Tälle kaudelle ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjaan tullut uusi WRC2 Pro -luokka poistuu MM-sarjasta kuluvan kauden jälkeen.
Ennen kuluvaa kautta rallin MM-sarjassa ajettiin nelivetoisilla R5-luokan ralliautoilla WRC2:n MM-sarjaa. Tänä vuonna sen rinnalle tuotiin uusi WRC2 Pro -luokka, joka oli suunnattu autonvalmistajille, mutta missä myös jaossa on kuljettajien maailmanmestaruus. Sen sijaan yksityistiimeille suunnatun WRC2:n MM-sarjassa ajetaan vain kuljettajien maailmanmestaruudesta.
WRC2-luokan jako kahtia on aiheuttanut ei pelkästään rallikatsojien keskuudessa, vaan myös kilpailijoiden puolelta kritiikkiä. Esimerkiksi Walesin MM-rallissa on mukana 25 kappaletta R5-luokan ralliautoja. Näistä vain viisi on mukana WRC2 Pro -luokassa ja 13 WRC2-luokassa. Nämä kaksi luokkaa ajavat täysin omat kilpailunsa, mutta varsin nopeasti kauden alusta lähtien on mediassa, muun muassa UrheiluUutiset.comissa, sekä rallikatsojien keskuudessa alettu käyttää termiä WRC2-luokan “epävirallinen yleiskilpailu”.
– Sehän tässä vähän tyhmää onkin, kun on näitä luokkaeroja. Tottakai jos joku R5-autolla ajaa kovempaa, niin vertaat itseäsi siihen. Kaikkiin aina tietysti verrataan omaa vauhtia, WRC2 Pro -luokan historian ensimmäiseksi maailmanmestariksi kovaa vauhtia matkalla oleva Kalle Rovanperä kommentoi UrheiluUutiset.comille Walesin MM-rallin aattona.
Rovanperän vastaus liittyi aiheeseen, kun keskustelua käytiin Walesissa WRC2-luokassa mukana olevista kuljettajista kuten maailmanmestari Petter Solbergista ja hänen pojastaan, MM-debyyttiään nyt ajavasta Oliver Solbergista. Kun Walesin MM-rallista on ajettu 13 erikoiskoetta, on Rovanperän johtomarginaali WRC2 Pro -luokassa lähes kaksi ja puoli minuuttia, perjantaisesta rengasrikosta huolimatta. Sijoilla kahdesta viiteen olevat kuljettajat ovat jääneet Rovanperästä 18, 47 ja 56 minuuttia.
Jos tuloksiin otetaan mukaan myös Walesin MM-rallin WRC2-luokka, eli kaikki R5-luokan ralliautoilla ajavat kuljettajat ajaisivat vanhaan tapaan vain yhtä WRC2-luokkaa, olisi Rovanperä edelleen johdossa, mutta kärkiviisikko mahtuisi 43 sekunnin sisään tämänhetkisen tilanteen mukaan. Gus Greensmith on WRC2 Pro -luokassa kolmantena, vaikka on ajanut lauantain kolmesta erikoiskokeesta tähän mennessä vain ensimmäisen. Siinä WRC2-luokan “epävirallisessa yleiskilpailussa” Greensmithin sijoitus on 16.
Ensi kaudella WRC2-luokka palaa vanhaan ja kritisoitu luokkauudistus poistuu. Kaudella 2020 yhdessä ja samassa WRC2-luokassa ajavat niin tehdastallien, kuin yksityistiimienkin kuljettajat, aivan kuten vielä kaudella 2018. Uuttakin tulee, sillä WRC2-luokan rinnalle tulee WRC3-luokka, jossa ajavat ne R5-ralliautojen yksityiskuljettajat, jotka nykyisen käytännön mukaan eivät ilmoittaudu ajamaan MM-pisteistä. Esimerkiksi nyt käynnissä olevassa Walesin MM-rallissa tälläisiä kuljettajia mukana lähtöviivalla oli seitsemän kappaletta.
Teksti: Jari Hotti, Llandudno
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit