Rallin SM-sarjan kuluvan kauden kilpailukalenteriin isoja muutoksia

21.4.2021 / 20:43
Rallin SM-sarjan kesäkaudella on tarkoitus ajaa neljä osakilpailua (Kuva: Jari Hotti).

[ A- ] / [ A+ ]

Oulun SM-rallin peruuntuminen toi isoja muutoksia rallin SM-sarjan kilpailukalenteriin kesäkauden osalta.

Rallin SM-sarjan kauden 2021 kilpailukalenteri piti sisällään kauteen lähdettäessä kuusi osakilpailua. Kaksi niistä, Rovaniemi ja Kouvola, ajettiin talvikaudella ja kesäkaudelle ohjelmassa oli neljä osakilpailua. Syyskuulle ajettavaksi merkitty Oulun SM-ralli kuitenkin peruttiin ja viime viikkoina autourheilun kansallinen keskusliitto AKK on etsinyt sille korvaavaa osakilpailua.

Vastaus löytyi lopulta Lahdesta, missä Historic EM-rallin yhteydessä elokuussa ajettava Top Building Ralli saa nyt SM-arvon. Tiedotteen mukaan Lahden SM-ralli tultaisiin ajamaan kaksipäiväisenä kilpailuna ja lisäksi kilpailussa ajetaan myös Historic Rally Trophy -sarjan pisteistä. Tarkemmat yksityiskohdat tarkentuvat huhti-toukokuun aikana.

– Rallin lajiryhmä päätyi yhdessä sarjatyöryhmän kanssa siihen lopputulokseen, että huomioiden erittäin haasteellinen aikataulu kilpailun toteutuksessa, paras vaihtoehto on päätyä sellaiseen kilpailuun, jonka järjestäminen on tiedossa ja käytännön valmistelutyö jo aloitettu, AKK:n tiedotteessa taustoitetaan.

Koska kilpailijoiden määrä Lahdessa tulee olemaan suuri, juniorit ja nuoret saavat Oulun korvaavan osakilpailun Keravalta. Lahdessa kilpaillaan 13.-14. elokuuta, kun taas Kerava Ralli on merkitty kalenteriin ajettavaksi 28. elokuuta. Rallin SM-sarjan kesäkausi käynnistyy Liedon seudulla ajettavalla Länsirannikon SM-rallilla toukokuun viimeisenä viikonloppuna.

Perinteinen Pohjanmaa Ralli Seinäjoella on puolestaan ohjelmassa kesäkuussa, viikko ennen juhannusta. Seinäjoella oli tarkoitus ajaa tänä vuonna myös FIA:n uutta alueellista mestaruussarjaa, kolme osakilpailua käsittävää Scandinavian Rally Trophya, mutta sen avaus siirtyy koronavaikeuksista johtuen ensi vuoteen.

– Kuljettajille on luvassa täysin uusia haasteita, sillä erikoiskokeet sisältävät kokonaan uusia osuuksia edellisvuoteen verrattuna. Meillä on myös yksi yleisöerikoiskoe, jonka yhteyteen järjestetään oheisohjelmaa. Lisämausteen reittiin tuo se, että tänä vuonna kilpailun lähtö ja maali tuodaan ihan Seinäjoen keskustaan, Pohjanmaa Rallin tiedotteessa hehkutetaan.

Rallin SM-sarjan kauden päätösosakilpailu ajetaan Kokkolassa syyskuussa. Koska tällä viikolla varmistui, että Suomen MM-rallin uusi ajankohta Jyväskylässä on syys-lokakuun vaihde ja samainen viikonloppu jolloin Kokkolassa piti alun perin kilpailla, aikaistuu Kokkolan SM-ralli viikolla. Kokkolassa SM-kautensa päättävät myös juniorit ja nuoret.

Rallin SM-sarjan kilpailukalenteri 2021

28.-29.05. Mad-Croc SM Länsirannikon Ralli, Lieto
18.-19.06. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
13.-14.08. Top Building Ralli, Lahti
24.-25.09. Kokkolan UA 60 Vuotta SM Juhlaralli, Kokkola

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja

28.-29.05. Mad-Croc SM Länsirannikon Ralli, Lieto
18.-19.06. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
28.-28.08. Kerava Ralli
24.-25.09. Kokkolan UA 60 Vuotta SM Juhlaralli, Kokkola

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit