Ville Pynnönen ja hänen kartanlukijansa Timo Hantunen osallistuvat elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavaan legendaariseen Suomen MM-ralliin Jyväskylässä. Kalustona toimii aiempien kisojen tapaan Skoda Fabia R5, jonka huoltamisesta vastaa TGS Worldwide.
Samalla kun tämän vuoden kilpailu on Ville Pynnösen, 22, toinen Suomen MM-ralli, niin Timo Hantuselle osallistuminen Keski-Suomen legendaariseen sorasirkukseen on kaiken kaikkiaan jo 37. Ennen Suomen MM-rallia parivaljakko osallistui Seinäjoella ajettuun SM-ralliin, mistä tuloksena oli SM1-luokan seitsemäs sija ja muutama kohtalaisen hyvä erikoiskoetulos. Jyväskylässä tavoitteena on jatkaa siitä, mihin Pohjanmaalla jäätiin.
– Pohjanmaalla vauhti oli yleisesti ottaen paremmalla tasolla kuin aiemmissa kisoissa ja erityisen hyvää oli, kuinka vauhti oli suht’ hyvää jo ensimmäisellä ajokerralla, eikä ajaminen ollut silloin erityisemmin hakemista. Neste Rallissa ehdoton etu on lähes samana pysynyt reitti, kun on ainoastaan yksi uusi erikoiskoe ja muutamassa erikoiskokeessa on uusia osuuksia, mutta nekin erikoiskokeet ovat pääosin viime vuodelta tuttuja pätkiä. Tämä tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää viime vuoden nuotteja ja incar-videoita, jolloin ajaminen pitäisi joiltain osin olla varmempaa ja toivottavasti nopeamaa kuin viime vuonna, Pynnönen analysoi.
Vaikka Pynnösellä on Suomen MM-rallista yhden kilpailun verran kokemusta, tavoitteet ovat maltilliset. Maaliin on päästävä ja pyrkimyksenä on ajaa nousujohteinen kilpailu. Samalla kyseessä on ensimmäinen kilpailu omalla autolla, joten malttia pitää olla.
– Sijoitusten sijaan vertailua tullaan tekemään viime vuoden suorituksiin, että onko kehittymistä tapahtunut vuoden aikana ja samalla tavoite on ajaa virheetön kisa. Kuten viime vuonnakin huomattiin, vaikka vauhti oli keskimäärin luokan kymmenen nopeimman ulkopuolella, niin muiden epäonnella ja virheillä lopputulos voi olla yllättävän korkealla, Pynnönen muistuttaa.
Jyväskylän Urheiluautoilijoita edustavalle Pynnöselle edessä oleva kilpailu on kirjaimellisesti kotikilpailu.
– Keskitytään vain omaan ajoon ja katsotaan sitten lopuksi mitä on ansaittu. Pohjanmaan jälkeen päätettiin hankkia oma kalusto, jonka ammattimaisesta huoltamisesta vastaa TGS Worldwide. Hankinnan johdosta nyt on erityisen tärkeää kyetä ajamaan fiksusti, mutta samalla pitämään kehittyminen ennallaan, Pynnönen päätti.
Teksti: Ville Pynnösen tiedote
Facebook kommentit