Pasman kaksi voittoa ja 11 palkintosijoitusta toi kuudennen sijan Brittien F4-sarjassa

10.10.2018 / 18:31
Patrik Pasma ajoi kauden aikana 11 palkintosijoitusta (Kuva: Jakob Ebrey Photography).

[ A- ] / [ A+ ]

Patrik Pasma jatkoi vahvoja suorituksiaan formuloiden Brittien F4-sarjassa kauden päätöksessä Brands Hatchin radalla.

Arden Motorsport -tiimissä kilpailevan oululaisen Patrik Pasman loppukausi Brittien F4-sarjassa oli erittäin vahva. Ennen kauden päätösviikonloppua kolmen edellisen kisaviikonlopun yhdeksän kisalähdön saldona oli peräti kuusi palkintosijoitusta, joista kaksi ykkössijaa. Näistä lähtökohdista 18-vuotias Pasma lähtikin metsästämään mahdollisimman hyvää päätöstä kilpailukaudelle 2018.

Perjantain vapaissa harjoituksissa Pasma ajoi neljänneksi nopeimman ajan ja saman tuloksen hän saavutti lauantaina sekä aika-ajoissa, että ensimmäisessä kisalähdössä.

– Ensimmäisessä kisassa olin neljäs lähdöstä maaliin. Edellä ajaneissa autoissa oli uudet renkaat, samoin takana tulevissa. Meillä ei niitä ollut, joten ohitusmahdollisuuksia ei ollut kovinkaan monta. Piti myös olla tarkkana ja varmistaa, ettei takaa pääse yllättämään kukaan, Pasma kertasi.

Sunnuntaina kolmosruudusta startannut Pasma sai hyvän startin ja nousi yhden sijan ajaen toisena ruutulipulle saakka.

– Paalulta lähtenyt Kiern Jewiss sai vedettyä alkukisasta hyvän etumatkan. Kisan loppupuolella sain kyllä kurottua sitä pienemmäksi, mutten onnistunut ohittamaan häntä. Toisaalta halusin varmistaa kakkossijan, enkä yrittää riskillä mitään tyhmää ja menettää sijoituksia.

Viikonlopun ja samalla myös koko kauden viimeisessä kisassa nelospaikalta lähtenyt Pasma menetti lähdössä pari sijoitusta. Kisassa nähtiin myös turva-auto ja sen poistuttua radalta sijoitus koheni yhdellä. Kauden viimeisen kisan tulokseksi kirjattiin siten viides sija.

Kausi alkoi huhtikuun alussa Brands Hatchin Indy-radalta ja päättyi nyt GP-radalle. Sarjan voittoon ajoi Jewiss, toiseksi sijoittui Ayrton Simmons ja kolmanneksi Johnathan Hoggard. Pasma sijoittui sarjan loppupisteissä kuudenneksi saavuttaen kauden aikana yhteensä 11 palkintosijoitusta.

Teksti: Patrik Pasman tiedote


Facebook kommentit