MOTORSPORT

Rallicrossin MM-sarjaan jälleen muutoksia – Uusi aikakausi ei käynnisty Ruotsista

Rallicrossin MM-sarjan uusi täyssähköautojen RX1e-pääluokka ei tee ensiesiintymistään tänä viikonloppuna Ruotsin Höljesissä.

Vuodesta 2014 lähtien ajettua rallicrossin MM-sarjaa on pääluokan osalta viety läpi aiempina vuosina Supercar-luokan puitteissa, mutta tänä vuonna edessä on siirtyminen uuteen aikakauteen, kun täyssähköautot tulevat ja ottavat MM-sarjan pääluokan haltuunsa. Luokan nimi tulee olemaan RX1e.

Rallicrossin täyssähköautojen MM-sarjan piti tehdä ensiesiintymisensä kilpailujen osalta tänä viikonloppuna Ruotsin Höljesissä, mutta autoliitto FIA:n ilmoituksen mukaan kilpailu on peruttu. Syyksi FIA ilmoitti autoihin tulevien tiettyjen komponenttien pitkän toimitusajan. Päätös avauskilpailun peruutuksesta tehtiin FIA:n maailmanneuvoston kokouksessa aiemmin kesäkuussa.

MM-sarjan uuden pääluokan kauden ensimmäinen osakilpailu on tarkoitus ajaa Nurburgringin radalla Saksassa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Samalla FIA julkisti myös toisen muutoksen kilpailukalenteriin. Kausi ei päätykään alkuperäisen suunnitelman mukaan Belgiassa tai Etelä-Afrikassa, vaan kauden viimeinen osakilpailu tullaan ajamaan Barcelonassa, Espanjassa lokakuun viimeisenä viikonloppuna.

Yhteensä kauden aikana on tarkoitus ajaa yhdeksän osakilpailua kuudella eri radalla. Kahden osakilpailun viikonloppuja isännöivät Latvia, Portugali, sekä Belgia. Mukaan täyssähköautojen RX1e-luokkaan on lähdössä seitsemän tiimiä ja 14 kuljettajaa. Kuljettajapuolella vahvistettuja sopimuksia on toistaiseksi julkistettu vasta viisi.

Rallicrossin MM-sarjan menestynein kuljettaja, neljän maailmanmestaruuden Johan Kristoffersson, lähtee mukaan RX1e-luokkaan perhetiiminsä voimin. Kristofferssonin lisäksi tiimissä tulee ajamaan kaksi muuta kuljettajaa. MM-sarjassa jo usean vuoden ajan hienoa menestystä takonut Hansen Motorsport on myös mukana ja kuljettajina jatkavat Hansenin veljekset Timmy ja Kevin.

Suomalaisväriä MM-sarjan pääluokkaan tuo viime vuoden MM-pronssimitalisti Niclas Grönholm, joka edustaa yhdessä Klara Anderssonin kanssa ruotsalaista CE Dealer Teamia, jonka kilpa-auto perustuu suomalaisen GRX-SET-tiimin viime vuoden Hyundaihin. Auton nimi on PWR RX1e. Uuden tiimin tiimipäällikkönä toimii Jussi Pinomäki ja urheilujohtajana Emil Axelsson, joka aiemmin nähtiin rallicrossin MM-sarjassa EKS RX -menestystiimin tiimipäällikkönä.

– Ilman lajin sähköistymistä CE (Construction Equipment) ei olisi lajissa mukana. Lajimme tulevaisuus tukee CE:n imagokuvaa, kestävän kehityksen arvoja ja monimuotoisuutta, joita he haluavat tuoda esille. Täyssähköautoihin siirtyminen oli heille avainkysymys. Rallicrossin sähköistyvä MM-sarja sopi heidän strategiaansa. On hieno asia, että sain näinkin ison tukijan taakseni, monivuotisen sopimuksen allekirjoittanut Grönholm hehkutti tiedotteessaan.

Lisäksi MM-sarjaan ovat mukaan lähdössä tiimeistä ranskalainen GCK Motorsport, saksalainen Munnich Motorsport, liettualainen ES Motorsport, sekä vielä julkistamaton yhden kuljettajan tiimi. Täyssähköautot ovat nelivetoisia ja ne kiihtyvät 670 hevosvoiman, sekä välittömästi käytössä olevan 880 Nm väännön ansiosta nollasta sataan 1,8 sekunnissa.

Vaikka MM-sarjan pääluokan odotettu kauden avausosakilpailu jääkin Höljesissä ajamatta, riittää kilpailullista mielenkiintoa runsaasti EM-sarjan Supercar-luokan kauden toisen osakilpailun myötä. Mukana nähdään peräti 25 kuljettajaa ja kattaus on kova: Kristoffersson, hallitseva Euroopan mestari Andreas Bakkerud, toukokuussa EM-avauksen Unkarissa voittanut ja suomalaistiimi SET Promotionia edustava Anton Marklund, sekä Janis Baumanis ovat listalta ne kovimmat nimet.

Rallicrossin MM-sarjan kilpailukalenteri 2022

30.07.-31.07. Nurburgring, Saksa
13.08.-14.08. Hell, Norja
03.09.-03.09. Riika, Latvia
04.09.-04.09. Riika, Latvia
17.09.-17.09. Montalegre, Portugali
18.09.-18.09. Montalegre, Portugali
08.10.-08.10. Spa-Francorchamps, Belgia
09.10.-09.10. Spa-Francorchamps, Belgia
29.10.-30.10. Barcelona, Espanja

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com