Power Stage, täältä tullaan! Latvala nähdään mukana Puolan MM-rallissa sunnuntaina

2.7.2017 / 00:29
Jari-Matti Latvala nähdään mukana erikoiskokeilla myös sunnuntaina (Kuva: Jari Nurminen).

[ A- ] / [ A+ ]

Puolan MM-rallissa lauantaina 16. erikoiskokeella teknisen vian seurauksena keskeyttämään joutunut Toyotan Jari-Matti Latvala nähdään mukana erikoiskokeilla sunnuntaina.

Toyota Gazoo Racing ilmoitti Twitter-tilillään vuorokauden jo vaihtuessa Suomessa sunnuntain puolelle, että koska Jari-Matti Latvalan auto on saatu korjatuksi kuntoon, niin talli aikoo hyödyntää Ralli 2 -sääntöä ja näin ollen suomalaiskuljettaja pääsee mukaan kilpailuun sunnuntaina ajettaville neljälle viimeiselle erikoiskokeelle.

Kuljettajien MM-pisteissä sijalla neljä ennen Puolan osakilpailua ollut Latvala saa näin ollen erinomaisen tilaisuuden metsästää MM-pisteitä rallin päättävältä Power Stage -erikoiskokeelta, missä perinteiseen tyyliin jaossa on pisteitä viidelle nopeimmalle kuljettajalle. Yleiskilpailun kolmannelta sijalta keskeyttämään joutunut Latvala on jo menettänyt mahdollisuutensa MM-pisteisiin lopputuloksen kautta, sillä sijoitus lauantain jälkeen on 24.

Puolan MM-rallissa ajetaan sunnuntaina vielä neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan 59,7 kilometriä. Viimeinen ajopäivä käynnistyy aamulla kello 9.10 Suomen aikaa ja viimeinen erikoiskoe (Power Stage) puolestaan starttaa kello 13.18. UrheiluUutiset.com seuraa rallin tapahtumia tiiviisti koko viikonlopun ajan.

Sunnuntain aikataulu

EK 20 – Orzysz 1 (11,15 km) klo 9.10
EK 21 – Paprotki 1 (18,68 km) klo 10.08
EK 22 – Orzysz 2 (11,15 km) klo 11.45
EK 23 – Paprotki 2 (18,68 km) klo 13.18 Power Stage

 

 

Lue myös! Tänakin hurja taistelu piti virolaisen voittohaaveet elossa – “Isolla riskillä” (2.7.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit