Paddon tyrmäsi Ogierin viimeisellä erikoiskokeella – Uran ensimmäinen voitto!

24.4.2016 / 20:18
Hayden Paddon oli Argentiinan sorateiden kuningas tänä vuonna (Kuva: Hyundai Motorsport)

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden neljäs osakilpailu Argentiinassa päättyi Hyundain ja Hayden Paddonin voitonjuhliin. Voitto on uusiseelantilaiselle MM-tasolla uran ensimmäinen ja Hyundaille toinen. Edellisen kerran korealaismerkki juhli MM-rallin voittoa Saksassa vuonna 2014. Paddon näytti jo menettävän voittonsa päätöspäivänä huikean nousun tehneelle Volkswagenin Sebastien Ogierille, mutta viimeisellä erikoiskokeella Paddon käytännössä tyrmäsi ranskalaisen.

Hayden Paddonin ja Sebastien Ogierin välinen ero ennen rallin viimeistä ajopäivää oli 29,8 sekuntia. Sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella Ogier kavensi tuota eroa heti alkuun 7,4 sekunnilla, kun Paddon oli ongelmissa hitailla osuuksilla pätkivän autonsa kanssa.

– Aivan kauhea erikoiskoe. Olosuhteet olivat aivan uskomattomat ja yhdessä vaiheessa en nähnyt (sumun takia) yhtään mitään. Lisäksi sammutin moottorin kahteen otteeseen neulansilmämutkan jarrutuksissa, kun vaihdoin ykkösvaihteelle. Ensimmäisellä kerralla menetin aikaa viisi sekuntia, Paddon harmitteli erikoiskokeen maalissa.

– Todella vaikeaa. Huono näkyvyys ja todella paljon kiviä tiellä. Tämä ei todellakaan ole erikoiskoe missä haluat hyökätä. Olen tyytyväinen, että päästiin edes läpi, Ogier puolestaan tuskaili.

16. erikoiskokeelle pohja-ajan ajoi Fordin Ott Tänak, josta tuli jo peräti seitsemäs pohja-aikaan Argentiinassa tänä vuonna yltänyt kuljettaja. Tätä ei ole ihan äskettäin tapahtunut rallin MM-sarjassa.

“En pysty uskomaan tätä todeksi”

Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Ogier pisti voittotaistelun todella jännäksi, kun hallitseva maailmanmestari ajoi pohja-ajan ja löi Paddonin peräti 19,8 sekunnilla! Kokonaisero kaventui näin ollen ennen viimeistä erikoiskoetta 2,6 sekuntiin.

– Meni todella hyvin ja olen erittäin tyytyväinen ajooni varsinkin, kun auton säädöt eivät olleet parhaat mahdolliset, Ogier kommentoi.

– Todella huonokuntoinen erikoiskoe. Todella vaikeaa sovittaa nopeutta oikeaksi ja löytää vauhdin suhteen oikea balanssi, ettei riko autoa, mutta kuitenkin säilyttää nopeuden, Paddon pyöritteli.

Viime vuonna Volkswagen oli ykkönen kaikissa muissa MM-ralleissa paitsi Argentiinassa, joten saksalaistehdas todella janosi ykkössijaa tällä kertaa. Lisäksi Ogierin cv:stä puuttui vielä Argentiinan voitto, nykyralleista ainoa MM-osakilpailu, mitä ranskalainen ei ollut onnistunut koskaan voittamaan. Ja kun ero oli kaventunut vain 2,6 sekuntiin, harva uskoi Paddonin voittomahdollisuuksiin enää tässä kohtaa, varsinkin kun Ogier on aina tunnettu erinomaisen nopeana kuljettajana Power Stage-erikoiskokeilla. Toisin kuitenkin kävi.

Ogier hävisi viimeisellä erikoiskokeella jopa toiselle Hyundai-kuljettajalle Dani Sordolle ja kun Paddon tuli viimeisenä kuljettajana väliajoissa täysin omaa vauhtiaan muihin verrattuna, uran ensimmäinen voitto oli lähempänä kuin koskaan. Ogierin kommentit erikoiskokeen maalissa kertoivat samaan aikaan jo hyvin sen, että ranskalainen tiesi kokevansa tällä kertaa tappion sekuntitaistelussa.

– En pistänyt aivan kaikkea peliin. Mutta mikä tahansa tulos onkaan, tämä on ollut loistava viikko meille ja on ollut upeaa olla täällä, Ogier sanaili.

Lopulta Paddon saapui maaliviivan yli tehden huikean pohja-ajan. Sordo jäi 11,2 sekuntia ja Ogier 11,7 sekuntia, joten voittajasta ei tässä kohtaa ollut pienintäkään epäselvyyttä. Paddonin ja Ogierin välinen ero kokonaistilanteessa oli lopulta 14,3 sekuntia.

– En pysty uskomaan tätä todeksi! Annoin tällä erikoiskokeella aivan kaikkeni. Suuri kiitos kaikille ja erityisesti perheelle Uudessa-Seelannissa. Olen valmistautunut tähän viimeiseen erikoiskokeeseen kolmen viikon ajan. En uskonut mahdollisuuksiimme, mutta tänään on pistetty peliin kaikki mahdollinen. Tulemme vielä voittamaan paljon lisää kisoja tällä autolla, keskiviikkona 29 vuotta täyttänyt Paddon hehkutti.

Paddonille nyt ajettu ralli oli MM-tasolla uran 51. ja voitto siis ensimmäinen. Aiemmin Paddon oli noussut palkintopallille kahdesti; Ruotsissa helmikuussa (toinen) ja viime vuonna Italiassa (toinen). Paddonin kartanlukijalle, 57-vuotiaalle John Kennardille, nyt saavutettu ykkössija oli myös ensimmäinen. Kennard luki ensimmäisen kerran nuotteja MM-rallissa jo vuonna 1985, kun hän Suomen MM-rallissa toimi Brent Rawstronin kartanlukijana.

– Upeaa! Hayden tulee vielä nousemaan rallin maailmanmestariksi, Kennard kehui.

Latvalan tuskien taival päättyi viimeiselle erikoiskokeelle

Lauantaina rajun ulosajon kokenut Volkswagenin Jari-Matti Latvala pääsi kuin pääsikin mukaan vielä päätöspäivän erikoiskokeille Ralli 2-säännön turvin, kun tallin mekaanikot tekivät yön aikana ihmeitä saadessaan pahoin romuttuneen auton jälleen kilpailukuntoon. Sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella Latvala oli seitsemäs ja eroa kärkeen kertyi yli puoli minuuttia.

– Yritin, mutta eilinen ulosajo aiheutti paljon vahinkoa autolle ja minun täytyy ajaa nyt todella varovasti. Tänään ei mennä rallinopeudella, vaan ajetaan ikään kuin kovavauhtista nuotitusta, Latvala kuvaili.

Seuraavalla erikoiskokeella sijoitus oli 10. ja eroa kärkeen kertyi tällä kertaa minuutin verran.

– Normaalisti tämä on yksi niistä erikoiskokeista joita tykkään ajaa. Mutta ei tällä kertaa, Latvala tuskaili.

Latvala koki vielä viimeisellä erikoiskokeella vastoinkäymisiä, kun osuma kiveen hajoitti autosta ohjausvarren. Latvala yhdessä kartanlukijansa Miikka Anttilan kanssa sai sen korjattua erikoiskokeella, ajoi maaliin ja kuittasi Volkswagenille kaksi merkkimestaruuspistettä. Latvala kirjautti rallissa eniten pohja-aikoja, kuusi.

Seuraava MM-ralli ajetaan kuukauden päästä Portugalissa.

Yleiskilpailun lopputulokset

1) Hayden Paddon (Hyundai) 3.40.52,9
2) Sebastien Ogier (Volkswagen) + 14,3
3) Andreas Mikkelsen (Volkswagen) + 1.05,2
4) Dani Sordo (Hyundai) + 1.17,1
5) Mads Östberg (Ford) + 4.56,7
6) Thierry Neuville (Hyundai) + 9.29,5
7) Marcos Ligato (Citroen) + 9.39,2
8) Eric Camilli (Ford) + 10.16,0
9) Henning Solberg (Ford) + 10.48,5
10) Nicolas Fuchs (Skoda) + 24.42,8 (WRC 2-luokan voittaja)

—–

16) Jari-Matti Latvala (Volkswagen) + 42.15,6

EK-pohjat: Latvala 6, Paddon 5, Ogier 4, Mikkelsen 1, Neuville 1, Sordo 1, Tänak 1
Paddonin keskinopeus: 99,1 km/h

Teksti: Jari Hotti @JariHotti


Facebook kommentit