopimusten ympärillä on viime aikoina pyörinyt rajulla vauhdilla, mutta mitään varmaa ei yhdenkään tiimin puolelta ole vielä uutisoitu. Nyt kun autonvalmistajien maailmanmestaruus ratkesi Chilessä Toyotalle ja edessä on kolmen ja puolen viikon mittainen kilpailutauko, olisi suoranainen ihme, mikäli sopimusuutisia ei jostain suunnalta saataisi.
Vuoden 2019 maailmanmestari ja Chilessä kauden toisen voittonsa M-Sport Fordille ajanut Ott Tänak on ollut yksi “silly seasonin” kuumimmista nimistä ja yhtenä vaihtoehtona on pidetty sitä, että virolainen tekisi paluun Hyundaille, tiimi, missä Tänak kilpaili kolmen kauden ajan. Hyundaita yhtäjaksoisesti vuodesta 2014 lähtien edustaneelta Thierry Neuvillelta kysyttiin Chilen MM-rallin jälkeen mielipidettä siihen, että jos Tänak tekisi paluun Hyundaille.
– Meidän on vahvistettava kokoonpanoamme. Hän tulee todennäköisesti takaisin hallussaan tietoa toisesta autosta ja siitä voi vain olla hyötyä, Neuville vastasi Belgian ranskankielisen yleisradion RTBF:n haastattelussa.
Tänak starttasi Hyundailla vuosina 2020-2022 yhteensä 31 MM-ralliin, voitti niistä viisi ja palkintosijoituksia kertyi 16 (5-8-3). Kolmen kauden aikana Tänak peittosi Neuvillen MM-pisteissä kahdesti, vuosina 2020 ja 2022, ja yleisesti pidettiin varmana sitä, että Tänak vaihtoi Hyundailta M-Sport Fordille viime vuoden lopulla siksi, että Neuville ja Tänak eivät mahtuneet samaan tiimiin. Neuvillen mukaan yhteistyö Tänakin kanssa ei olisi mikään ongelma.
– Hän oli kovin vastustaja ja vaikein voitettava. Se oli samalla minulle hyvä tilanne, sillä se antoi minulle mahdollisuuden ylittää itseni. Ja vaikka yhteistyö tiiminä ei ole aina ollut helppoa, niin Cyril Abiteboulin (Hyundain nykyinen tiimipäällikkö) johdolla hän puhaltaisi varmasti samaan hiileen ja olisi hyvä tiimikaveri, Neuville arvioi.
Rallin MM-sarjan kauden 12. ja samalla toiseksi viimeinen osakilpailu, Keski-Euroopan MM-ralli Saksassa, Tshekissä ja Itävallassa, ajetaan 26.-29. lokakuuta. Kausi päättyy Japanin osakilpailuun 16.-19. marraskuuta.
UrheiluUutiset Motorsport spekuloi, WRC-sopimustilanne 2024
* Thierry Neuville on ainoa kuljettaja, jolla on voimassaoleva ja julkaistu sopimus rallin MM-sarjan kaudelle 2024. Neuville jatkaa Hyundailla.
* Kalle Rovanperä matkustaa / matkusti Chilestä Japaniin, missä hän kilpailee tulevana viikonloppuna driftingin Formula Drift Japan -sarjan osakilpailussa. Julkaistaanko tuon samaisen Japanin matkan aikana Rovanperän jatkosopimus Toyotan kanssa? Mikään suuri ihme ei olisi, mikäli Toyota jatkaisi samalla kokoonpanolla myös ensi vuonna, eli Rovanperä, Elfyn Evans ja Takamoto Katsuta, sekä Sebastien Ogier neljännessä autossa valikoiduissa MM-ralleissa.
* Teemu Sunisen manageri Timo Jouhki kertoi Ilta-Sanomille elokuussa, että Suninen jatkaa Hyundailla myös ensi vuonna ja näillä näkymin sopimus pitäisi sisällään seitsemän MM-rallin ohjelman. Saamiemme tietojen mukaan Esapekka Lapin optio Hyundaille olisi pitänyt käyttää elokuun loppuun mennessä, optio olisi tuonut Lapille varmuudella toisen peräkkäisen täyden kauden MM-sarjassa Hyundain ratissa, mutta Hyundai ei optiota käyttänyt. Mikäli Ott Tänak siirtyisi Hyundaille ja Hyundai jatkaa kolmella autolla, olisi kokoonpano todennäköisesti seuraavanlainen: Neuville ja Tänak ajaisivat täyden kauden ja Dani Sordo, sekä Suninen valikoidut MM-rallit kolmannessa autossa niin, että Sordolla asfalttipainotteinen ohjelma, kun taas Suninen keskittyisi enemmän soraralleihin.
* M-Sport Ford saattaa hyvinkin esiintyä rallin MM-sarjassa ensi vuonna viimeistä kertaa. Jos Tänak siirtyy Hyundaille, jäisi brittitiimi kokonaan ilman supertähti statuksen omaavaa kuljettajaa. Kausi vietäisiin mitä todennäköisemmin läpi maksukuljettajien kustannuksella. Mikäli Lappi putoaa pois Hyundain ensi kauden kuvioista, olisi M-Sport Ford yksi mahdollisuus jatkaa uraa. Nähtäisiinkö Sebastien Loeb Fordin ratissa muutamassa MM-rallissa ensi vuonna?
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Lähde: RTBF
Ott Tänakin ykkössija pisti MM-sarjan voittotilaston kärkikymmenikön uusiksi
Facebook kommentit