Rallicrossin SM-sarjan pistetilanteet Hyvinkään jälkeen ja yhteenveto

31.5.2017 / 07:31

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjan kausi 2017 käynnistyi perinteiseen tyyliin Hyvinkään Vauhtipuistossa ajetulla kilpailulla viime lauantaina.

Hyvinkäällä viime lauantaina käynnistynyt rallicrossin SM-sarja ajettiin nyt ensimmäistä kertaa uudella formaatilla, joka on tuttu mm. MM- ja EM-sarjoista. Jokaisessa luokassa ajettiin ensin perjantaina vapaat harjoitukset, sen jälkeen lauantaina kolmessa alkuerässä metsästettiin semifinaalipaikkoja ja semifinaaleista kuusi parasta kuljettajaa eteni päivän päätteeksi finaaliin.

Tähän formaattiin siirtymällä myös Suomi tuli nyt ns. samalle sivulle rallicrossin huippusarjojen kanssa ja onhan samalla formaatilla kilpailtu useissa Euroopan maissa jo pitkään. Useat kuljettajat sanoivatkin kilpailupäivän jälkeen UrheiluUutiset.comin haastatteluissa, että nykyinen systeemi on hyvä ja juuri tätä on kotimaiseen rallicrossiin kaivattu jo pitkään.

Alapuolella on kaikkien luokkien täydelliset pistetilanteet Hyvinkään avausosakilpailun jälkeen, sivustomme tuotanto kilpailuun liittyen vielä kertauksena ja yhteenvetona, sekä yläpuolella lyhyt musiikkivideo Hyvinkään kilpailun tapahtumista ja lähinnä niistä radan ulkopuolisista tapahtumista. SM-sarja jatkuu 17. kesäkuuta Honkajoella.

Rallicrossin SM-sarjan pistetilanteet 1/5 osakilpailua

Supercar

1) Atro Määttä (ValUA) Ford 29
2) Jere Kalliokoski (AL-Härmä) Skoda 22
3) Jukka Lautamäki (JaMoKe/UA) Skoda 18
4) Ari Perkiömäki (RaaUA) Ford 17
5) Ari-Pekka Niemi (JaMoKe/UA) Ford 16
6) Toni Lukander (Kouvola) Mitsubishi 16
7) Pekka Keski-Korsu (RaaUA) Ford 15
8) Jari Putkinen (MhMK) Mitsubishi 9
9) Ville Mikkola (AMM) Ford 9
10) Jukka Pykäläinen (OrSUA) Ford 6
11) Kaarle Lindström (HyUA) Ford 6
12) Mikko Malinen (K-KUA) Volkswagen 6
13) Matti Nisula (ViiUA) Mini Cooper 1

SRC

1) Joni-Pekka Rajala (NoorUA/MK) Ford 26
2) Henri Haapamäki (SAU) BMW 23
3) Olli Lavikainen (EMSC) Volvo 23
4) Jussi Klemola (VetUA) Ford 21
5) Christian Jensen (SiAk) Ford 20
6) Mikko Ikonen (HyUA) Ford 17
7) Toni Niemi (ValUA) Hyundai 16
8) Tomi Koirikivi (ValUA) Volvo 13
9) Antti Suutarinen (JoeUA) Volvo 10
10) Mika Kauhanen (HyUA) BMW 9
11) Juha-Pekka Mattila (HämUA) BMW 7
12) Tomi Rakkolainen (Jurvan UA) Ford 6
13) Mikko Kulmala (LemUA) Ford 4
14) Osmo Lempinen (Hankiralli) Volvo 3
15) Janne Helle (HyUA) BMW 2
16) Harri Kallonen (EMSC) Volvo 1

Autokrossi

1) Toni Kuhanen (MikUA) Toyota 27
2) Jori Seppälä (ValUA) Toyota 26
3) Jari Koivistoinen (SuonUA) Ford 22
4) Jani Lehtinen (THU-Team) Fiat 18
5) Jani Hämäläinen (SuonUA) Toyota 18
6) Timo Laapotti (LahUA) Toyota 16
7) Tero Tukiainen (ParkUA) Toyota 16
8) Tuomas Venäläinen (L-H UA) Datsun 16
9) Kari Piira (YkUA) Toyota 14
10) Janne Mäkinen (OrSUA) Volkswagen 12
11) Ville Rautiainen (KarstUA) Ford 8
12) Ville Mikkonen (JorMK) Toyota 7
13) Janne Solas (VihUA) Ford 5
14) Ville Hieta (LvUA) Volvo 5
15) Olli Yli-Hellä (NoorUA/MK) Fiat 4
16) Roni Kalliokoski (AL-Härmä) Toyota 4
17) Jesse Kallio (HyUA) Opel 3
18) Joni-Pekka Rajala (NooruA/MK) Datsun 1

Crosskart (125 ksm)

1) Leevi Lassila (KvanUA) 29
2) Jimi Kalliomäki (TUA) 27
3) Valtteri Koski (AL-Härmä) 23
4) Konsta Saarinen (OrSUA) 19
5) Aatu Matikainen (KonnMK/UA) 19
6) Jimi Ojala (TUA) 17
7) Niko Pasula (Kemin UA) 13
8) Jarno Leskinen (KankUA) 12
9) Maiju Niemi (JaMoKe/UA) 10
10) Atte Kari (KvanUA) 7

UrheiluUutiset.com Hyvinkään Vauhtipuistossa

Kovaa itseluottamusta uhkuva Kalliokoski törmäsi tekniikkamurheisiin viimeisessä alkuerässä
Atro Määttä tuli, näki ja voitti – ”Illalla lähdettiin laittelemaan autoa”
Haapamäki ”syötti” SRC-voittoon, Kuhanen vei autokrossin
Toni Lukanderin finaalihaaveet Hyvinkäällä kariutuivat rengasrikkoon – ”Kalliita pisteitä”
Juha Salmisen rallicross-debyytti päättyi lyhyeen – ”Mitään ei ollut tehtävissä”
Samuli Vuorisalo teki historiaa ensimmäisenä RX Academyn voittajana: ”Aivan eri laji kuin ralli”
Komea kauden avaus herkisti Henri Haapamäen – ”Pojan ensimmäinen kisamatka”
Kalliokoski voittovauhdissa Hyvinkäällä, mutta pyörähdys pudotti viidenneksi – ”Ei ollut mitään tehtävissä”
Riku Tahko nautti vierailustaan Hyvinkään SM-rallicrossissa – ”Saatiin hieno päivä aikaan”
Video: Atro Määtän kaksi erilaista Hyvinkään keikkaa – ”Viime vuoteen verrattuna huippupäivä”

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti
Kuva etusivulla: Jari Nurminen


Facebook kommentit