Autourheilun sinivalkoinen keskusjärjestö AKK tiedotti torstaina, että koronaviruksen aikaan saama poikkeustilanne Suomessa tuo merkittäviä muutoksia rallin SM-sarjan loppukauden kilpailukalenteriin.
Rallin SM-sarjassa ajettiin tammi- ja helmikuussa talvikauden kolme osakilpailua, Rovaniemi, Mikkeli ja Joensuu, ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Kesäkauden osakilpailujen piti käynnistyä kesäkuun puolivälissä Kouvolasta, jonka jälkeen edessä olisi ollut pitkä, kolmen kuukauden mittainen kilpailutauko, ennen syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavaa Oulun osakilpailua, sekä syyskuun viimeisenä viikonloppuna ajettavaa kauden päätösosakilpailua Seinäjoella.
Nyt rallin SM-sarjan kilpailukalenteri kuitenkin pistettiin uuteen muotoon.
– Vallitsevan tiedon perusteella ei voida olla varmoja siitä, pystytäänkö kesäkuulle merkityt kalenterikilpailut toteuttamaan normaalisti nykyisen kilpailukalenterin mukaisesti. Samalla vallitseva poikkeustilanne on saanut aikaan sen, että Ouluun 4.-5. syyskuuta suunnitellun SM-rallin järjestäjä Ni-Ro Oy on pakotettu siirtämään oman kilpailun toteutusta vuodella eteenpäin, kaudelle 2021, AKK:n tiedotteessa sanotaan.
Oulun osakilpailun siirryttyä ensi vuoteen, ilmoitti Kouvolan Seudun Autourheilijat ry AKK:lle halukkuutensa siirtää heidän järjestämänsä Kouvolan osakilpailu kesäkuulta syyskuulle ja nimenomaan siihen syyskuun ensimmäiseen viikonloppuun, jolloin alunperin piti ajaa Oulussa. Seinäjoen osakilpailu pitää kalenterissa oman paikkansa, eli perinteinen Pohjanmaa Ralli syyskuun viimeisenä viikonloppuna isännöi rallin SM-sarjan finaalia kauden 2020 osalta.
Kuuden osakilpailun sijaan tänä vuonna rallin SM-sarjassa tullaan siis ajamaan viisi osakilpailua. Kouvolassa ja Seinäjoella syyskuussa kilpaillaan myös Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan, sekä Nuorten SM-sarjan pisteistä, aivan kuten talvikaudella Mikkelissä ja Joensuussa.
Rallin SM-sarjan loppukauden 2020 kilpailukalenteri
04.-05.09. Kouvola
25.-26.09. Seinäjoki
Lue myös!
Rallin SM-sarjan pistetilanteet talvikauden jälkeen
Rallin SM-sarjan erikoistilastot talvikauden jälkeen
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit