Rallicrossin SM leviämässä uusille paikkakunnille

3.5.2016 / 11:24
Timo Lampinen odottaa mielenkiintoista rallicrossin SM-kautta. Tulevaisuudessa sarja saattaa kasvaa ja levitä uusille paikkakunnille.

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjassa ajetaan tänä vuonna viisi osakilpailua. Hyvinkää ja Kouvola ovat perinteisiä ja paikkansa vakiinnuttaneita crossipaikkakuntia, ja mukaan on tulossa uusiakin ratoja.

Autourheilun kansallisen lajiliiton AKK-Motorsportin rallicrossin lajipäällikkö Timo Lampinen sanoo, että kaksi potentiaalista rataa voi olla lähiaikoina tulossa sarjaan mukaan.

– Botniaringillä (Jurva) aloitettiin laajennusten teko viime syksynä. Katsotaan nyt saadaanko kaikki valmiiksi tänä kesänä ja päästäisiin ajamaan ja testaamaan siellä, että miten rata toimisi. Toinen on Jalasjärvi, jossa työt ovat jo niin pitkälle, että siellä päästään tänä vuonna ajamaankin. Siellä faciliteetit eivät tosin ole vielä valmiina, mutta tahto ja henki on kova, Lampinen kertoo.

Aiemmista hyvin suosituista ja yleisöä keränneistä radoista mm. Kauhajoki ja Hämeenlinnan Ahvenisto loistavat nykyään poissaolollaan.

Tämän vuoden osakilpailut ovat 7.5. Hyvinkää, 28.5. Kouvola, 9.7. Honkajoki, 20.8. Oulu ja 10.9. Kaanaa.

Lampinen uskoo, että sarjasta tulee tasainen ja kiinnostava.

– Hyvä ja mielenkiintoinen kausi on tulossa. Siltä näyttää. Mukana on uusia tulokkaita, joten voi tulla yllätyksiäkin. Sarjaan on ilmoittautunut 71 kuskia, kun viime vuonna oli 81. Sellaista viestiä olen kuullut, että taloudellinen tilanne vaikuttaa. Jos tilanne olisi toinen, niin kuskeja olisi enemmän, Lampinen miettii.

Miiro Koivula, twitter: @MiiroKoivula

Lue myös Kausi alkaa Hyvinkäällä lauantaina


Facebook kommentit