Palaako mestari takaisin valtaistuimelleen? – “Kokemus ja periksiantamattomuus”

6.5.2016 / 19:34
Atro Määttä metsästää uransa neljättä Super Car-luokan SM-kultaa (Kuva: Jari Hotti)

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarja käynnistyy lauantaina Hyvinkään Vauhtipuistossa. Super Car-luokan yksi suurimmista mestarisuosikeista on 42-vuotias Atro Määttä, viisinkertainen rallicrossin Suomen mestari, jonka UrheiluUutiset.comin toimitus tapasi Hyvinkäällä reilu viikko ennen kauden avausstarttia. Viime kaudella SM-pronssille ajaneen Määtän tavoitteena on palata tällä kaudella takaisin Suomen mestariksi neljän vuoden tauon jälkeen.

– Kyllä tässä on hyvät fiilikset lähteä uuteen kauteen ja mestaruudesta lähdetään taistelemaan, innolla odotan kauden ensimmäistä starttia.

Näin kommentoi rallicrossin Suomen mestaruudet SRC:ssa vuosina 2005 ja 2007, sekä Super Car-luokassa 2009, 2011 ja 2012 voittanut Valkealan UA:n Atro Määttä tunnelmistaan reilu viikko sitten torstaina Hyvinkäällä, kun uuden SM-kauden alkuun oli aikaa kahdeksan päivää. Viime vuonna Määttä voitti SM-sarjan viidestä osakilpailusta yhden (Kauhajoki) ja sijoittui kahdesti toiseksi (Kouvola, Honkajoki). Loppupisteet riittivät lopulta SM-pronssiin. Määtän mukaan vauhti parani mitä pidemmälle kausi eteni ja hyvin sujuneesta loppukaudesta hän odottaakin jatkumoa uuteen, nyt käynnistyvään kauteen heti avausstartista lähtien.

– Loppukaudesta saatiin huomattavasti lisää vauhtia autoon ja mielenkiintoista onkin nyt nähdä miten uusi kausi lähtee liikkeelle, kun ollaan vähän valmiimpia tähän kauteen, vuonna 2014 sivussa SM-sarjan kilpailuista ollut Määttä kommentoi.

Määttä kilpailee viime kauden tapaan myös tällä kaudella Super Car-luokassa Ford Fiestalla, jonka väritys on tuttu vihreävalkoinen.

– Sama auto, mutta nyt vähän päivitetty versio. Kiva päästä näkemään miten riittää vertailuissa muiden autoihin. Sehän selviää vasta sitten ensimmäisessä kisassa, Määttä pohti.

Rallicrossin kuninkuusluokassa kaluston tehot ja suorituskyky ovat hurjalla tasolla, niin myös Määtän Fiestassa.

– Cosworthin moottori, hevosvoimia 600 ja vääntöä reilut 600 newtonia. Kiihtyvyys nollasta sataan noin kahteen ja puoleen sekuntiin.

“Ihan kiva luokka, mutta kalliimpi ja työläämpi”

Siinä missä kalusto on saanut päivitystä osakseen kausien välillä ja testiä mm. kotiradalla Kouvolassa on ajettu jonkun verran, myös kuljettajan fyysisestä kunnosta huolehtiminen kuuluu “talvitauon” ohjelmaan. Maallikko saattaa helposti ajatella, että kun rallicrossissa kilpailtavat erät ovat varsin lyhyitä, kuljettajan fyysisellä kunnolla ei tässä lajissa juurikaan merkitystä olisi. Väärin.

– Tottakai hyvä fyysinen kunto on eduksi ja se auttaa nimenomaan keskittymiseen. Pysyt virkeänä ja jaksat keskittyä, kun pitää heti olla sellainen rautainen ote alusta asti, kun mennään täysillä. Pitää pystyä keskittymään koko pitkän päivän ja tottakai se auttaa jos kunto on hyvä, Määttä kommentoi.

Ja aina kun autourheilusta puhutaan, esiin nousee tottakai myös raha ja lajin kalleus.

– Kyllähän siinä useampi “kymppi” menee, ei se Super Car-luokassa mitään ihan halpaa ole. Tekniikka ja tälläisen auton ylläpito on kallista. Muut luokat on huomattavasti halvempia. Ihan kiva luokka tämä on, mutta myös kalliimpi ja työläämpi, on auton ylläpitämistä ja muuta.

SM-sarja pitää sisällään viisi osakilpailua ja Määtän mukaan testiäkin pyritään kesän aikana ajamaan jos siihen on tarvetta.

– Kyllähän se ihan hyvä on käydä ajamassa testiä kilpailuiden välillä, siihen tietysti pyritään. Toisaalta jos tuntuu siltä, että auto on hyvissä säädöissä, niin tottakai sillä on sitten hyvä lähteä seuraavaankin kisaan. Mutta jos on sellainen tuntuma, että jotain pitäisi tehdä, että ei ole hyvä, niin sitten testataan ja pyritään saamaan se paremmaksi. Sitten kun saadaan se sellaiseksi, että tuntuu oikeasti hyvälle, sitten ei tehdä paljoakaan muutoksia.

Rallicrossissa voitettujen mestaruuksien lisäksi Määttä on napannut Suomen mestaruuden myös jääradalta vuonna 1999 ja osaamista löytyisi varmasti muihinkin lajeihin esimerkiksi ralliin. Mestarikuljettajan kalenteriin ei tällä hetkellä kuitenkaan muita sarjoja rallicrossin lisäksi sisälly.

– En aja muita kisoja, mutta Extreme-luokan BMW:llä ollaan käyty leikkimässä silloin tällöin, Määttä naurahtaa.

Yhtä ainoaa suosikkirataa ei Määttä osaa nimetä kilpailukalenterista.

– No sellaista rataa ei ole. Kouvola, Hyvinkää ja Honkajoki, siinä on ne suosikkiradat viime kauden perusteella. Oulu on kanssa ihan ok. Kauhajoki tietysti olisi kanssa jos vaan rata pysyy hyvässä kunnossa, mutta siellä joskus on mennyt rata oikeinkin huonoksi, siitä miinusta. Kalusto hajoaa röykyissä ja tulee turhaa kalustorikkoa.

– Ei ole sellaista rataa mitä en tykkäisi ajaa. Radat on tottakai erilaisia ja ne vaatii vähän erilaista ajotyyliä, se on ihan kiva, että on vaihtelua, Määttä sanoi.

“Pitää tuntea omat rajansa”

Määtän pohtiessa omia vahvuuksiaan kuljettajana rallicrossissa esiin nousevat pitkä ja menestyksekäs ura, sekä luonne joka on ne mestaruudet mahdollistanut.

– Kokemus varmaan ja periksiantamattomuus. Jos jotain haluaa, niin tekee töitä sen eteen niin kauan, että onnistuu.

Super Car-luokan Suomen mestaruuden viime vuonna voittanut Niclas Grönholm ajaa tänä vuonna rallicrossin MM-sarjaa, joten häntä ei mestaruustaistelussa tällä kertaa mukana nähdä. Kovinta kilpakumppania mestaruustaistelun osalta pohdittaessa Määttä nostaa esiin viime vuoden hopeamitalistin.

– Karttusen Akia pidän kovimpana vastuksena. Ja on siellä paljon muitakin, mutta jos yksi pitäisi nimetä, niin Aki, Määttä sanoi, mutta muistutti, että kovatasoisessa luokassa on myös monia muitakin menestyjäehdokkaita.

– Uusista kavereista (Jere) Kalliokoski ja (Jussi-Petteri) Leppihalme. Uskoisin, että kovaa mennään ja voi yllätyksiä tulla sieltä puolelta. Kyllä voi sanoa, että kun lähtöviivalla ollaan, niin kuka tahansa voi sen voiton ottaa. Maalissahan se vasta ratkeaa, Määttä muistutti.

Määttä ajaa lauantaina Hyvinkäällä käynnistyvässä rallicrossin SM-sarjan Super Car-luokassa numerolla kolme.

Rallicrossin SM-sarja 2016

7.5. Hyvinkää
28.5. Kouvola
9.7. Honkajoki
20.8. Oulu
10.9. Kaanaa

Super Car-luokan SM-sarjaan ilmoittautuneet kuljettajat

2 Aki Karttunen (AMM) Honda Civic Type R
3 Atro Määttä (ValUA) Ford Fiesta
5 Aki Perkiömäki (RaaUA) Ford Fiesta
6 Jukka Lautamäki (JaMoKe/UA) Ford Focus WRC
8 Kari Irri (Päij-HUA) Peugeot 206
9 Miikka Kaskinen (MikUA) Citroen C4 WRC
10 Mikko Malinen (K-KUA) Volkswagen Up
11 Jere Kalliokoski (AL-Härmä) Skoda Fabia
21 Jukka Pykäläinen (OrSUA) Ford Fiesta
60 Matti Nisula (ViiUA) Mini Cooper S
74 Ari-Pekka Niemi (JaMoKe/UA) Skoda Fabia
76 Jussi-Petteri Leppihalme (ParkUA) Mitsubishi Mirage
84 Ville Mikkola (AMM) Ford Escort Cosworth
87 Toni Lukander (ValUA) Mitsubishi Lancer E6
99 Pekka Mustakallio (BRT) Citroen C4 WRC

Lue myös! 18-vuotiaasta Kalliokoskesta Super Car-kauden komeetta? – “Kaasu pohjassa vedetään”

Katso myös! AtroMaatta.fi

Teksti: Jari Hotti @JariHotti


Facebook kommentit