Portugalin MM-rallin ennakkopaketti – Uusiiko Latvala viime vuotisen voittonsa?

19.5.2016 / 09:42
Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila olivat ykkösiä vuosi sitten Portugalissa (Kuva: Volkswagen Motorsport)

[ A- ] / [ A+ ]

Paluun Eurooppaan kahden Etelä-Amerikassa ajetun osakilpailun jälkeen tekevä rallin MM-sarja jatkuu viikonloppuna Portugalissa, missä ajetaan kauden kolmas soraralli. Huhtikuussa rajun pettymyksen Argentiinassa kokenut Jari-Matti Latvala metsästää kauden toista voittoaan ja samalla toista peräkkäistä voittoaan Portugalissa. WRC 2-luokassa Teemu Suninen nähdään jälleen pistejahdissa ja Max Vatanen taistelee Drive DMACK Fiesta Trophyssa. Portugalin MM-ralli käynnistyy torstai-iltana.

Vaikka Jari-Matti Latvalan ja kartanlukija Miikka Anttilan muistot huhtikuussa ajetusta edellisestä MM-osakilpailusta Argentiinassa ovatkin pettymykseen päättyneen rallin jälkeen synkät, nyt ajettava Portugali sen sijaan tarjoaa lähihistoriasta positiivisia muistoja suomalaiskaksikolle. Ajoihan Latvala vuosi sitten Volkswagenilla voittoon Portugalissa jännittävän sekuntitaistelun jälkeen, missä muut osapuolet olivat tallikaverit Sebastien Ogier ja Andreas Mikkelsen.

Ogier oli vaikeuksissa rallin avauspäivänä auratessaan tietä ensimmäisenä autona reitillä ja sama rooli on ranskalaisella kolminkertaisella maailmanmestarilla edessään myös tänä vuonna. Latvala nousi johtoon neljännellä erikoiskokeella eikä enää asemastaan luopunut missään vaiheessa vaan löi lopulta kaikkien vaikeuksien jälkeen toiseksi nousseen Ogierin 8,2 sekunnilla. Mikkelsen oli kolmas.

– Viime vuonna meillä oli kovaa kisaa tiimin sisällä aina loppuun saakka. Minä ja Miikka tultiin lopulta voittajina maaliin ja tietenkin haluaisimme toistaa sen suorituksen tänä vuonna, Latvala pohti pari päivää ennen starttia Volkswagen Motorsportin tiedotteessa.

Latvala on ajanut Portugalissa viime vuotisen voiton lisäksi myös kaksi kolmatta sijaa, vuosina 2011 ja 2013. Ogier sen sijaan on juhlinut Portugalissa useaan otteeseen, sillä hän ajoi vuonna 2010 Citroenilla uransa ensimmäisen MM-voiton juuri täällä ja tuon voiton jälkeen ykkössijoja on tullut Portugalissa vielä kolme lisää. Kahdesti tällä kaudella palkintopallille ajaneen Mikkelsenin (Monte Carlo 2. ja Argentiina 3.) “kuntokäyrä” Portugalissa on ollut kolmena viime vuonna nousujohteinen ja mikäli sama tahti jatkuu tänä vuonna, norjalainen on lopputuloksissa kahden parhaan joukossa. Vuonna 2013 Mikkelsen oli kuudes, kaksi vuotta sitten neljäs ja viime vuonna kolmas.

Mikäli suurempia ihmeitä ei viikonlopun kilpailussa tapahdu, voitosta tulee jälleen kerran taistelemaan Volkswagenit ja parivaljakko Latvala-Ogier. Taustalla Mikkelsen janoaa tämän kaksikon mahdollisia ajovirheitä ja/tai teknisiä ongelmia. Latvalan mukaan rengasruletti voi nousta isoon rooliin ja sekoittaa pakkaa, kirjaimellisesti.

– Pehmeä irtohiekka pysyvän savikerroksen päällä tarkoittaa, että parempi pito syntyy pehmeällä kumiseoksella. Jos sää pysyy kuivana, oikea rengasseoksen valinta oikeaan tilanteeseen tulee olemaan yksi kisan avainasioista, etenkin lauantaina jolloin erikoiskokeet ovat pitkiä, Latvala taustoittaa.

Volkswagen-trion haastajia ja rallin mustia hevosia pohdittaessa esiin nousee ainakin kolme nimeä. Edellisen osakilpailun Argentiinassa upean esityksen jälkeen voittanut ja MM-pisteissä toiseksi noussut Hyundain Hayden Paddon tulee menemään varmasti myös nyt kovaa ja vauhtia tuo varmasti lisää voiton myötä kasvanut itseluottamus. Paddon on ajanut Portugalissa WRC-autolla aiemmin vain kerran. Vuosi sitten sijoitus oli kahdeksas.

MM-pisteissä kolmantena oleva Fordin Mads Östberg sai runsaasti kritiikkiä vauhdistaan Argentiinan rallin aikaan M-Sportin tallipäälliköltä Malcolm Wilsonilta ja mielenkiintoista onkin nähdä millaiseen vauhtiin Östberg nyt yltää rallissa missä hän on toistaiseksi ajanut uransa ainoan MM-rallin voiton (2012 Fordilla). Monte Carlon ja Ruotsin todellinen piristysruiske, Citroenin Kris Meeke, on jälleen mukana oltuaan sivussa Etelä-Amerikan osakilpailuista. Viime vuonna Meeke oli Portugalissa neljäs.

“Tavoitteena on yltää kolmen joukkoon”

WRC 2-luokassa tullaan näkemään mitä todennäköisemmin värikäs ja tapahtumarikas kilpailu, sillä lähtöviivalle asettuu MM-pisteistä taistelemaan 25 kuljettajaa. Yhteensä RC 2-luokassa on autoja mukana 32. WRC 2-luokan mestaruustaistoon lasketaan pisteet seitsemästä vapaasti valittavasta MM-osakilpailusta, jotka pitää ilmoittaa etukäteen. Portugalissa pistejahtiin lähtevät tämän hetkisen MM-pistetaulukon kolmen kärki; Elfyn Evans, Hubert Ptaszek, sekä Nicolas Fuchs. Pisteistä ajavat myös viidentenä oleva Team Orecan Teemu Suninen (Skoda Fabia R5), kuudentena oleva tallikaveri Pontus Tidemand, sekä seitsemäntenä oleva Quentin Gilbert.

Evans ajoi voittoon Monte Carlossa ja Ruotsissa, Suninen Meksikossa ja Argentiinassa Fuchs oli puolestaan ykkönen. Suninen sijoittui Monte Carlossa viidenneksi ja Ruotsissa toiseksi, mutta keräsi pisteitä ensimmäisen kerran vasta Meksikossa, mistä siis nappasi täydet pisteet. Vuosi sitten Sunisen taival Portugalissa päättyi kahdeksannella erikoiskokeella tulleeseen ulosajoon. Nyt suomalainen lähtee hakemaan sijoitusta kärkipäästä.

– Tavoitteena on yltää kolmen joukkoon. Kovimpia haastajia ovat varmasti Evans ja Skodan tehdaskuskit. Tyytyväinen saa kyllä olla mikäli kolmen sakkiin pääsee, Suninen kommentoi.

Valmistautuminen tulevaan haasteeseen on sujunut hyvin.

– Testit ovat menneet hyvin. Kävin Latviassa ajamassa Toni Gardemeisterin Skodalla viime viikon sunnuntaina ja tällä viikolla ajoin kaksi päivää treeniä Subarulla Suomessa. Sain hyvän fiiliksen päälle ja itseluottamusta ajamiseen, kun treenit ja ajaminen onnistuivat hyvin myös vaikeammin ajettavalla autolla. Portugalin kisaan lähden luottavaisin mielin.

Suniselle apua tuo varmasti se, että hän oli nuotittamassa erikoiskokeet jo vuosi sitten ja pääsi vajaan kahdeksan erikoiskokeen verran tutustumaan paikalliseen tiestöön ja olosuhteisiin.

– Portugalin tiet ovat aika ajettavia, mutta ne kääntyilevät jatkuvasti, joten hyvä rytmi pitäisi löytää. Vauhti on siellä aika kova, joten hereillä pitää olla koko ajan. Viime vuonna Portugalin tiet olivat rajussa kunnossa etuvetoisille, mutta uskon että R5-autoilla pystyy ajamaan aika lailla maksimivauhtia. Toki urissa pitää olla tarkkana ja kiviä hieman varoa.

“Mennään kovaa siellä missä pystytään”

Kolmas suomalaiskuljettaja tämän vuotisessa Portugalin rallissa on Drive DMACK Fiesta Trophyssa ajava Max Vatanen, joka vuosi sitten juhli samassa kilpailussa kyseisen luokan voittoa.

– Viime vuonna voitin Portugalissa luokkani ja tavoitteena on uusia tuo voitto. Viime vuonna kisa meni hyvin, enkä näe mitään syytä miksei se menisi hyvin tänäkin vuonna. Tottakai kisa on pitkä ja rankka etuvetoisille autoille, ihan kaikkialla ei voi ajaa täyttä, vaan renkaita ja autoa joutuu hieman säästämään, jotta pääsee maaliin. Mutta mennään kovaa siellä missä pystytään, mutka kerrallaan, Vatanen ennakoi.

Drive DMACK Fiesta Trophyn osakilpailut ajetaan viiden eri MM-rallin yhteydessä ja palkinnot ovat loistavat, sillä voittajat saavat ajaa veloituksetta MM-osakilpailuja WRC 2-luokassa Drive DMACK Ford Fiesta R5-autolla ensi vuonna.

– Olen hyvin valmistautunut. Viime vuonna kilpailun reitti oli lähes sama kuin tänä vuonna, joten olemme käyneet viime vuoden videoita ja nuotteja läpi. Olen tänä vuonna ajanut Britannian mestaruussarjaa R5-autolla ja uskon, että nuo kokemukset auttavat myös etuvetoisen auton ajamisessa. Hieman on ollut teknisiä harmeja testeissä R2-autolla. En ole siis kovinkaan paljoa ehtinyt ajamaan, mutta onneksi Ford Fiesta R2T-auto on minulle tuttu aikaisemmilta vuosilta ja lähden kisaan hyvällä fiiliksellä, Vatanen sanoo tiedotteessaan.

Portugalin MM-ralliin on ilmoittautunut mukaan yhteensä 79 autokuntaa. Rallin keskuspaikkana toimii Porton pohjoispuolella sijaitseva Matosinhos, missä sijaitsevat niin kilpailukeskus, kuin myös huoltoparkkikin. Tämän vuotinen kilpailureitti on lähes identtinen viime vuoden reitin kanssa, sillä uusia erikoiskoekilometrejä on vain hieman alle seitsemän. Ralli käynnistyy torstai-iltana ajettavalla yleisöerikoiskokeella ja päättyy sunnuntaina iltapäivällä noin kello 15.00.

Portugalin MM-rallin suomalaisvoittajat

1975 – Markku Alen, Fiat
1977 – Markku Alen, Fiat
1978 – Markku Alen, Fiat
1979 – Hannu Mikkola, Ford
1981 – Markku Alen, Fiat
1983 – Hannu Mikkola, Audi
1984 – Hannu Mikkola, Audi
1985 – Timo Salonen, Peugeot
1987 – Markku Alen, Lancia
1992 – Juha Kankkunen, Lancia
1994 – Juha Kankkunen, Toyota
1997 – Tommi Mäkinen, Mitsubishi
2001 – Tommi Mäkinen, Mitsubishi
2015 – Jari-Matti Latvala, Volkswagen

Portugalin MM-rallin 2016 aikataulu

Torstai 19.5.

EK 1 – Lousada (3,36 km) klo 21.01

Perjantai 20.5.

EK 2 – Ponte de Lima 1 (27,44 km) klo 11.30
EK 3 – Caminha 1 (18,03 km) klo 12.14
EK 4 – Viana do Castelo 1 (18,70 km) klo 13.03
EK 5 – Ponte de Lima 2 (27,44 km) klo 17.39
EK 6 – Caminha 2 (18,03 km) klo 18.23
EK 7 – Viana do Castelo 2 (18,70 km) klo 19.12
EK 8 – Porto 1 (1,85 km) klo 21.03
EK 9 – Porto 2 (1,85 km) klo 21.18

Lauantai 21.5.

EK 10 – Baiao 1 (18,66 km) klo 11.42
EK 11 – Marao 1 (26,31 km) klo 12.24
EK 12 – Amarante 1 (37,67 km) klo 13.52
EK 13 – Baiao 2 (18,66 km) klo 17.32
EK 14 – Marao 2 (26,31 km) klo 18.14
EK 15 – Amarante 2 (37,67 km) klo 19.42

Sunnuntai 22.5.

EK 16 – Vieira do Minho 1 (22,47 km) klo 9.04
EK 17 – Fafe 1 (11,19 km) klo 11.08
EK 18 – Vieira do Minho 2 (22,47 km) klo 12.04
EK 19 – Fafe 2 (11,19 km) klo 14.08 – Power Stage

Kilpailun kokonaispituus: 1683,90 km
Erikoiskokeiden kokonaispituus: 368,00 km

Teksti: Jari Hotti @JariHotti


Facebook kommentit