Rallimaailman katseet kääntymässä Suomeen – Tunturirallilta odotettu muutos

5.1.2021 / 08:21
Kalle Rovanperä Toyotan WRC-autolla Tunturirallissa tammikuussa 2020 (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Ensi viikolla ajettavan Tunturirallin ilmoittautumisaika päättyi myöhään maanantai-iltana, mutta WRC-autojen luokan ilmoittautumisaikaa jatkettiin aina perjantaihin saakka.

Rallimaailman katseet ovat vahvasti kääntymässä Suomen suuntaan kilpailukauden 2021 alun osalta. Kuten aiemmin joulukuussa uutisoimme, niin Ruotsin MM-rallin peruutuksen seurauksena Suomessa saatetaan nähdä tänä vuonna rallin MM-sarjan osakilpailu elokuisen sorasirkuksen lisäksi myös talvella. Ajankohta olisi helmikuun viimeinen viikonloppu ja kilpailu ajettaisiin Pohjois-Suomessa.

UrheiluUutiset Motorsportin saamien tietojen mukaan Suomessa mahdollisesti ajettavan talvisen MM-rallin kuvioista tullaan tiedottamaan tulevana torstaina. DirtFish-uutissivuston mukaan samana päivänä on lupa odottaa myös tietoa Monte Carlon MM-rallin kohtalosta. Rallin MM-sarjan kauden avausosakilpailu on tarkoitus ajaa Ranskan Alpeilla 21.-24. tammikuuta.

Ensi viikolla, 15.-16. tammikuuta, Rovaniemen ympäristössä ajettava rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu, legendaarinen Tunturiralli, julkisti varsin odotetun päätöksen, kun se jatkoi WRC-autojen luokan (luokka 6) ilmoittautumisaikaa perjantaihin kello 18.00 saakka. Muiden luokkien ilmoittautumisaika päättyi maanantai-iltana kello 23.59.

Päätös oli odotettu siksi, että mikäli Suomessa ajetaan MM-ralli helmikuussa, niin rallin MM-sarjan tehdastallien kiinnostus Tunturirallia kohtaan on varmasti äärimmäisen suuri. Tällä hetkellä WRC-autojen luokkaan on mukaan ilmoittautunut vain kaksi kuljettajaa, Valtteri Bottas (Citroen), sekä Kimmo Kurkela (Ford). Viime vuonna Toyota oli mukana Tunturirallissa yhden auton voimin, kun Kalle Rovanperä kaasutteli yleiskilpailun voittoon Yaris WRC -autolla.

Mikäli Suomessa MM-ralli helmikuussa ajetaan ja varsinkin, jos kauden avausosakilpailu Monte Carlossa perutaan, saatetaan Tunturirallin erikoiskokeilla nähdä useitakin rallin MM-sarjan tehdastallien WRC-autoja. Viime vuonna Viron MM-rallia ennen ajetussa Louna-Eesti Rallissa mukana nähtiin rallin MM-sarjan tähtikuljettajista WRC-auton ratissa Ott Tänak, Thierry Neuville, Sebastien Ogier, Elfyn Evans, Rovanperä, sekä Esapekka Lappi.

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 


Facebook kommentit