Porsche GT3 Cup Challenge käynnistyi Jussi Kuusiniemen komennossa

30.4.2017 / 11:16
Jussi Kuusiniemi ja Roope Rinne-Laturi taistelivat tiukasti voitosta Riikassa lauantaina.

[ A- ] / [ A+ ]

Kotimaisen rata-autoilun FTCC-sarja käynnistyi yhteistyössä balttien kanssa. Baltian ja myös Pohjois-Euroopan eri sarjoihin lukeutuva Dewalt Grand Prix kärsi samanlaisista sääongelmista kuin vallitseva kevät Suomessa. Niinpä torstain ja perjantain kuivan kelin testien perusteella laaditut säädöt menivät monessa huoltopilttuussa uusiksi.

Porsche GT3 Cup Challengen avauskisan lauantaina voitti järvenpääläinen Jussi Kuusiniemi. Porsche Junior Programiin kuuluva 20-vuotias Kuusiniemi kilpaili ensi kertaa Porschella.

– Alussa oli vähän hakemista, koska olen ajanut ylipäätään vasta neljänä päivänä tätä autoa, enkä koskaan ennen sateella. Sain kuitenkin pidettyä paikkani startissa ja kisan aikana saatoin jopa vähän säännöstellä vauhtia. Peileistä näin, missä Roope (Rinne-Laturi) tulee, Kuusiniemi valotti.

Voittajan tapaan junioriohjelmaan kuuluva Rinne-Laturi hyökkäsi lähes koko kisan, kunnes totesi ettei ohi ole asiaa.

– Vesisumu oli niin kova, että en yksinkertaisesti päässyt iskuetäisyydelle. Niinpä jätin vähän rakoa ja ajoin kisan lopussa nopeimman kierrosajan. Sillä pääsen sunnuntaina paalupaikalle, Rinne-Laturi hymyili.

Tommi Haru ajoi hienon kisan pysyen nuorukaisten vauhdissa koko kisan ajan.

– Jo ekaan kurviin pääsin (Ari) Laivolan viereen ja ohi. Rengaspaineet alkoivat jossain vaiheessa nousta ja ajattelin, että kolmospaikka on ihan hyvä paikka. Ajelin siinä rauhakseen maaliin, Haru kommentoi.

Porsche GT3 ja 1. kilpailulähtö

1) Jussi Kuusiniemi 21.10,227
2) Roope Rinne-Laturi + 1,048
3) Tommi Haru + 24,054

Toinen kilpailulähtö ajetaan sunnuntaina kello 13.20-13.55

Lähde ja kuva: Porsche GT3 Cup Challengen tiedote


Facebook kommentit