Ralli-SM finaali Kokkolassa: SM1-luokassa luvassa huikea taistelu mestaruudesta

24.9.2021 / 15:21
Mikko Heikkilä starttaa SM-sarjan finaaliin SM1-luokan pistejohtajana (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kausi 2021 huipentuu Kokkolan seudulla lauantaina ja sunnuntaina ajettavaan kauden kuudenteen ja samalla viimeiseen osakilpailuun. SM1-luokassa mestaruustaistelussa tiukimmin mukana on kolme kuljettajaa.

Rallin SM-sarjan kuninkuusluokassa, SM1-luokassa, on tänä vuonna lähtötilanne kauden finaaliosakilpailuun siinä mielessä harvinainen, että kun yleensä on totuttu näkemään mukana mestaruustaistelussa kaksi kuljettajaa, niin nyt heitä on mukana kolme. Pistejohtajana Kokkolan kaksipäiväiseen finaaliin starttaa Mikko Heikkilä, 29, jolle päättyvä kausi on vasta uran toinen täysi kausi SM1-luokassa.

– Tilannehan on hyvä, kun ollaan mestaruudesta taistelemassa, joten siltä pohjalta hyvät fiilikset. Varmaan paineita saisi otettua jos haluaisi, mutta yritän pysyä erossa niistä. Eivät ne hirveästi ainakaan helpota asiaa. Laitetaan kaasu pohjaan ja katsotaan maalissa mihin se riittää. Tiukka taistelu on varmasti tulossa, Heikkilä ennakoi.

Heikkilä debytoi nelivetoisen R5-auton ratissa Itärallissa Joensuussa 2018 ja jo toinen kilpailu, SM-sarjan kesäkauden avaus Riihimäellä toukokuussa 2019, toi nurmijärveläiselle ensimmäisen SM1-luokan palkintosijoituksen kakkossijan myötä. Viime kaudella Heikkilä ajoi ensimmäisen täyden kautensa SM1-luokassa saavuttaen SM-pronssia. Ensimmäiset SM1-luokan voitot Heikkilä nappasi tänä vuonna, kun hän oli ykkönen Kouvolassa helmikuussa ja Turussa toukokuussa.

– Eteenpäin on menty joka tapauksessa. Viime vuonna ei ihan riittänyt osakilpailuvoittoihin saakka, mutta nyt ollaan sekin asia saatu korjattua. Varmasti asiaan on auttanut se, että ollaan saatu kilpailla paljon kuluneen vuoden aikana, tänä vuonna SM-sarjan lisäksi myös rallin MM- ja EM-sarjoissa esiintynyt Heikkilä korostaa.

Legendaarisen Tunturirallin merkitystä kauden kokonaissuoritukseen on aina korostettu rallin SM-sarjan mestaruuksia ja mitaleja jaettaessa, tarjoaahan arktinen seikkailu tammikuussa aina korotetut pisteet ja mikäli Rovaniemellä epäonnistuu, voi takaa-ajo kärkeä jahdatessa loppukauden aikana käydä vaikeaksi. Heikkilä on pistämässä näitä väitteitä roskakoriin, Rovaniemen 14. sijan jälkeen tulosrivi 1-1-2-2 kun on nostanut hänet SM-pistejohtoon ennen finaalia.

– Kausi on ollut aikamoinen! Rovaniemellä ajoin ulos ja jouduttiin keskeyttämään. Siinä kohtaa tuli tunne, että mitalitaiston saa jättää heti ensimmäisen osakilpailun jälkeen. Sitten seuraavista kisoista tuli voitot ja niin vaan oltiin mukana kärkikahinoissa. Kahdesta edellisestä osakilpailusta saatiin kakkospisteet matkaan tosi tiukkojen taistelujen jälkeen Emilin (Lindholm) kanssa ja nyt ollaan kärkipaikalla. Kyllähän siihen pitää olla tyytyväinen, Heikkilä sanoo.

Kokkolan SM-rallissa ajetaan lauantaina ja sunnuntaina kymmenen erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 128 kilometriä. Omat haasteensa kuljettajille ja kartanlukijoille tuo ilman muuta lauantaina pimeällä ajettavat erikoiskokeet.

– Tietysti syyspimeä on eri kuin talvipimeys. Talvella lumi heijastaa niin hyvin valoa, että on jopa aika kirkasta ajaa, mutta syksyllä on niin kosteaa ja tummaa, niin valot eivät heijasta pinnoista samalla tavalla. Onneksi meillä on hyvät valot autossa ja olosuhteethan ovat samat kaikille, Heikkilä muistuttaa.

 

Emil Lindholm starttaa Kokkolan SM-ralliin allaan kaksi peräkkäistä SM1-luokan voittoa (Kuva: Merita Mäkinen).

 

 

“Se on strategiamme, joka on toiminut hyvin”

Kahdessa edellisessä osakilpailussa SM1-luokan voittanut Emil Lindholm, 25, metsästää uransa ensimmäistä rallin Suomen mestaruutta. Espoolainen sijoittui vuonna 2017 SM3-luokassa toiseksi ja debyyttikausi SM1-luokassa vuonna 2018 toi SM-hopeaa. Hopeinen oli mitalin väri Lindholmilla SM1-luokassa myös viime vuonna ja siihen väliin mahtuu vielä SM1-luokan pronssi vuodelta 2019, joten Lindholm on ollut SM-sarjassa mitaleilla neljänä vuonna peräkkäin.

– Meillä on nyt hyvä “momentum” päällä, kun kaksi edellistä kisaa on päättynyt meidän nimiin. Kauteen lähdettäessä en rehellisesti sanottuna uskonut, että oltaisiin tässä tilanteessa, mutta lähdetään tekemään taas omaa parasta duunia ja se sitten riittää mihin se riittää. Enempää ei voida tehdä, Lindholm korostaa.

Tiedotteessaan Lindholm korostaa ratkaisukilpailun alla sitä kuuluisaa “omaa ajoa”.

– Se on strategiamme, joka on SM-ralleissa toiminut hyvin ja siksi me toteutamme sitä kauden viimeisessäkin rallissa. Kaikki paukut peliin siihen, että tekee oman parhaansa. Se riittää jos on riittääkseen. Pääasia on, että voi sanoa tehneensä kaikkensa. Ja jos ei riitä, niin sitten onnitellaan parempaa, lähes poikkeuksetta varsin analyyttisesti tekemisiään kommentoiva Lindholm muistuttaa reilun pelin hengestä.

Intialaisen rengasvalmistajan MRF:n testikuljettajana toimiva Lindholm nousisi varmuudella mestariksi, mikäli ajaisi Kokkolassa kuluvan kesäkauden kolmannen peräkkäisen SM1-luokan voittonsa. Talvikaudella Lindholm sijoittui Rovaniemellä kolmanneksi ja Kouvolassa neljänneksi. Kesäkauden avaus Turussa puolestaan toi GRX-tiimin kuljettajalle kolmannen sijan.

– Auto on hyvässä iskussa ja sen suhteen testissä haettiin vain fiilistä ajamiseen. Kokeilimme MRF:ltä eri kumiseoksen omaavia renkaita ja kaikki on ok. Tulevassa rallissa eteemme starttaa kolme Suomen MM-ralliin valmistautuvaa kansainvälistä autokuntaa ja hyvä niin – peli on reilu senkin suhteen. Kenenkään meistä ei tarvitse puhdistaa tietä, eikä se tuo kenellekään haittaa tai etua, Lindholm kehuu kilpailunjärjestäjän laatimaa lähtöluetteloa.

Mikäli Lindholm voittaisi Suomen mestaruuden, tekisi Lindholmin perhe samalla myös rallin SM-sarjan historiaa. Koskaan aiemmin ei nimittäin rallin SM-sarjan pääluokassa ole mestaruutta voittanut isä ja poika. Emilin isä Sebastian Lindholm voitti urallaan SM-sarjan pääluokan mestaruuden kahdeksan kertaa, vuosina 1990, 1993, 1995, 2000, 2002, 2003, 2004 ja 2006.

 

Teemu Asunmaa metsästää jo uransa neljättä SM1-luokan Suomen mestaruutta (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK).

 

“Ei oteta liikaa paineita”

Siinä missä Heikkilä ja Lindholm metsästävät uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta, löytyy pisteissä kolmantena olevalta Teemu Asunmaalta, 34, Suomen mestaruuksia jo peräti kuusi kappaletta. SM1-luokan Suomen mestaruuden Asunmaa on voittanut kolme kertaa ja ne kaikki viimeisten neljän kauden aikana. Kaiken lisäksi Asunmaan ensimmäinen kuninkuusluokan mestaruus tuli heti SM1-debyyttikaudella, kahden peräkkäisen SM2-luokan mestaruuden jälkeen.

– Onhan kauden päätöskisassa aina vähän erilaiset fiilikset kuin muissa SM-ralleissa, mutta ei se kisaa kummempi kuitenkaan ole. Ei oteta liikaa paineita ja mennään hyvällä fiiliksellä. Suurin piirtein tiedetään aikaisempien kokemuksien perusteella mitä pitää tällaisessa tilanteessa tehdä jos meinataan mestaruus ottaa, alavutelainen painottaa.

Asunmaa on voittanut SM1-luokan vuosina 2017-2021 ajetuissa SM-ralleissa yhteensä yhdeksän kertaa ja se kymmenes toisi varmuudella Suomen mestaruuden. Koska Asunmaa on Heikkilää perässä seitsemän ja Lindholmia kuusi pistettä, niin muu kuin Asunmaan voitto samaan aikaan, kun pahimmat kilpakumppanit eivät voittaisi Kokkolassa, pistäisi Asunmaan mestaruusmahdollisuudet sen varaan miten Heikkilä ja Lindholm sijoittuisivat. Pistespekulointia eri sijoituksilla voi tehdä alapuolella olevan taulukon avulla.

Se mikä SM1-luokan mestaruustaistelusta tekee myös mielenkiintoisen on se, että kaikki kolme kuljettajaa, Heikkilä, Lindholm ja Asunmaa, osallistuvat viikon päästä ajettavaan Suomen MM-ralliin Jyväskylässä, WRC3-luokassa.

– Ollaan ajettu testiä sekä Kokkolaa, että Jyväskylää varten. Kokkolaa varten ajettiin hienosäätöä ja Jyväskylää varten säädetään autoa erilaiseksi, aivan eri kisat kuitenkin kyseessä. Toisaalta on myös hyvä Jyväskylää ajatellen ajaa täällä näin lyhyen ajan sisällä, kisavauhtisien pätkien ajaminen helpottaa aina kisatatsin ylläpitämistä, Asunmaa arvioi.

Myös Juha Salolla, 45, on ohut mahdollisuus nousta vielä Suomen mestariksi, mutta se vaatisi pistetaulukon kärkikolmikosta jokaiselta totaaliromahdusta kauden viimeisessä osakilpailussa. Karkkilalainen suuntaakin Pohjanmaalle mielessään mahdollisimman hyvä ja ehjä kauden päätös, mutta toisaalta kun kyse on moninkertaisesta Suomen mestarista, ei Salo ole mitalinkaan suhteen vielä luovuttanut. Se on varsin helppoa lukea “rivien välistä” tiedotteesta.

– Yritetään Kokkolassa ajaa kausi kunnialla päätökseen ja kamppailla loppuun asti. Kesäkautemme ei ihan vastannut odotuksiani. Tein itse virheitä ja kilpailu on tänä vuonna kärjessä niin tiukkaa, että ei siellä saa 10–15 sekuntia anteeksi. Parin töppäykseni takia olemme mitalitaistelussa muiden armoilla. Edessä on pitkä ja haastava ralli, joten loppuun asti taistellaan, Salo vakuuttaa.

Aleksi Röyhkiö, 21, starttaa uransa ensimmäisen täyden SM1-kauden päätöskilpailuun pisteviitosena. Ylöjärveläisellä on hyviä muistoja Kokkolasta, sillä juuri siellä Röyhkiö debytoi R5-auton ratissa kilpailujen osalta reilu vuosi sitten ja hyvin sujunut debyyttikilpailu oli omalta osaltaan vauhdittamassa hyppäystä etuvetoautojen SM3-luokasta SM-sarjan kuninkuusluokkaan tänä vuonna.

– Tosi kova kisa on odotettavissa. Tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman kova tulos ja onnistunut päätös tälle kisakaudelle. Oikein hyvä tuntuma löytyi testeistä. Pimeällä kelillä on lisävaloilla testattu pari kertaa, kun tuleva kisa pitää sisällään muutaman pätkän pimeällä. Hienoa oli ajaa niissäkin olosuhteissa, mutta haastavaa. Rengasvalintojen kanssa täytyy olla tarkkana ja seurattava viikonlopun keliä, Röyhkiö taustoittaa kilpailuun valmistautumistaan.

Kokkolan SM-rallin faktat

SM1-luokan kilpailijat

4 Mikko Heikkilä-Topi Luhtinen (Skoda Fabia Rally2 Evo)
5 Emil Lindholm-Reeta Hämäläinen (Skoda Fabia Rally2 Evo)
6 Teemu Asunmaa-Marko Salminen (Skoda Fabia Rally2 Evo)
7 Juha Salo-Mikko Markkula (Skoda Fabia Rally2 Evo)
8 Eerik Pietarinen-Antti Linnaketo (Volkswagen Polo GTI R5)
9 Aleksi Röyhkiö-Ville Mannisenmäki (Skoda Fabia R5)
10 Riku Tahko-Markus Soininen (Hyundai i20 R5)
11 Kalle Markkanen-Kristian Temonen (Skoda Fabia R5)
16 Arttu Lähdeniemi-Jukka Toivonen (Skoda Fabia R5)
19 Kees Burger-Teemu Arminen (Skoda Fabia R5)
21 Kari Hämäläinen-Tero Rönnemaa (Volkswagen Polo GTI R5)
24 Kim Niemi-Timo Pitkonen (Mitsubishi Lancer Evo V)

Muut ykkösluokan kilpailijat

1 Nikolay Gryazin-Konstantin Aleksandrov RUS/RUS (Volkswagen Polo GTI R5)
2 Egon Kaur-Silver Simm EST/EST (Volkswagen Polo GTI R5)
3 Pepe Lopez-Borja Odriozola ESP/ESP (Skoda Fabia Rally2 Evo)
26 Zoltan Szabo-Krisztian Szabo HUN/HUN (Skoda Fabia R5)

Pistetilanne 5/6 osakilpailun jälkeen

1) Mikko Heikkilä (MäntsMK) 86
2) Emil Lindholm (NHD) 85
3) Teemu Asunmaa (AlavUA) 79
4) Juha Salo (KaUA) 63
5) Aleksi Röyhkiö (PR-Rac) 43
6) Riku Tahko (PoSUA) 42
7) Juuso Metsälä (KeurUA) 26
8) Kalle Markkanen (KeurUA) 23
9) Eerik Pietarinen (SiAK) 15
10) Tuomas Skantz (PihtUA) 14

 

 

Aikataulu

Lauantai 25.9.

16.23 – EK1 Skriko 1 (6,79 km)
16.45 – EK2 Klapuri 1 (11,64 km)
17.22 – EK3 Passoja (9,58 km)
19.57 – EK4 Skriko 2 (6,79 km)
20.19 – EK5 Klapuri 2 (11,64 km)
20.47 – EK6 Karhulahti (7,31 km)

Sunnuntai 26.9.

09.33 – EK7 Markby 1 (22,88 km)
10.38 – EK8 Byggas (19,27 km)
11.05 – EK9 Edet (9,49 km)
12.29 – EK10 Markby 2 (22,88 km)

Erikoiskokeiden kilometrit

Lauantaina: 53,75 km
Sunnuntaina: 74,52 km
Yhteensä: 128,27 km

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet

 

Huikea korona-ajan huutokauppa käynnistyi – Avauksessa ainutlaatuisia kohteita


Facebook kommentit