Rallicrossin SM-sarjan kauden viides ja samalla viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Ylämyllyn moottoriradalla Joensuussa. Joni-Pekka Rajala taistelee SM-mitalista peräti neljässä eri luokassa.
Joni-Pekka Rajala on jälleen tänä vuonna urakoinut menestyksekkäästi rallicrossin SM-sarjassa useassa eri luokassa. Rajala on nähty neljässä ajetussa osakilpailussa mukana neljässä eri luokassa ja palkintosijoituksia porilainen on saalistanut yhteensä yhdeksän (3-1-5). Rallicrossin yhdeksänkertainen Suomen mestari tavoittelee Joensuussa tänä viikonloppuna jo uransa kymmenettä Suomen mestaruutta.
– Jokaisessa luokassa tullaan varmasti käymään kovaa kisaa viimeisistä pisteistä ja tilanne voi vielä elää. Jokainen viimeisen osakilpailun lisäpiste on tärkeä, sillä kuskien tähän mennessä heikoimmat osakilpailupisteet on jo pudotettu pois lopputuloksista, Rajala kommentoi tiedotteessaan.
Rajala on juhlinut Suomen mestaruutta rallicrossissa aiempina vuosina Supercar-luokassa kaksi kertaa, SRC-luokassa viisi kertaa ja Autokrossi-luokassa kaksi kertaa. Supercar-luokassa Rajala on ennen Joensuun finaalia pisteissä kolmantena, mutta kun pistejohtaja, 14 pistettä Rajalaa edellä oleva Mikko Ikonen, ei Joensuussa kilpaile, riittää jo perussuoritus nostamaan Rajalan vähintään SM-hopealle. Mika Liimatainen on 13 pistettä Rajalaa edellä.
Parhaat mestaruusmahdollisuudet Rajalalla on SRC-luokassa, missä eroa pistejohtaja Ville Mikkoseen on kolme pistettä. Autokrossissa eroa kolmanteen sijaan on puolestaan kymmenen pistettä, kun taas Crosskart Xtrem -luokassa sijat kahdesta viiteen ylivoimaisen pistejohtajan Riku Huuhkan takana mahtuvat yhdeksän pisteen sisään, Rajalan ollessa kolmantena.
– SRC:ssä toki kaikki sijojen yhdestä viiteen välillä on vielä mahdollista. Omalle ajotyylilleni Joensuun nopean radan profiili sopii hyvin, Rajala ennakoi.
Rajalan palkintosijoitukset SM-sarjassa 2023
1. Nokia, Supercar
1. Ahvenisto, SRC
1. Kouvola, SRC
2. Nokia, SRC
3. Ahvenisto, Supercar
3. Oulu, Supercar
3. Ahvenisto, Autokrossi
3. Kouvola, Autokrossi
3. Ahvenisto, Crosskart Xtrem
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Facebook kommentit