Rallicrossin kaksinkertainen maailmanmestari Petter Solberg janoaa lisää titteleitä. Ajamista rakastava norjalainen tietää, että alkava MM-kausi tulee olemaan tasaisempi kuin aiemmat.
Solberg ajaa oman PSRX-yksitystiiminsä kanssa jo tutuksi tulleella Citroen DS3-autolla. Tiimissä ei ole muita kuskeja, ja Solberg joutuu nyt taistelemaan monta autovalmistajan tukea saavaa tallia vastaan.
– Olemme ehkä vähän altavastaajia. Isommat tiimit testaavat kolmella autolla, niillä on isommat varikkosysteemit ja isommat budjetit. Meidän tiimi on pienempi kuin monet muut, mutta olemme osoittaneet miten tehokas ja kilpailukykyinen tiimimme on, Solberg sanoo.
– Kaudesta tulee aivan uskomaton. Mukana enemmän voittoon ja mestaruuteen pystyviä kuskeja kuin aiemmin. Meidän on oltava parempia kuin muut, Solberg puntaroi.
Solberg on ehdottomasti menestynein MM-rallicross-kuljettaja. Hän on voittanut kahdeksan osakilpailua, kun listan seuraava Timmy Hansen on ajanut neljä ykkösijaa.
– En mieti saavutettuja mestaruuksia. Ne ovat historiaa, ja tuovat iloa kun joskus jään eläkkeelle. Ja siihen on vielä vuosia, “Hollywood” -lempinimen saanut Solberg sanoo.
Solberg on kiinnittänyt talliinsa kovan nimen insinööripuolelle. Citroenin tehdastallissa rallin MM-sarjassa ja Volkswagen Dakar-projektissa toiminut Jean-Claude Vaucard liittyy norjalaisremmiin.
– Meillä on salainen ase. Hänen nimensä on Jean-Claude Vaucard, ja hän on lajin legenda. Hän tuli mukaamme kauden ennakkotesteihin, ja toi heti ratkaisuja joita itse en ollut edes ajatellut, Solberg kehuu.
Rallicrossin MM-sarja alkaa 15.-17.4. Portugalissa.
Miiro Koivula, @miirokoivula
Facebook kommentit