Rallicross-festivaali Kouvolassa käynnistyy – Viikonlopun aikataulu ja kaikki kuljettajat

25.8.2018 / 04:48
Rallycross Festival Kouvola valloittaa viikonloppuna Tykkimäen radan (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjan viides ja samalla kauden päättävä osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Kouvolassa. Tykkimäen moottoriradalla mukana nähdään myös pohjoismainen RallyX Nordic -sarja, joten kahden päivän aikana eri luokissa menestystä hakee yli 100 kuljettajaa.

Perjantaina radalla nähtiin jo vapaita harjoituksia, kun lauantaina kilpailevat SRC-, Autokrossi-, sekä Crosskart-luokka hakivat tuntumaa ja oikeita säätöjä Tykkimäen moottoriradalle. SRC-luokassa Suomen mestaruuden kohtalo on vielä täysin auki, kun kärkikolmikko Joni-Pekka Rajala (105), Henri Haapamäki (101), sekä Mika Perttula (93) mahtuvat 12 pisteen sisään. Tämä kolmikko ratkaisee mestaruuden lisäksi myös muiden mitalien värit, sillä neljäntenä oleva Antti Suutarinen (63) ei enää kolmen joukkoon pysty nousemaan.

Autokrossi-luokassa puolestaan Suomen mestaruus ratkesi jo edellisessä osakilpailussa Jalasjärvellä pari viikkoa sitten, kun kautta dominoinut ja 20 mahdollisesta lähdöstä kaikki 20 voittanut Juha Rytkönen repäisi piste-eron 31 pisteeseen, joka varmisti mestaruuden jo ennen Kouvolaa. Rytkönen ajaa Kouvolassa Autokrossi-luokan lisäksi myös Supercar-luokassa. Hopea- ja pronssimitalista taistelevat tasapisteissä (89-89) olevat Rajala, sekä Tero Tukiainen. Kari Piira on jäänyt tästä kaksikosta jo 22 pisteen päähän ja vain täydellinen onnistuminen viimeisessä osakilpailussa yhdistettynä Rajalan tai Tukiaisen romahdukseen nostaisi enää Piiran mitaleille.

Crosskarteissa takana on vasta kolme osakilpailua viidestä, kun kausi päättyy syyskuussa Hyvinkäällä. Pistejohtajana Kouvolan kilpailuun lähtee Aatu Matikainen, mutta toisena oleva Valtteri Koski on jäänyt Matikaisesta vain yhden pisteen. Leevi Lassila on kolmantena, 11 pisteen päässä kärjestä. Myös RX Academysta on ajamatta vielä kaksi osakilpailua. Sarjaa johtaa ennen Kouvolan osakilpailua Sami-Matti Trogen, joka Jalasjärvellä juhli ensimmäistä voittoaan tässä sarjassa. RX Academy nähdään radalla sunnuntaina.

“Halusimme tuoda pohjoismaista väriä kotimaahan”

Supercar-luokassa Kouvolassa kilpailee peräti 33 kuljettajaa, kun SM-sarjan tämän kauden kiertäjät saavat seurakseen pohjoismaisen RallyX Nordic -sarjan parhaimmiston lisäksi pari entistä Suomen mestaria, Atro Määtän, Aki Karttusen, sekä Jere Kalliokosken. Neljän osakilpailun jälkeen pistejohtajan viittaa harteillaan kantaa Riku Tahko, mutta Ari Perkiömäki ja Mikko Ikonen ovat vain neljän pisteen päässä Tahkosta. Jukka Lautamäki on neljäs kuljettaja, jolla on mahdollisuus vielä sijoittua kolmen parhaan joukkoon loppupisteissä, Lautamäellä eroa kolmanteen sijaan on kahdeksan pistettä.

Kouvolassa Supercar-luokan SM-pisteistä sunnuntaina taistelevat vain ne, jotka ovat sarjaan ilmoittautuneet, eli esimerkiksi SM-sarjan kuljettaja sijoittuessaan neljänneksi lopputuloksissa, mutta jos edellä on vaikka kolme RallyX Nordic -sarjan kuljettaa, niin SM-sarjaan ilmoittautunut kuittaa suurimman pistepotin.

Suomessa on tunnetusti erittäin pitkät perinteet rallicrossin kansainvälisten suurtapahtumien järjestämisessä ja edellisen kerran tämän kokoluokan tapahtumaa todistettiin maassamme neljä vuotta sitten, kun rallicrossin MM-sarjan historian ensimmäisellä kaudella yksi osakilpailuista ajettiin Kouvolassa.

– Olemme järjestäneet aiemmin sekä EM-, että MM-kisoja täällä ja meillä on kansainvälisten suurtapahtumien järjestämiseen paljon tietotaitoa, joten nyt halusimme tuoda pohjoismaista väriä kotimaahan. Mahdollisesti tästä aukenee tietä jälleen myös muihin arvokisoihin tulevaisuudessa, Rallycross Festival Kouvola -tapahtuman promoottori ja AKK:n kehityspäällikkö Sami Heiskanen sanoo tiedotteessa.

Yhteistyö niin Kouvolan kaupungin, kuin RallyX Nordic -sarjan kanssa on toiminut kaikin puolin onnistuneesti.

– RallyX Nordic -sarjan järjestäjien kanssa ollaan oltu samalla sivulla alusta lähtien ja he ovat ilmaisseet halunsa tulla tänne, koska osaamme tehdä huipputapahtumia. Lisäksi kun siellä on oikeasti kovia kuskeja, eli mistään farmisarjan laivaamisesta meren yli ei ole kyse. Lisäksi täytyy erikseen kiittää Kouvolan kaupunkia saumattomasta yhteistyöstä ja myötämielisestä suhtautumisesta tähän tapahtumaan, Heiskanen kehuu.

Rallycross Festival Kouvola 2018 aikataulu

Lauantai 25.8. (Crosskart, Autokrossi, SRC)

09.00 – Alkuerät
14.00 – Semifinaalit
15.40 – Finaalit
16.15 – Palkintojenjako
18.00 – Harjoitukset (RX Academy, Supercar Lites)

Sunnuntai 26.8. (Supercar, Supercar Lites, RX Academy)

09.00 – Harjoitukset 1 (Supercar)
09.30 – Warm up (RX Academy, Supercar Lites)
09.50 – Harjoitukset 2 (Supercar)
10.40 – Ensimmäiset ja toiset alkuerät
14.20 – Kolmannet alkuerät, semifinaalit ja finaalit
16.50 – Palkintojenjako

Kuljettajat Kouvolassa luokittain

Supercar (33)

Thomas Bryntesson (NOR)
Jere Kalliokoski
Ari Perkiömäki *
Jukka Lautamäki *
Peter Hedström (SWE)
Oliver Solberg (NOR)
Riku Tahko *
Harri Arola
Marko Malinen
Jari Tuuri
Oliver Eriksson (SWE)
Mats Öhman (SWE)
Atro Määttä
Niko Korhonen *
Kari Irri *
Ole Kristian Temte (NOR)
Matti Nisula *
Andreas Carlsson (SWE)
Eemeli Peltokangas
Janne Rinta-Kauhajärvi *
Ari-Pekka Niemi *
Stene Johansen (NOR)
Jari Putkinen *
Daniel Thoren (SWE)
Aki Karttunen
Ola Fröshaug (NOR)
Pekka Mustakallio
Mikko Malinen *
Kaarle Lindström
Juha Rytkönen
Iivari Niemi *
Mikko Ikonen *
Miikka Kaskinen *

* = Ajavat SM-sarjan pisteistä

SRC (22)

Joni-Pekka Rajala
Henri Haapamäki
Christian Jensen
Tomi Koirikivi
Mikko Kulmala
Raimo Kauttio
Olli Lahti
Mika Perttula
Arto Lehtonen
Petri Sorri
Esko Harju
Mikko Stenberg
Harri Kaminen
Jari Klemettilä
Antti Suutarinen
Toni Niemi
Dennis Häggblom
Juha-Pekka Pesonen
Jari Rantakare
Osmo Lempinen
Anssi Valkonen
Sami Nikunen

Autokrossi (28)

Tero Tukiainen
Jori Seppälä
Kari Piira
Tuomas Venäläinen
Joni-Pekka Rajala
Jani Lehtinen
Ville Mikkonen
Jari Koivistoinen
Miko Simonen
Jani Hämäläinen
Teemu Kettula
Juha Rytkönen
Pasi Korhonen
Ville Saari
Ville Hieta
Mika Liimatainen
Jesse Kallio
Olli Yli-Hellä
Ville Jokela
Janne Solas
Teemu Koivunen
Jani Taipale
Vesa Pakkala
Harri Salomäki
Sebastian Haapala
Antti-Mikko Solas
Ville Oinonen
Kimmo Kauriinoja

Supercar Lites (12)

Ben Philip Gundersen (NOR)
William Nilsson (SWE)
Mats Oskarsson (SWE)
Hampus Rådström (SWE)
Marcus Höglund (SWE)
Petter Leirhol (NOR)
Simon Olofsson (SWE)
Santosh Berggren (SWE)
Sondre Evjen (NOR)
Jimmie Walfridson (SWE)
Jonathan Walfridsson (SWE)
Guillame De Ridder (BEL)

RX Academy (9)

Oskar Leitgeber (POL)
Juho Valtanen
Sloan Cox (NZL)
Sami-Matti Trogen
Marko Muru (EST)
Isak Reiersen (SWE)
Troy Dowel (AUS)
Jimi Kalliomäki
Marat Knyazev (RUS)

Crosskart (8)

Maiju Niemi
Jimi Ojala
Niko Pasula
Leevi Lassila
Konsta Saarinen
Aatu Matikainen
Valtteri Koski
Rony Kulju

Lue myös! Rallicrossin SM-sarjan pistetilanteet 4/5 osakilpailun jälkeen

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit