Perkiömäeltä pistettä vaille täydellinen suoritus – “Voittamiseen ei kyllästy ikinä”

27.5.2018 / 14:06
Ari Perkiömäen kuvankaunis Ford oli Supercar-luokan ykkönen Kaanaassa (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjan kuninkuusluokan eli Supercar-luokan kauden avauksen ykkönen Kaanaassa lauantaina oli luokan viime vuoden SM-pronssimitalisti Ari Perkiömäki, jonka päivän suoritus hipoi täydellisyyttä.

Rallicrossin SM-sarjan Supercar-luokassa mestarin kruunu on tänä vuonna vapaa uudelle mestarille, kun viime vuonna luokan mestariksi vakuuttavan esityn jälkeen jyrännyt Atro Määttä ei tämänvuotiseen kauden avaukseen Tampereen Kaanaaseen lauantaina ilmestynyt. Kun myöskään viime vuoden SM-hopeamitalisti Jere Kalliokoski ei EM-kiireiltään SM-sarjassa mukana ole, niin moni totesikin viime vuonna SM-pronssia saavuttaneen Ari Perkiömäen lähteneen Kaanaahan ennakkosuosikkina.

– Voihan se tavallaan niinkin ajatella. Hieman itse olin kuitenkin tuosta eri mieltä, kun alunperin oli ajatuksena, että en ottaisi tätä kautta tosissani. Mutta tästähän se taas sitten lähtee. Tarkoitus oli olla vähän retkeilemässä ja pitämässä hauskaa, mutta niin se aina muuttuu, kun pistetään kypärä päähän, Perkiömäki naurahti UrheiluUutiset.comin haastattelussa kilpailun jälkeen.

Autokrossi-luokan Suomen mestaruuden vuonna 2008 voittanut Perkiömäki on ollut tuttu kuljettaja Supercar-luokassa viimeiset lähes kymmenen vuotta, osakilpailuvoittojakin on tullut, mutta mestaruus vielä palkintokaapista sarjan kuninkuusluokan osalta puuttuu. Nyt Perkiömäki sai kauteen parhaan mahdollisen startin ja suorituksen voidaan sanoa hiponeen täydellisyyttä, jäihän Ford-kuljettaja vain pisteen päähän maksimipisteistä (30).

– Päivä lähti tosi hyvin liikkeelle, kun heti ensimmäisessä alkuerässä oli nopein aika ja toinen alkuerä sama homma. Kolmannessa alkuerässä hieman uinahdin lähtöviivalle ja jäin toiseksi. Mutta kuitenkin alkuerien jälkeen ykkönen ja parhaat SM-pisteet. Siinä mielessä tottakai hyvä homma, Perkiömäki kertasi päivän kulkua.

 

Hae Lainaa

 

“Nyt ei taas pysty pitkiin aikoihin jäämään kotiin”

Se päivän ainoa pistemenetys tuli semifinaalissa, missä Perkiömäki jäi omassa lähdössään toiseksi.

– Semifinaalissa Mikko (Ikonen) pääsi vähän nöyryyttämään. Mutta sitten finaalissa toista kertaa en enää nöyrtynyt ja pystyin pitämään Mikon takana. Tosi hyvä kilpailu ja Mikon kanssa oli hyvää vääntöä. Ja muutenkin koko lauantain kilpailu oli hyvä, ei mitään kolareita ja törkeyksiä, kukaan ei törmäillyt toisiinsa ja ei tuhottu kalustoa. Se ruokkii varmasti myös sitä puolta, että voisi tulla uusia kuljettajia mukaan, Perkiömäki korostaa.

Vaikka SM-pisteiden kannalta semifinaalin kakkossija yhden pisteen veikin, niin tuo kakkossija toisaalta saattoi myös antaa vielä entisestään lisää nälkää finaaliin.

– Se on tietenkin totta, kyllä siitä tulee sellainen adrenaalibuusti. Se tappio jää hieman kaivelemaan ja ärräpäitä tulee vähän aikaa, vaikkei kakkossijasta saisi tulla. Mutta kyllä siitä vaan tulee, Perkiömäki myönsi.

Viime vuonna Perkiömäki voitti yhden SM-osakilpailun. Nyt tuoreimman ykkössijan jälkeen kokenut kuljettaja totesi sen minkä jokainen voitonmakuun päässyt kuljettaja sanoo aina.

– Voittamiseen ei kyllästy ikinä. Ja sehän se vain ruokkii tätä hommaa, nyt ei taas pysty pitkiin aikoihin jäämään kotiin, Perkiömäki hymyili.

Rallicrossin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan lauantaina 16. kesäkuuta Honkajoella. Perkiömäki saattaa SM-sarjan osakilpailujen lisäksi myös piipahtaa kilpailemassa ulkomailla.

– Ei ole vielä mitään päätöksiä tehty. Olisihan se kiva tietysti käydä jossain rajojen toisella puolella kilpailemassa, NEZ-sarjan kilpailuja tai jotain muuta, Perkiömäki pohti lopuksi.

Supercar-luokan finaalin tulokset

1) Ari Perkiömäki (Ford Fiesta) 3.21,475
2) Mikko Ikonen (Saab 9-3 Aero Sport Sedan) + 0,650
3) Riku Tahko (Mini John Cooper Works) + 5,137
4) Miikka Kaskinen (Citroen C4 WRC) + 6,792
5) Janne Rinta-Kauhajärvi (Ford Fiesta R5) + 35,749
6) Jukka Lautamäki (Skoda Fabia WRC) + 35,886

SM-pistetilanne 1/5 osakilpailua

1) Ari Perkiömäki 29
2) Mikko Ikonen 25
3) Riku Tahko 22
4) Jukka Lautamäki 22
5) Janne Rinta-Kauhajärvi 17
6) Miikka Kaskinen 15
7) Jukka Pykäläinen 15
8) Mikko Malinen 12
9) Matti Nisula 9
10) Iivari Niemi 7
11) Niko Korhonen 4

 

Terästarvike banneri 2017

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit