14-vuotias japanilainen Judu Noda tuli, näki ja voitti.
Helmikuussa 14 vuotta täyttänyt Judu Noda nousi otsikoihin ympäri maailmaa jo ollessaan 10-vuotias, kun hän ajoi Formula 4 -autojen uuden rataennätyksen Okayaman radalla Japanissa. Eikä uusi ennätys tullut millään pienellä erolla, vaan lähes sekunnin turvin. Kartingissa runsaasti menestystä saavuttanut Noda nakutti jo 12-vuotiaana kovia kierrosaikoja Formula 3 -auton ratissa, mutta kilpailemaan ensimmäisen kerran pikkuformuloilla hän pääsi vasta tänä kesänä.
Nuoren ikänsä takia Noda ei tänä vuonna pystynyt osallistumaan Japanin Formula 4 -sarjaan, mutta Tanskan Formula 4 -sarjassa tilanne oli toinen. Noda tiimeineen saapui Eurooppaan ja Tanskaan jo talvella ja valmistautui huolella ensimmäiseen kilpailuunsa pikkuformulan ratissa. Tuo debyytti kuitenkin venyi koronaviruksen takia aina viime viikonloppuun asti, kunnes kausi vihdoin Jyllendsringenin radalla Silkeborgissa saatiin avatuksi.
Nodan debyytti oli huikea. Aika-ajoissa hän ajoi toiseksi nopeimman ajan, mutta nousi paalupaikalle, kun Conrad Laursenin nopein kierrosaika hylättiin. Noda ja Laursen kävivät kilpailussa kovan taistelun voitosta aina ruutulipulle asti ja ykköseksi ajaneen Nodan voittomarginaali oli lopulta reilu sekunti. Paalupaikka, voitto ja täydellisen debyyttikilpailun täydensi vielä kilpailussa ajettu nopein kierrosaika.
Toisessa lähdössä Noda starttasi kahdeksannesta lähtöruudusta, nousi kilpailussa kolmanneksi, mutta tuli lopulta hylätyksi tiimin tekemän väärän rengasvalinnan seurauksena. Hylkäys tiesi Nodalle huonoja asetelmia kolmanteen lähtöön, lähtöruutu oli vasta kahdestoista, mutta niin vain nuori japanilainen nousi aina neljänneksi asti.
Vaikka Tanskan Formula 4 -sarja ei olekaan Euroopan pikkuformulasarjoista niitä kovatasoisimpia, 18 mukana olevasta autosta vain kuusi on varustettu F4-tekniikalla, niin Nodan suoritus oli huikea. Noda tiedettiin nopeaksi kuljettajaksi, mutta ilman muuta testikierrosten ajaminen on täysin eri asia kuin kilpaileminen. Nyt Noda näytti, että hän pystyy myös kilpailussa koviin suorituksiin ja tämän tytön uran etenemistä kannattaa ehdottomasti seurata jatkossakin.
Judu Nodan isä on muuten Hideki Noda, joka vuonna 1994 nähtiin Formula 1:n MM-sarjassa kolmessa GP:ssä Larrousse-tallin auton ratissa. Nuo kolme kilpailua eivät tuoneet menestystä, päinvastoin, sillä kertaakaan ei Hideki selviytynyt maaliin asti. Lisäksi Hideki kilpaili urallaan muun muassa Yhdysvalloissa IndyCar-sarjassa, GT-autoilla, sekä osallistui kolme kertaa Le Mansin 24 tunnin kilpailuun.
Tanskan Formula 4 -sarjaa ajetaan tänä vuonna vielä kolmena viikonloppuna. Seuraavaksi vuorossa on Djursland (26.-27.9.), siitä karavaani siirtyy Padborg Parkiin (10.-11.10.), ja kausi päättyy siellä mistä nyt aloitettiin, eli Jyllendsringille 23.-25. lokakuuta.
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit