Kun rallin SM-sarjan kauden seitsemästä osakilpailusta on ajettu viisi, löytyy tiimien SM-pistetilanteen kärjestä vuoden 2012 Suomen mestari Printsport.
Vuonna 2012 Eero Räikkösen johtama Printsport jyräsi rallin SM-sarjassa tiimien Suomen mestaruuteen Esapekka Lapin johdolla. Tänä vuonna Räikkösen tiimissä on nähty mukana niin kokemusta, kuin nuoruuttakin, kun lievestuorelaiselle tiimille SM-pisteitä ovat keränneet SM1-luokassa Juha Salo ja Emil Lindholm, sekä SM3-luokassa Joonas Lindroos.
– Kausi on mennyt meillä suhteellisen hyvin. Edellisestä kisasta (Seinäjoki) ei pisteitä paljoa herunut Joonaksen kaadettua ja Emilin kärsittyä murheista. Uusi Volkswagen Polo GTI R5, jolla Emil on ajanut, on todella nopea auto, joskin haasteitakin on riittänyt. Auton kanssa on tehty todella paljon töitä tämän kauden aikana, syksyllä 2018 markkinoille tulleen Polon ensimmäisenä suomalaistiiminä saanut Räikkönen kertaa mennyttä kautta.
Printsportin pistejohto tiimien SM-sarjassa ennen kauden kahta viimeistä osakilpailua toisena olevaan GGTurbo Ford Junior Rally Teamiin on 29 pistettä. Hallitseva tiimien Suomen mestari, Toni Gardemeisterin johtama TGS Worldwide, on pisteissä viiden ajetun osakilpailun jälkeen kolmantena ja sillä eroa kärkeen on kertynyt jo 51 pistettä. Laitilassa Printsportille pisteitä keräävät Lindholm ja Lindroos.
– Emil on kehittynyt hyvin, eikä virheitä juuri ole tullut. Näkisin, että Emilin taidot ovat vielä paremmat kuin tulokset antavat tällä hetkellä ymmärtää. Neste Ralliin hänellä oli jo testeissä nähtävissä hyvä itseluottamus ja luottavainen olo. (Kalle) Rovanperä oli kuitenkin selkeästi kisan tähti, eikä hänen tarvinnut puristaa viimeistään, joten ihan täyttä mittaria hänestä ei saanut, Räikkönen muistelee Keski-Suomen sorasirkusta, missä Lindholm kellotti WRC2-luokassa useita pohja-aikoja ollen ajottain nopeampi kuin Rovanperä.
Räikkösen mielestä SM-sarjan nykytaso on todella kova ja kyseessä on ehdottomasti yksi maailman kovimmista kansallisista rallisarjoista.
– Tällä kaudella SM-sarjassa on paljon tasaveroista huippukalustoa, jos vertaa seitsemän vuoden takaiseen. Silloinkin meillä oli huippukuljettaja ja -kalusto, mutta nyt kilpailu on tasaisempaa ja kovempaa. Myös vauhdit ovat kasvaneet. Viimeisistä kisoista on vielä tällä kaudella paljon pisteitä tarjolla, joten meidän täytyy onnistua voittaaksemme, Räikkönen korostaa.
Esapekka Lappi ja Janne Ferm dominoivat rallin SM-sarjaa seitsemän vuotta sitten (Kuva: Rallin SM-sarjan media).
“Tuloksen pitäisi olla hyvä”
Siinä missä Printsport lähtee SM-pistejohtajana SM-sarjan syyskauteen, on sen kuljettajista Salo SM1-luokan pisteissä toisena, Lindholm samaisessa luokassa kolmantena ja Lindroos puolestaan huipputasaisessa SM3-luokassa jaetulla toisella sijalla, vain yhden pisteen päässä luokkaa johtavasta Lauri Joonasta. Lindholmilla piste-eroa SM1-luokan pistejohtajaan Teemu Asunmaahan nähden on kertynyt jo 35 pistettä. Lindholm ei kuitenkaan ole vielä mestaruushaaveitaan haudannut.
– Kaasu pohjaan! Ei meillä muutakaan vaihtoehtoa enää ole kuin yrittää voittaa nämä kaksi viimeistä SM-rallia. Meillä on edelleen teoreettinen mahdollisuus mestaruuteen ja niin kauan taistellaan kun mestaruus on mahdollista saavuttaa. Mestaruus vaatii meiltä voittoja ja niitä lähdemme tavoittelemaan, Lindholm sanoo.
Viime viikonloppuna Lindholm ja kartanlukija Mikael Korhonen kävivät nuotittamassa Saksan MM-rallin.
– Saksan MM-ralli oli olosuhteiltaan vaikea kisa. Tiet ovat kapeita ja aika vaikeita oppia. Silmällä et mutkien muotoa näe loppuun kuin peltoaukeilla. Yksikään mutka ei ole muodoltaan pyöreä ja mutkat pääsääntöisesti aina kiristyvät. Hyvä kokemus meille molemmille, Lindholm kehuu.
Printsportin kuljettajista Salolla ja Lindholmilla on hyviä muistoja Laitilan suunnalla ajetusta SM-rallista kahden vuoden takaa, kun Salo kaasutteli silloin yleiskilpailun voittoon ja Lindholm puolestaan oli ykkönen SM3-luokassa. Lindholmin edellinen kilpailu oli elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettu Suomen MM-ralli.
– Ajan perjantaina vielä “shakedownin”, jossa tarkastamme, että kaikki on kunnossa. Suomen MM-rallista jäi hyvä fiilis. Automme on niin sanotusti alueella, joten muutoksiin ei ole tarvetta. Jyväskylässä perusvauhtimme oli kohdallaan ja jos pystyn ajamaan samankaltaisesti Laitilassa, niin tuloksen pitäisi olla hyvä, Lindholm uskoo.
Rallin SM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan Laitilan ympäristössä lauantaina 31. elokuuta.
Tiimien SM-pisteet 5/7 osakilpailua
1) Printsport I 180
2) GGTurbo Ford Junior Rally Team 151
3) TGS Worldwide II 129
4) Printsport II 121
5) TGS Worldwide I 102
6) Dynamo 73
7) Ketomaa Racing 40
Tiimien Suomen mestarit 2009-2018
2009 – Subaru Suomi
2010 – Team Mitsubishi Ralliart Finland
2011 – Tommi Mäkinen Racing
2012 – Printsport
2013 – Hannu’s Rally Team
2014 – Hannu’s Rally Team
2015 – Hannu’s Rally Team
2016 – Hannu’s Rally Team
2017 – Hannu’s Rally Team
2018 – TGS Worldwide
Lue myös! Juha Salo suvereeni ykkönen Mäntässä (30.8.2019)
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit