Paluu vanhaan pilasi Joonan kilpailun, Korhoselle historiallinen voitto

19.1.2022 / 15:42
Roope Korhonen kaasutteli SM3-luokan voittoon Tunturirallissa Rovaniemellä (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Tälle vuodelle uudistuneen rallin SM-sarjan SM3-luokan historian ensimmäinen osakilpailuvoittaja on Tunturirallissa Rovaniemellä viime viikonloppuna ykköseksi kaasutellut Roope Korhonen.

Rallin SM-sarjassa ajettiin SM3-luokkaa aiemmin kaksivetoisilla autoilla, mutta tänä vuonna “kolmosluokan” ottivat haltuunsa uuden sukupolven nelivetoiset Rally3-autot. Kyseisiä autoja, kaikki Fordeja, on tällä hetkellä Suomessa kuusi kappaletta ja niistä neljä nähtiin Rovaniemellä, rallin SM-sarjan kauden avanneessa Tunturirallissa. Kun kaksipäiväinen kilpailu oli ajettu, pääsi historiallista voittoa juhlimaan Laukaan Moottorimiesten Roope Korhonen.

– Onhan tämä huikea juttu, kun sai napata Suomessa ensimmäisen voiton Rally3-luokan autolla! Nyt on sitten jollain tapaa päästy historiaan, 23-vuotias Korhonen hehkutti tiedotteessaan voitokkaan kilpailun jälkeen.

Korhonen debytoi rallin SM-sarjassa vuonna 2020 sijoittuen etuvetoisten autojen SM3-luokan loppupisteissä viidenneksi. Viime vuonna Korhonen taisteli samaisen luokan mestaruudesta aina kauden viimeiseen osakilpailuun ja ulosajoon asti. Pisteet riittivät lopulta SM-pronssiin.

– Yllätyshän se tilanne oli, että mestaruudesta ajettiin ja kyllä sitä myös sitten haettiin. Olisi nimittäin maittanut, mutta ei ihan ylletty. Saappaat jalassa kuitenkin kaaduttiin ja yritystä oli, Korhonen muisteli viime vuotta.

Fordin uuden Rally3-auton rattiin Korhonen hyppäsi ensimmäisen kerran viime syksynä Printsport Racingin testitilaisuudessa ja siitä innostuneena edessä oli hyppäys nelivetoisen auton rattiin tämän vuoden SM-sarjassa. Varsinaiset kilpailuun valmistavat testit jäivät kuitenkin vähiin, Korhonen kun pääsi testaamaan autoa talviolosuhteissa vasta reilu viikko ennen Tunturirallin starttia.

– Kyllä tässä kaikesta huolimatta melko kiire tuli, sillä saimme auton käyttöömme joulun alla ja tekninen ongelma peruutti suunnitelmissa olleet testiajot kahdesti. Sitten kun päästiin ajamaan, niin opetteluksihan se meni, eikä auton säätöihin vielä kyennyt uppoutumaan, Korhonen taustoitti kauden avauksen alla.

 

Lauri Joonan auto muuttui etuvetoiseksi ennen viimeistä erikoiskoetta ja siihen kariutui haaveet voitosta (Kuva: RPF).

 

 

“Jos joku töpeksii, niin Ruokanen ajelee ohi”

Korhosen tavoin myös sen vanhemman SM3-luokan kaksi viimeistä Suomen mestaruutta voittanut Lauri Joona hyppäsi tänä vuonna mukaan uudistuneeseen SM3-luokkaan ja sastamalainen aloittikin kilpailun hienosti, kellottamalla kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle pohja-ajan. Johtomarginaali Korhoseen nähden oli 6,9 sekuntia, mutta Korhosen pohja-aika kolmannella erikoiskokeella kavensi eron tasan sekuntiin.

Joonan ajettua nopeimmat ajat perjantain kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle, kasvoi johtomarginaali yötauolle saavuttaessa 12,6 sekuntiin. Kolmantena oli Ville Ruokanen, 35,1 sekunnin päässä Joonasta, kun taas neljäntenä ollut Jussi Lindberg oli jäänyt kärjestä jo reilun minuutin.

Lauantai-aamun kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella Korhonen oli parhaiten hereillä, ajamalla kaksi pohja-aikaa, ja näin ero Joonaan kaventui 4,6 sekuntiin. Joonan vastaus tuli kuitenkin heti huoltotauon jälkeen, kun Heinunkierrossa syntyi hurja pohja-aika ja Korhonen hävisi peräti 10,8 sekuntia. Sarriojärvi, kilpailun toiseksi viimeinen erikoiskoe, meni Korhosen nimiin, mutta Joonan johtomarginaali ennen viimeistä erikoiskoetta oli vielä reilut 10 sekuntia.

Tunturirallin perinteisesti päättävä Ristilammen klassikkopätkä on usein näytellyt isoakin roolia eri SM-luokkien kärkitaisteluissa ja sen se teki myös tänä vuonna SM3-luokassa. Siinä missä Korhonen selvitti viimeisen erikoiskokeen ongelmitta ja kellotti pohja-ajan, ajautui Joona ongelmiin jo ennen Ristilammen starttia.

– Meillä oli ihan hyvää kilpailua toiseksi viimeiselle pätkälle saakka, kunnes Sarriojärvellä auton perästä alkoi kuulua rohinaa. Varmaan meni takaperä rikki, kun auto muuttui ihan täysin etuvetoiseksi. Jouduttiin sitten viimeinen erikoiskoe ajamaan etuvetoisella autolla. Olihan se aika nostalgista, kun auto muuttui yllättäen viime vuoden autoksi, “paluun vanhaan” kokenut Joona harmitteli.

Joona hävisi Korhosen pohja-ajalle lähes kaksi minuuttia ja putosi lopputuloksissa kolmanneksi. Ruokanen puolestaan nousi toiseksi ja näin neljällä eri vuosikymmenellä Tunturirallissa kilpaillut rovaniemeläinen saavutti ensimmäisen palkintosijoituksensa rallin SM-sarjassa ja vieläpä kotikilpailussaan.

– Aika hienoa oli vetää, tää on kyllä hieno kilpailu! Oli tarkoitus, että annetaan pojille vähän painetta. Vähän mokattiin Ounasvaaralla, mutta muuten saatiin aika hyvä paine. Hieman oltiin siinä nurkan takana kärkkymässä, että jos joku töpeksii, niin Ruokanen ajelee ohi. Saatiin hienosti verrattua tätä autoa SM2-luokan kärkiautoihin. Se oli yllätys, että tämä auto menee näin hienosti, Ruokanen kehui viimeisen erikoiskokeen maalihaastattelussa.

 

Ville Ruokaselta löytyy kilpailukokemusta Tunturirallista neljältä eri vuosikymmeneltä (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK).

 

 

“Rally3-luokka näytti vauhdillisesti paikkansa”

Korhonen harmitteli kilpailun jälkeen, että kilpakumppani koki aivan kilpailun loppusuoralla auton tekniikkamurheita ja hienon kaksintaistelu se finaali jäi näkemättä ja kokematta.

– Kovasti olisin halunnut haastaa loppuun saakka, mutta tämä on toisinaan tätä. Aitan maalissa ajattelin, ettei tässä ole mitään hätää jos tällä ajolla pysyy muiden kannassa. Se oli sellainen hetki, että tiesin voivani parantaa vauhtia vielä aika paljon. Heinunkierrossa heitettiin 360 astetta penkkojen välissä, kun alkoi olla “yrkkää” hieman liikaa. Mutta se iskunpaikka piti hakea ja kokeilla kun meno maittoi, Korhonen kuvaili kilpailunsa etenemistä.

Neljänneksi sijoittunut Jussi Lindberg oli tyytyväinen siihen miten kilpailu hänen osaltaan käynnistyi, mutta harmitteli otteen katoamista avauspäivän ensimmäisen huoltotauon jälkeen.

– Kisa lähti käyntiin poikkeuksellisen hyvin, kun yleensä Aittajärvessä on ollut vaikeaa. Kolmannella erikoiskokeella kuitenkin ote herpaantui ja paketti hieman hajosi. Oikeastaan koko loppukisan aikana ei sitä saatu enää kasattua. Kyllä sieltä muutama ihan ok aika saatiin vielä lauantainakin ajettua, mutta loppukisasta todettiin, että enää ei ainakaan ajamalla nousta, joten ajettiin varovasti läpi samoilla renkailla, Lindberg sanoi.

Lindbergiltä löytyy kokemusta rallin SM-sarjasta niin SM2-luokasta, kuin myös siitä vanhemmasta SM3-luokastakin. Uudet autot ja uudistunut SM3-luokka sai porvoolaiselta kehuja kauden avauksen jälkeen.

– Rally3-luokka näytti vauhdillisesti paikkansa mihin kuuluu. Yleiskilpailun sijat 9-12 on luokan autoille mielestäni erittäin positiivinen juttu, Lindberg korosti.

Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan Riihimäellä 5. helmikuuta.

– Kaikkiaan tästä on hyvä lähteä rakentamaan kautta, sillä nyt meillä on näkemys mihin tällaisella ajopelillä kyetään, 34 pisteen saaliin Rovaniemeltä napannut Korhonen innostui.

Rovaniemen SM-ralli 2022 ja SM3-luokan lopputulokset

1) Roope Korhonen-Anssi Viinikka FIN/FIN (Ford Fiesta Rally3) 2.00.44,4
2) Ville Ruokanen-Timo Pallari FIN/FIN (Ford Fiesta Rally3) + 1.19,7
3) Lauri Joona-Tuukka Shemeikka FIN/FIN (Ford Fiesta Rally3) + 2.03,4
4) Jussi Lindberg-Tuuka Tyyskä FIN/FIN (Ford Fiesta Rally3) + 2.44,0

Korhosen keskinopeus: 111,2 km/h
Pohja-ajat: Joona 5, Korhonen 5

Pistetilanne 1/7 osakilpailun jälkeen

1) Roope Korhonen (LMM) 34
2) Ville Ruokanen (RoiUA) 25
3) Lauri Joona (SAU) 20
4) Jussi Lindberg (SiAk) 16

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet, Moottoriurheilu.tv:n YouTube-lähetys


Facebook kommentit