Rallicrossin huippulupaus Kuopiosta tuli, näki ja voitti – “Elämäni stressaavin viikko”

2.5.2021 / 20:02
Tommi Hallman oli huikeassa iskussa Tanskan Nysumissa (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin RallyX Nordic -sarjan kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua ajettiin tänä viikonloppuna Nysumissa, Tanskassa. Viikonlopun suomalaisnimi oli Tommi Hallman.

Kuopiosta Tanskan Nysumiin on matkaa noin 1500 kilometriä, mutta Tommi Hallmanin kohdalla on helppoa sanoa, että tämä reissu todellakin kannatti tehdä. Rallicrossin RX Academy -sarjassa toiseksi vuonna 2019 sijoittunut Hallman kun kilpaili nyt ensimmäistä kertaa nelivetoautolla ja ensimmäiset kaksi kilpailua toivat äärimmäisen kovatasoisesta Supercar Lites -luokasta lauantaina kolmannen sijan ja sunnuntaina voiton.

– Mahtava fiilis! Jo tänne pääseminen koronatilanteen keskellä tuotti vaikeuksia ja takana on elämäni stressaavin viikko. Mutta täällä ollaan, kaksi palkintosijoitusta, täydellistä, Hallman hehkutti tuoreeltaan sunnuntain finaalin jälkeen kilpailun virallisessa nettistriimissä.

Vaikka 20-vuotiaalla rallicrossin todellisella huippulupauksella olikin edessään ensimmäinen kausi tässä luokassa ja nelivetoauton ratissa, oli tavoitteeksi asetettu se kaikkein kovin mahdollinen, eli mestaruus.

– Mukana on paljon minua kokeneempia kuljettajia, mutta olen aina tottunut uusiin autoihin nopeasti. Kovaa siellä varmasti pitää mennä, viime vuonna iRacingin virtuaalisessa rallicrossissa Suomen mestaruuden, sekä MM-pronssia saavuttanut Hallman kommentoi aiemmin talvella.

Suomalaisessa Set Promotion -tiimissä kilpaileva Hallman näytti jo Nysumin vapaissa harjoituksissa, että vauhtia löytyy, kun tuloksena oli toiseksi nopein aika. Alkueristä Hallman kirjautti sijoitukset 6-3-6 ja kokonaispisteissä se tiesi viidettä sijaa. Ensimmäisessä semifinaalilähdössä Hallman starttasi finaalipaikan tavoitteluun kolmannesta lähtöruudusta ja kun sijoitus ruutulipulla oli kolmas, tiesi se debyyttikilpailun venymistä aina finaaliin asti.

Finaalissa Hallmanin lähtöruutu oli viides ja maalissa sijoitus lopulta hienosti kolmas.

 

Tommi Hallman (87) lähti Nysumista kotimatkalle Kuopioon kahden pokaalin ja pistejohdon kanssa (Kuva: RPF).

 

 

Luokan pistejohtajana Höljesiin

Sunnuntaina Hallmanin vahvat suoritukset saivat jatkoa, kun alkueristä tuli yksi kakkossija, yksi kolmas sija ja viimeisen alkuerävaiheen kuudes sija. Kokonaispisteissä sijoitus oli kolmas ja sen myötä lähtöpaikka ensimmäiseen semifinaalilähtöön oli kakkosruudussa. Hallmanin startti hipoi täydellisyyttä, kuopiolainen kiihdytti kärkeen ja nappasi finaalin paalupaikan komean lähtövoiton myötä.

Ennen finaalia koettiin dramatiikkaa, kun kakkosruudun Martin Jonsson joutui jäämään pois finaalista autonsa tekniikkamurheiden seurauksena. Tämä helpotti Hallmanin urakkaa, koska nyt hän pääsi starttaamaan eturivistä yksinään. Hallman hoitikin startin jälleen tyylikkäästi ja kun ensimmäiset kaksi mutkaa sujuivat ongelmitta, karkasi Nysumin viikonlopun yksi suurimmista sensaatioista omille teilleen ja lopulta voittoon lähes kolmen sekunnin turvin.

– Onnittelut pikkuveljelleni, joka on täällä minulla mekaanikkona. Hän täytti tänään 19 vuotta, onnittelut hänelle! Ja kiitos kaikille mekaanikoilleni, yhteistyökumppaneille ja Set Promotionille, Hallman iloitsi.

Hallmanin taival autourheilun parissa käynnistyi 14-vuotiaana jokamiehenluokassa. Vuonna 2017 pääpaino siirtyi rallin puolelle ja 2018 palkintokaappiin tuli nuorten SM-hopeaa. Vuonna 2019 Hallman kilpaili rallicrossin RX Academy -sarjassa, sijoittuen loppupisteissä toiseksi, häviten mestaruuden pienimmällä mahdollisella erolla – yhdellä pisteellä.

RallyX Nordic -sarjan kolmas ja neljäs osakilpailu ajetaan Höljesissä, Ruotsissa 13.-16. toukokuuta. Ruotsiin Hallman suuntaa Supercar Lites -luokan pistejohtajana ja täysin ansaitusti, sillä Hallman oli ainoa kuljettaja tässä luokassa, joka ylsi palkintopallille sekä lauantaina, että sunnuntaina. Suomeen RallyX Nordic -sarja saapuu 5.-6. kesäkuuta, kun kauden viides ja kuudes osakilpailu ajetaan Oulussa.

Ennen Hallmania suomalaiskuljettajista tässä sarjassa osakilpailuvoittoon Supercar Lites -luokassa oli pystynyt vain Jesse Kallio, joka elokuussa 2019 nappasi ykkössijan Kouvolan Tykkimäessä. Viime vuonna Kallio sijoittui loppupisteissä toiseksi. Hallman on ensimmäinen suomalaiskuljettaja RallyX Nordic -sarjan historiassa, joka on pitänyt hallussaan Supercar Lites -luokan pistejohtoa.

Supercar Lites ja Nysumin viikonlopun finaalit

Lauantai

1) Simon Olafsson (SWE) 3.22,324
2) Linus Östlund (SWE) + 1,970
3) Tommi Hallman + 3,966
4) Martin Jonsson (SWE) + 4,380
5) Mats Oskarsson (SWE) + 7,510
6) Martin Enlund (SWE) + 7,716

Sunnuntai

1) Tommi Hallman 3.21,937
2) Mats Oskarsson (SWE) + 2,753
3) Gregory Fosse (FRA) + 4,243
4) Martin Enlund (SWE) + 2 kierrosta
5) Martin Jonsson (SWE) Ei startannut
6) Niklas Aneklev (SWE) Hylkäys

Pistetilanne 2/7 osakilpailun jälkeen

1) Tommi Hallman 48
2) Simon Olafsson (SWE) 47
3) Martin Jonsson (SWE) 40
4) Linus Östlund (SWE) 38
5) Martin Enlund (SWE) 36
6) Nils Andersson (SWE) 31
7) Mats Oskarsson (SWE) 30
8) Gregory Fosse (FRA) 29
9) Niklas Aneklev (SWE) 27
10) Lane Vacala (USA) 21

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit