Pietarisen veljeksillä värikäs lauantai Tahkorallissa – “Yllätys oli suuri”

12.3.2017 / 09:15
Eerik Pietarisen voittokulku rallin SM-sarjan SM2-luokassa jatkuu (Kuva: Jari Nurminen).

[ A- ] / [ A+ ]

Nilsiässä ajetussa Tahkorallissa jatkui tuusulalaisen Eerik Pietarisen voittokulku nelivetoisten autojen SM2-luokassa. 23-vuotias Mitsubishi-kuljettaja pokkasi jo peräti neljännen peräkkäisen voittonsa. Menestysputki alkoi viime vuoden päätöskisassa ja nyt pistepotti kasvoi tämän kauden kolmannella ykkössijalla.

Eerik Pietarinen pääsi starttaamaan Tahko SM-ralliin luottavaisena, kun alla oli onnistunut testi ja voitto Hankirallista.

– Nyt oli huomattavasti tasaisempaa meidän luokassa, eikä suuria aikaeroja syntynyt. Rallin puolivälissä olin luokkajohdossa 3,3 sekunnin turvin. Sitten EK4:lla hävisin paljon aikaa, kun eturenkaan pinta irtosi aika lailla pätkän alussa. Erikoiskokeen lopun hitaampi osuus täytyi ajaa rauhallisesti, kun edessä ei ollut pitoa, Pietarinen kertasi kilpailun kulkua.

Pietarinen ja kartanlukija Juhana Raitanen putosivat 30,7 sekunnin päähän kärkeen nousseesta Janne Erosesta.

Viides erikoiskoe kulki jälleen Pietarisen autokunnan tahdissa ja ero kaventui lupaavasti. Sitten oli vielä edessä kisan pisin pikataival, lähes 33-kilometrinen Siikajärvi. Siellä moni luokan kärkisijoista kamppaillut koki ongelmia. Pietarisen kohtaloksi koitui pätkän puolivälissä jälleen rengasrikko, jonka jälkeen hän uskoi voittosaumojen karanneen.

– Yllätys oli suuri, kun havaitsimme maalissa voittaneemme! Muilla oli vieläkin suurempia murheita, joten tällä kertaa oli paljon tuuriakin matkassa, Pietarinen myönsi.

Henrik Pietarisella nousujohteinen kisa

Pietarisen veljeksistä nuorempi, 22-vuotias Henrik Pietarinen, saavutti Tahkon osakilpailusta SM3-luokan viidennen sijan. Kaksivetoisten R2-autojen tiivisvauhtisessa luokassa sijoitukset eivät todellakaan irtoa helpolla, joten kaiken täytyy osua kohdalleen, jos palkintosijoille yltää.

Henrik Pietarinen ja kartanlukija Juha Lummaa joutuivat lähtemään talvikauden päätökseen varsin hankalista lähtökohdista.

– Meidän tuttu Ford Fiesta kärsi moottoriin liittyvistä ongelmista viikko sitten testikilpailussa, eikä niitä saatu ajoissa kuntoon. Niinpä meidän täytyi miettiä korvaavan ralliauton vuokraamista. Onneksi sellainen apu löytyi AKK:n valmennusryhmän avustuksella. Itse olen ryhmässä ensimmäistä vuotta ja yhtenä kouluttajana siellä toimii kokenut Jukka Korhonen. Hän perui oman osallistumisensa ja vuokrasi Opel Adam R2-autonsa meille, Pietarinen kiitteli.

Uudella kalustolla vauhti ei luonnollisesti alussa ollut kärjen tasolla, joten rallin puolessa välissä sijoitus oli yhdeksäs. Henrik Pietarinen onnistui ajamaan nousujohteisesti ja viimeisellä ek:lla hän kellotti jo luokan toiseksi nopeimman ajan. Niinpä viides sija oli kelpo palkinto haastavan alkumatkan jäljiltä.

Lähde: Eerik ja Henrik Pietarisen tiedotteet


Facebook kommentit