Rajala saavutti huikean rajapyykin, vaimo vältti kotiin kävelyn – “Täydellinen yllätyskisa”

3.7.2018 / 14:31
Janis Baumanis ja Joni-Pekka Rajala Norjan Hellissä kesäkuussa (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Jokamiehenluokan yleisen luokan Suomen mestaruudesta taisteltiin viime viikonloppuna Kalmookankaan radalla Alahärmässä. Vaikka Joni-Pekka Rajala starttasikin matkaan vailla suurempia menestystavoitteita, niin siitä huolimatta porilainen lähti Pohjanmaalta kotimatkalle pronssinen SM-mitali kaulassaan.

“Jokkiksen” yleisen luokan SM-mitaleista lähti Kalmookankaan radalla taistelemaan yhteensä 171 kuljettajaa. Joni-Pekka Rajala pohti kilpailun alla omia mahdollisuuksiaan tulevassa kilpailussa, eikä luotto ollut ihan korkeimmillaan, varsinkin kun kaluston osalta ennakkovalmistelut olivat jääneet melko lailla tekemättä.

– Mukana ollaan, tosin ihan tavallisella kyläkisakalustolla, joten auton ostoreissuhan tästä taitaa olla tulossa. Kalmookangas ei myöskään ole ihan suosikkiratojeni kärkikastissa, kokenut Rajala ennakoi Facebook-sivullaan kilpailun aattopäivänä.

Myöskään Rajalan perheen parempi puolisko, “Jontun” vaimo Sari, ei ollut vakuuttunut menestysmahdollisuuksista tällä kertaa.

– Jos tolla “kuuraketilla” voittaa, niin kävelen kotiin, Sari kommentoi miehensä Facebook-sivun päivityksen alle.

Noin 250 kilometrin kävelyurakan Sari tällä kertaa vältti, tosin ei se kaukanakaan ollut, sillä “Jonttu” jyräsi kaksipäiväisessä kilpailussa aina A-finaaliin asti ja nousi kilpailun päätteeksi palkintopallille pokkaamaan pronssisen SM-mitalin. Kyseessä oli 34-vuotiaalle Joni-Pekka Rajalalle jo uran 40. SM-mitali.

– Takana on täydellinen yllätyskisa! Missään vaiheessa ei ollut mielessä lähteä hakemaan mitalisijaa. Lauantain alkueristä lähtien jokainen lähtö vain osui kohdalleen aina A-finaaliin saakka ja kilpakumppanien rymistellessä ratkaisulähdössä aukeni mahdollisuus mitalipaikkaan, Rajala kommentoi kilpailun jälkeen.

SM-pronssimitalistin auto jatkoi matkaansa huutokaupan kautta uudelle omistajalleen, mutta ei “Jonttukaan” tyhjin käsin jäänyt.

– Lauantaina saatiin 197 tarjouksen joukosta toinen auto matkaan mukaan.

Rajalan kiireinen kilpailukesä jatkuu tulevana viikonloppuna rallicrossin SM-sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa, joka ajetaan Botniaringillä, Jurvassa. Tuttuun tapaan sekä SRC-, että Autokrossi-luokassa kilpailevaa Rajalaa kannattaa ehdottomasti käydä onnittelemassa varikolla ajojen välissä, 40 SM-mitalia autourheilusta kun ei ole mikään ihan pieni saavutus.

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit