Rajala tekemässä paluuta Supercar-luokkaan – “Kahta luokkaa ajetaan ensi kaudella”

26.8.2018 / 07:41
SRC:n mitalikolmikko Rajala, Haapamäki ja Perttula (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Joni-Pekka “Jonttu” Rajalan tavoite kahdesta SM-mitalista tämänvuotisessa rallicrossin SM-sarjassa täyttyi, kun porilainen ajoi sekä SRC-, että Autokrossi-luokassa toiseksi. Samalla Rajala hilasi SM-mitalien Suomen ennätys -lukemaa jälleen ylöspäin.

Joni-Pekka Rajala on jo pitkään ollut kotimaisessa rallicrossissa kestomenestyjä ja myös tänä vuonna porilainen rattitaituri urakoi SM-sarjassa kahta luokkaa. Rajala oli asettanut tavoitteekseen tälle kaudelle SM-mitalin saavuttaminen molemmista luokista ja se myös toteutui, kun lauantaina Kouvolassa ajetun finaalikilpailun päätteeksi sijoitus niin SRC-, kuin Autokrossi-luokassakin oli toinen.

– Kausi oli hieno ja tasainen. Hyvää vääntöä koko vuoden ajan. Tosi hyvä, Rajala kommentoi UrheiluUutiset.comille tuoreeltaan lauantaina ajettujen finaalien jälkeen.

Autokrossi-luokassa Juha Rytkönen oli tänä vuonna täysin omaa luokkaansa, mutta hopeasta käytiin kova taistelu Rajalan ja Tomi Tukiaisen kesken. Kaksikko lähti Kouvolan finaaliin tasapisteissä ja siinä missä moni odotti ratkaisun vasta tapahtuvan finaalissa, niin molempien tie tyssäsikin jo semifinaaleihin. Rajala joutui keskeyttämään rengasrikon seurauksena, kun taas Tukiainen sijoittui omassa lähdössään kolmanneksi. Näin Rajala varmisti SM-hopean kerättyään alkueristä kolme pistettä Tukiaista enemmän.

SRC-luokassa hallitseva Suomen mestari Rajala taisteli tittelistä Henri Haapamäkeä ja Mika Perttulaa vastaan. Alkuerien jälkeen tilanne näytti jo vahvasti kääntyvän Rajalan suuntaan, Perttula oli jo ulkona, ja rengasrikon viimeisessä alkuerässä kärsinyt Haapamäki oli kuuden pisteen takaa-ajomatkalla ennen semifinaalia. Semifinaalissa Haapamäki oli ykkönen ja Rajala toinen, joten piste-ero ennen finaalia kaventui viiteen. Rajala tiesi tilanteen, kun asettui finaalin lähtöviivalle.

– Laskettiin, että vähintään neljäs pitäisi olla maalissa.

 

SRC-luokan finaalin viimeisen kierroksen toiseksi viimeinen mutka, Rajala viidentenä (Kuva: Jari Hotti).

 

“Ei tämä hopea ole missään nimessä hävitty hopea”

Haapamäki syöksyi startista kärkeen ja ajoi ykkösenä ruutulipulle. Ja kun Rajala ei kovasta yrityksestään huolimatta onnistunut nousemaan viidettä sijaa korkeammalle, niin Haapamäki nousi kuin nousikin mestariksi ja Rajalalle siis hopeaa.

– “Henkka” pääsi startista piikkiin, mutta minulla ei vaan kyyti riittänyt. Ei vaan pystynyt haastamaan edellä ajavia, ei oikein missään. Eihän siinä sitten mitään voi tehdä, Rajala kommentoi, mutta lisäsi, että vaikka tappio tulikin niin missään nimessä pettymys tämä ei ollut.

– Kova luokka, kovia kuskeja. Ei tämä hopea ole missään nimessä hävitty hopea, Rajala korosti.

SRC-luokka tarjosi viimevuotiseen tapaan myös tällä kaudella huikean mestaruustaistelun, joka aivan kuten viime vuonnakin, kulminoitui kahden kuljettajan väliseksi taisteluksi: Rajala vastaan Haapamäki. Jos viime vuonna mestaruus ratkesi semifinaalivaiheessa, niin tänä vuonna ratkaisua pitikin sitten odotella ihan finaalin ruutulipulle asti. Rajalan ja neljänneksi ajaneen Olli Lahden välinen ero maalissa oli puoli sekuntia.

– Onhan se aika harvinaista, mutta samalla myös hienoa, että viisi kilpailua ajetaan ja viimeisen lähdön viimeiseen mutkaan asti venyy mestaruusratkaisu, Rajala hehkutti.

Nyt tulleiden kahden hopean myötä Rajalan SM-mitalien määrä nousi jo 42:een. Kyseessä on autourheilussa Suomen ennätys, sillä tutkitusti kenelläkään toisella ei ole SM-mitaleja näin paljon kuin mitä Rajalalla. Kysymykseen minä vuonna maaginen 50:n SM-mitalin rajapyykki menee rikki, Rajala vastasi hymyillen “en tiedä”, mutta sen Rajala vahvisti, että rallicrossin SM-sarjassa hänet tullaan näkemään myös kaudella 2019.

– Autokrossi-luokan auto on myyty, mutta kahta luokkaa ajetaan kuitenkin ensi kaudella, Rajala paljasti.

Vastauksesta on varsin helppo laskea yhteen yksi plus yksi, eli kun Autokrossi-luokka jää pois, niin Rajala tulee ajamaan ensi vuonna SRC-luokan lisäksi Supercar-luokkaa, jonka Suomen mestaruuden hän voitti vuosina 2013 ja 2014. Kyseisinä vuosina Rajala juhli myös SRC:n Suomen mestaruutta.

Seuraavaksi Rajala kilpailee Latvian MM-rallicrossissa Riiassa syyskuun puolivälissä Ari-Pekka Niemen Supercar-Fordilla. Kesällä Rajala ajoi Norjan Hellissä MM-osakilpailun Stard-tiimin Fordilla ja tuolle yhteistyölle saatetaan nähdä jatkoa vielä tänä vuonna.

– Keskusteltu on, mutta vielä ei voi sanoa siitä mitään, Rajala päätti.

Teksti: Jari Hotti, Kouvola – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit