Rallicrossin MM-sarjassa suomalaisittain historiallinen tilanne – “Se on ykkösjuttu”

21.8.2020 / 16:01
Jani Paasonen Ranskan MM-osakilpailussa elokuussa 2019 (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin MM-sarja käynnistyy tänä viikonloppuna Ruotsin Höljesissä. Ensimmäistä kertaa MM-sarjan historiassa mukana nähdään kaksi suomalaistiimiä, kun Marcus Grönholmin johtama GRX Taneco saa tälle kaudelle seuraa Jani Paasosen Ferratum Teamista.

Pitkän linjan autourheilija Jani Paasonen, 45, järjesti keväällä 2019 jättiyllätyksen, kun mäntyharjulainen ilmoitti lähtevänsä mukaan rallicrossin MM-sarjaan viiden osakilpailun sopimuksella itävaltalaisen Stard-tiimin kanssa. Yllätykset saivat jatkoa tänä vuonna, kun keskellä koronapandemiaa Paasonen ilmoitti tuovansa MM-sarjaan mukaan oman tiimin, joka kantaa nimeä Ferratum Team.

– Viime vuoden loppupuolella lähdettiin miettimään, että mitä tehdään tänä vuonna. MM-sarjassa jatkaminen oli tottakai ykkösjuttu. Nyt mennään oman tiimin kanssa ja katsotaan mitä saadaan aikaan, Paasonen kommentoi UrheiluUutiset Motorsportille yllättävää, mutta ennen kaikkea sinivalkoisen rallicrossin kautta katsottuna positiivista ratkaisuaan.

Paasosen lähteminen viime vuonna mukaan rallicrossin MM-sarjaan sai alkunsa Paasosen kanssa pitkään yhteistyötä tehneen Turboracingin aloitteesta, joka halusi aloittaa moottoriprojektin tavoitteenaan tuoda rallicrossin MM-sarjaan menestyvä voimanlähde. Moottorille tarvittiin tottakai myös auto ja tiimi, joka löytyi Paasosen toisen pitkäaikaisen tutun kautta, kun Stard-tiimin Manfred Stohl otti suomalaisten idean vastaan avoimin mielin.

Viime vuoden MM-sarjassa Paasonen ajoi Espanjan, Englannin, Norjan, Kanadan ja Ranskan osakilpailut. Semifinaalipaikka oli lähimpänä Norjassa, missä alkuerien 13. sija tiesi ensimmäistä varasijaa, semifinaalien jäädessä lopulta vain viiden pisteen päähän. Uusi moottori ei viime vuonna vielä MM-sarjan osakilpailuihin ehtinyt, mutta tällä kaudella se tulee olemaan Paasosen tiimissä se asia, mihin ennen kaikkea menestystoiveet nojaavat.

– Se on ykkösjuttu. Eihän meillä ole siitä vielä mitään näyttöjä, mutta luottavaisia ollaan sen suhteen. Mitä nyt ollaan päästy testiä ajamaan, niin auto on hyvä ajaa ja tykkään siitä. Kääntyy ja käyttäytyy hyvin, se on jo iso tekijä, Paasonen kuvaili kesäkuussa.

Rallicrossin MM-sarja käynnistyi vuonna 2014. Koskaan aiemmin ei MM-sarjan Supercar-luokassa ole ollut mukana yhtä useampaa suomalaistiimiä, joten lähtökohdat alkavaan kauteen ovat siinäkin mielessä historialliset.

“Ei kai se koira karvoistaan mihinkään pääse”

Yhteistyö Stardin kanssa päättyi viime vuoden jälkeen ja tänä vuonna Paasonen hakee menestystä täysin suomalaisella tiimillä. Auton kori tuli Max Pucherin MJP Racing -tiimiltä Itävallasta.

– Meitä on kymmenkunta henkilöä mukana tiimissä, hyvä porukka on saatu kasaan. Koko kausi on tarkoitus ajaa, eli Ruotsin avauksesta aina Saksan finaaliin, Paasonen sanoo.

Rallicrossin MM-sarjassa ajetaan tänä vuonna kymmenen osakilpailua seitsemällä eri radalla, kun kolmen ensimmäisen kilpailuviikonlopun aikana Ruotsissa, Suomessa ja Latviassa ajetaan yhteensä kuusi osakilpailua. Siitä kausi jatkuu Belgian, Portugalin ja Espanjan kautta Saksassa joulukuussa ajettavaan viimeiseen osakilpailuun. Paasonen muistuttaa, että “tarkan markan” budjetilla liikkeellä oleva tiimi ei kestä suuria takaiskuja.

– Jos joku täysituho moottoripuolella tulee, niin sitten homma jää kesken, koska meillä ei ole tällä hetkellä varamoottoria. Vaihdelaatikko ja muita varaosia on kyllä. Moottori on sellainen, että sen suhteen meillä ei ole varaa kokea epäonnea, Paasonen muistuttaa.

Paasonen on Höljesissä MM-sarjan Supercar-luokan ainoa Ford-kuljettaja. Viime kaudella Paasonen nousi etenkin sosiaalisessa mediassa rallicross-fanien suosikiksi näyttävän ajotyylinsä ja leveiden ajolinjojensa ansiosta. Menossa oli sitä niin sanottua vanhan liiton meininkiä, joka uuden sukupolven myötä lajista on viime vuosina hävinnyt, mihin toki myös uudistunut kalusto on tuonut oman vaikutuksensa.

– Se on nyt hieman katsottava, että mikä tyyli on se nopein. Ei kai se koira karvoistaan mihinkään pääse, Paasonen naurahti kysyttäessä, että saako lajin fanit myös tänä vuonna todistaa kilpailuissa viimevuotista “old school” meininkiä.

MM-sarjan radoista Höljes on Paasoselle entuudestaan tuttu, samoin Espanja ja Kouvola, mutta sen sijaan Latviassa, Portugalissa, Belgiassa ja Saksassa Paasonen ei aiemmin ole rallicrossissa kilpaillut.

– Suurin osa radoista on uusia, mutta ei se haittaa. Koitetaan parhaamme ja pistetään kaasu pohjaan. Kyllä meidän pitää palkintopallilla olla joissain kisoissa ainakin. Sitten en ole tyytyväinen, jos siihen ei ylletä yhdessäkään kisassa. Meidän auto pääsee oikeuksiinsa, kun mennään 150 km/h nopeutta ja siitä yli, Paasonen taustoittaa.

Rallicrossin MM-sarjan kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua ajetaan Ruotsin Höljesissä tänä viikonloppuna ja kolmas, sekä neljäs osakilpailu Kouvolassa viikon päästä. UrheiluUutiset Motorsport seuraa MM-sarjan tapahtumia tiiviisti koko kauden ajan.

Lue myös! Niclas Grönholmin nopea nousu MM-sarjan mestarisuosikiksi – “Oli se vähän tyhmää” (21.8.2020)

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit