Rallicrossin MM-sarja siirtyy pääluokan osalta uuteen aikakauteen tänä viikonloppuna, kun lajin historian ensimmäinen täyssähköautojen MM-sarja käynnistyy Norjan Hellissä.
Vuosina 2014-2021 rallicrossin MM-sarjan pääluokkana toimi Supercar-luokka, mutta jatkossa maailmanmestaruudesta tullaan taistelemaan uusien täyssähköautojen RX1e-luokassa. Uuden pääluokan mukaantulo MM-sarjaan on vienyt aikaa usean vuoden ajan ja sen taival on ollut kaikkea muuta kuin ongelmaton. Viime vuonna MM-pronssia saavuttaneen Niclas Grönholmin kommentit kauden avausviikonlopun alla kertovat aika lailla uuden pääluokan osalta kaiken olennaisen.
– Kolme lyhyttä testipäivää takana ja siitä lähdetään historian ensimmäiseen MM-viikonloppuun Norjassa. Olisimme halunneet kokeilla ja säätää autossamme erilaisia asioita enemmän, mutta aika loppui kesken. Tilanne on toki sama kaikille. Uskon, että meillä on alkavaan sarjaan hyvä paketti, Grönholm vakuuttaa tiedotteessaan.
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin todellakin aika loppui kesken, eikä pelkästään Grönholmin edustamalta ruotsalaistiimiltä, vaan monelta muultakin tiimiltä. Norjan Hellin historiallisessa avauksessa pääluokassa mukana kun nähdään vain kahdeksan kuljettajaa neljästä eri tiimistä. Vielä alkuvuodesta MM-sarjan promoottori vakuutteli, että MM-sarjassa uuden aikakauden avauskaudella mukana nähdään 14-15 kuljettajaa.
Aikaa uuden pääluokan valmistamiselle ensimmäiseen kilpailukauteensa MM-sarjassa on ollut paljon, välissä MM-sarjan promoottorikin vaihtui, ja kuluvan kauden avausosakilpailukin ehti vaihtua kahteen kertaan: ensin Ruotsin Höljesistä Saksaan ja Nurburgringille, sekä myöhemmin Norjan Helliin, jossa nyt siis tänä viikonloppuna uuden aikakauden avaus vihdoin nähdään. Grönholmin mainitsemat kolme testipäivää ajettiin MM-sarjan virallisissa testeissä viime viikonloppuna.
– Uutta ja outoa täyssähköautolla ajaminen oli monella tapaa. Hyvin erilainen auto ajaa, kun vertaa vastaavaan polttomoottoriautoon. Sähkömoottorit ovat edessä ja takana ja niiden toimintaa ohjataan ohjelmiston avulla. Moottorien keskinäisen kommunikoinnin kanssa on opettelemista. Myös auto on edellistä painavampi ja se vaikuttaa moneenkin eri asiaan kuten jarrutuksiin, Grönholm taustoittaa.
Norjan MM-avauksen kuljettajat mahtuivat helposti samaan kuvaan (Kuva: @World / Red Bull Content Pool).
“Voitto on selkeä tavoitteemme”
Vuosina 2017-2021 rallicrossin MM-sarjassa isänsä Marcus Grönholmin johtamassa GRX-tiimissä kilpaillut 26-vuotias Niclas Grönholm edustaa tänä vuonna ruotsalaista Construction Equipment Dealer Team -tiimiä, joka on sitoutunut mukaan MM-sarjaan monivuotisella sopimuksella. Grönholmin tiimikaveri on ruotsalainen Klara Andersson, 22, ja tiimin auto kantaa nimeä PWR RX1e. Se pohjautuu GRX-SET-tiimin viimevuotiseen Hyundaihin.
– Meillä on aika sidotut kädet esimerkiksi säätää automme sähkömoottorien ohjausta. Mutta voimme valita etu- ja taka-akselien välisen vetosuhteen, säätää autoa lähtötilannetta varten ja pelata moottorijarrutuksen kanssa. Lisäksi voimme tietysti säätää jousitusta, joka on ainoa jäljellä oleva tuttu osa-alue viime vuoden Supercar-autosta, Grönholm kuvailee.
Sanomattakin on selvää, että kun puhutaan MM-sarjasta ja sen uuden aikakauden historian ensimmäisestä kilpailuviikonlopusta, niin kahdeksan kuljettajan osallistujalista on MM-sarjalta ja sen promoottorilta iso floppi niin koko lajille, kuin lajin ja MM-sarjan faneille. Vertailun vuoksi: samaan aikaan EM-sarjan Supercar-luokassa Norjassa kilpailee 18 kuljettajaa ja EM-sarjan edellisessä osakilpailussa Ruotsissa mukana oli 25 kuljettajaa.
Lajin maailmanmestareista Hellissä uudessa MM-sarjan pääluokassa kilpailevat nelinkertainen maailmanmestari Johan Kristoffersson, sekä vuonna 2019 mestariksi kruunattu Timmy Hansen. Grönholm lähtee MM-sarjan kauden avaukseen luottavaisin mielin, eikä vähiten siksi, että viime viikonloppuna ajetut testit sujuivat MM-sarjan ainoalta suomalaiskuljettajalta hyvin.
– Tietysti voitosta aina haluaa ajaa ja se on selkeä tavoitteemme. Se (voitto) on aika paljon itsestä kiinni. Testeissä huomioimme, että näin nopealla aikataululla parhaiten uuden auton kanssa pääsee sinuiksi sopeuttamalla oma ajotapa uuden auton vaatimuksien mukaiseksi. Kun keskittyy joka erässä ottamaan hyvät startit, niin en usko, että meillä on MM-avauksessa mitään hätää, Grönholm ennakoi.
Niclas Grönholm ja Klara Andersson edustavat ruotsalaista CE Dealer Team -tiimiä (Kuva: CE Dealer Team).
“Harvoin olen ollut näin innoissani”
Kristoffersson on rallicrossin MM-sarjan historian ylivoimaisesti menestynein kuljettaja ja siksi äärimmäisen tärkeä kuljettaja MM-sarjalle uuden aikakauden avauskaudella.
– On fantastista saada MM-sarjan sähköinen aikakausi vihdoinkin käyntiin! Ajoin uudella autolla ensimmäistä kertaa muutama päivä sitten ja luulen, että fanit tulevat yllättymään näiden autojen suorituskyvystä ja nopeudesta. Harvoin olen ollut näin innoissani uuden kauden käynnistymisen alla kuin nyt, tästä tulee varmasti ikimuistoinen viikonloppu, Kristoffersson ilahdutti erityisesti MM-sarjan promoottoria kommenteillaan MM-sarjan tiedotteessa.
MM-sarjan 11 osakilpailun ohjelma tullaan viemään läpi tänä vuonna nopealla tahdilla, kolmessa kuukaudessa, ja kun Norjan avauksen jälkeen kauden loput osakilpailut ajetaan tuplakilpailuina, eli kaksi osakilpailua saman viikonlopun aikana samalla radalla, ei MM-sarjassa nähdä tänä vuonna mukana kuin kuusi eri rataa. Ja kun kauden kaikki kuusi rataa sijaitsevat Euroopan puolella, on MM-sarjan arvo kyseenalaistettu monen tahon toimesta ja moneen kertaan.
Nelivetoisiin täyssähköautoihin asennettavat sähkö- ja akkusarjat MM-sarjan tiimeille toimittaa itävaltalainen Kreisel Electric. Innovatiivisella jäähdytysjärjestelmällä varustettu sähköpaketti sisältää 52,65 kWh:n akuston, 250 kW:n sähkömoottorit molemmille akseleille, sekä kaksi invertteriä. Auto kiihtyy 500 kW (670 hv) huipputehon ja välittömästi käytettävissä olevan 880 Nm väännön ansiosta 0–100 km/h 1,8 sekunnissa.
Norjassa kilpailuviikonloppu polkaistaan käyntiin lauantaina ajettavilla ensimmäisillä ja toisilla alkuerillä. Kolmannet alkuerät, sekä semifinaalien karsinnat, semifinaalit ja finaalit ajetaan puolestaan sunnuntaina. MM-sarjan uuden pääluokan (RX1e) lisäksi Hellin radalla kilpailevat MM-sarjan lisäluokka RX2e, sekä EM-sarjan molemmat kilpailuluokat, RX1 (Supercar) ja RX3 (1600-kuutioiset etuvetoiset autot).
Norjan kilpailuviikonlopun faktat
Aikataulu
Lauantai 13.8.
14.10 – Euro RX3 1. alkuerät
14.34 – Euro RX1 1. alkuerät
15.05 – RX2e 1. alkuerät
15.22 – RX1e 1. alkuerät
16.40 – Euro RX3 2. alkuerät
17.04 – Euro RX1 2. alkuerät
17.35 – RX2e 2. alkuerät
17.52 – RX1e 2. alkuerät
Sunnuntai 14.8.
11.10 – Euro RX3 3. alkuerät
11.34 – Euro RX1 3. alkuerät
12.05 – RX2e 3. alkuerät
12.22 – RX1e 3. alkuerät
14.10 – Euro RX3 ja semifinaalien karsinta
14.34 – Euro RX1 ja semifinaalien karsinta
15.05 – RX2e ja semifinaalien karsinta
15.22 – RX1e ja semifinaalien karsinta
16.10 – Euro RX3 semifinaalit
16.27 – Euro RX1 semifinaalit
16.51 – RX2e semifinaalit
17.08 – Euro RX3 finaali
17.18 – Euro RX1 finaali
18.06 – RX1e semifinaalit, RX2e finaali, RX1e finaali
19.05 – Palkintojenjako
Kaikki ajat Suomen aikoja!
RX1e-luokan tiimit ja kuljettajat
Construction Equipment Dealer Team
12 Klara Andersson SWE (PWR RX1e)
68 Niclas Grönholm (PWR RX1e)
Hansen World RX Team
21 Timmy Hansen SWE (Peugeot 208 RX1e)
71 Kevin Hansen SWE (Peugeot 208 RX1e)
Munnich Motorsport
77 Rene Munnich GER (Seat Ibiza RX1e)
Volkswagen Dealerteam Bauhaus
1 Johan Kristoffersson SWE (VW Polo RX1e)
17 Gustav Bergström SWE (VW Polo RX1e)
52 Ole Christian Veiby NOR (VW Polo RX1e)
Rallicrossin MM-sarjan kilpailukalenteri 2022
13.08.-14.08. Hell, Norja
03.09.-03.09. Riika, Latvia
04.09.-04.09. Riika, Latvia
17.09.-17.09. Montalegre, Portugali
18.09.-18.09. Montalegre, Portugali
08.10.-08.10. Spa-Francorchamps, Belgia
09.10.-09.10. Spa-Francorchamps, Belgia
29.10.-29.10. Barcelona, Espanja
30.10.-30.10. Barcelona, Espanja
12.11.-12.11. Nurburgring, Saksa
13.11.-13.11. Nurburgring, Saksa
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedotteet
Facebook kommentit