Rata-autoilun Porsche Supercupin kauden avausosakilpailu oli tarkoitus ajaa Italian Imolassa tänä viikonloppuna.
Samalla kun Italiassa tuhoisat tulvat peruivat viikonlopun osalta Formula 1, Formula 2 ja Formula 3 -kilpailut, niin peruutuksen koki myös rata-autoilun Porsche Supercupin kauden avaus. Näin ollen kovatasoisen merkkiluokan historian 31. kilpailukauden avaus siirtyi Monacon kaduille, missä kaikki neljä edellämainittua luokkaa kilpailevat toukokuun viimeisenä viikonloppuna.
Suomalaisväriä Porsche Supercup -sarjaan tuo myös tänä vuonna rovaniemeläinen Jukka Honkavuori, 31, jolle edessä on uran kolmas täysi kausi tässä sarjassa. Viime vuonna sveitsiläistä Fach Auto Tech -tiimiä edustanut Honkavuori nähdään tänä vuonna sarjassa ranskalaisen Almeras-tiimin väreissä, tiimikavereinaan norjalainen Roar Lindland, yhdysvaltalainen Yves Baltas, sekä ranskalainen Alessandro Ghiretti.
– Odotan innolla tulevaa kautta. Jo testeissä kävi ilmi, että koko tallin henkilökunnalla on motivaatio kohdallaan ja halu menestyä. Almeras on ollut vahva tiimi sarjassa jo pitkän aikaa ja olen varma, että yhdessä saadaan tuloksia aikaiseksi, Honkavuori kommentoi tiedotteessaan alkukeväästä.
Viime vuonna Honkavuori sijoittui sarjan loppupisteissä 14. sijalle, ajettuaan kahdeksassa osakilpailussa pisteille ja 15 parhaan joukkoon viisi kertaa. Kauden paras sijoitus oli Englannin Silverstonesta tullut seitsemäs sija. Ranskalaistiimissä kauden avaustestit 510-hevosvoimaisella Porsche 911 GT3 Cup -autolla maaliskuussa juuri Silverstonen radalla ajanut Honkavuori lähtee uuteen kauteen kovin tavoittein. Jatkossa pelkät pistesijat eivät enää riitä.
– Tavoitteena tänä vuonna on ehdottomasti nousta “podiumille”. Sarja näyttää olevan ilmoittautumisten perusteella kovatasoisempi kuin koskaan, Honkavuori arvioi.
Porsche GT3 Cup -sarjan vuonna 2014 voittanut ja Dubain 24 tunnin kilpailussa vuonna 2020 Porschen ratissa luokkavoittoa juhlinut Honkavuori on tehnyt töitä ajokouluttajana Porsche AG:lle jo reilun kymmenen vuoden ajan ja tänä vuonna Honkavuori aloitti saksalaismerkin brändilähettiläänä Suomessa.
– Jukka on tehnyt meille erilaisia keikkahommia vuosien varrella ja monet asiakkaamme tuntevatkin hänet Porsche Racing Clubin tapahtumista tai Porsche Ice Experience -ajokoulutuksesta. Oli siis hyvin luonnollista aloittaa Jukan kanssa virallisesti yhteistyö myös Suomessa. Hänen kokemuksestaan Porschen kansainvälisissä ympyröissä on valtavasti arvoa Porsche-brändin edelleen kehittämisessä täällä kotimaassa, Porsche Finlandin markkinointipäällikkö Aija Saha hehkuttaa.
On varsin helppoa sanoa, että Honkavuori on tällä hetkellä Suomen tunnetuin Porsche-kuljettaja.
– Jukkaa tullaan näkemään jatkossa Porschen tapahtumissa ja Jukan kautta voimme tarjota asiakkaillemme, sekä kaikille Porschen ystäville kiinnostavaa ja innostava sisältöä niin Porschen moottoriurheilupuolelta, kuin muista kansainvälisistä ympyröistä. Tulevaisuudessa pääsemme varmasti yhdessä toteuttamaan uusia ideoita myös täällä Suomessa. Olemme iloisia, että saimme hänet brändilähettilääksemme, Saha vakuuttaa.
Honkavuori, jonka kilpailu-CV:stä löytyy myös rata-autoilun Suomen mestaruuksia, nauttii työstään legendaarisen automerkin parissa.
– Tänäkin vuonna toteutimme jälleen yhden erikoisen idean yhdessä erään Porschen kansainvälisen brändilähettilään kanssa. Upeat mainosvideot vaativat paljon työtä ja harjoittelua, mutta niin vaan saatiin tämäkin hieno idea pakettiin ja pääsette näkemään tulokset Porschen kanavissa tämän vuoden aikana, Honkavuori lupaa.
Porsche Supercup kilpailukalenteri 2023
25.05.-28.05. Monaco
01.07.-02.07. Spielberg, Itävalta
07.07.-09.07. Silverstone, Englanti
21.07.-23.07. Budapest, Unkari
28.07.-30.07. Stavelot, Belgia
25.08.-27.08. Zandvoort, Hollanti
01.09.-03.09. Monza, Italia
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedotteet
Facebook kommentit