Rallin SM-sarjasta tutut nimet tähdittävät pienempiä ralleja testimielessä

4.5.2018 / 09:18
Marko Mänty Mikkelin SM-rallissa helmikuussa (Kuva: Toni Ollikainen / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kesäkauden avaus lähestyy kovaa vauhtia ja useat kuljettajat hakevatkin tuntumaa sorateihin ja autoihin oikeita sorasäätöjä ajamalla testikilpailuja tänä ja seuraavana viikonloppuna. Toukokuun ensimmäisenä lauantaina ajettava Ikaalisten Kylpyläralli on houkutellut mukaan peräti 184 kilpailijaparia.

Lauantaina 5. toukokuuta ajettavan Ikaalisten Kylpylärallin kovin nimi on ehdottomasti rallin SM-sarjan SM1-luokan talvikauden pistekakkonen Marko Mänty, joka lähtee hakemaan oikeita sorasäätöjä Skoda Fabia R5 -autoonsa kahden viikon päästä ajettavaa Kouvolan SM-rallia silmällä pitäen. Ikaalisissa nähdään mukana myös SM2-luokan pistejohtaja Esa Ruotsalainen, sekä saman luokan pistekolmonen Ville Hautamäki.

Ikaalisten Kylpylärallissa ajetaan seitsemän erikoiskoetta yhteispituudeltaan 65 kilometriä. SM3-luokasta tuttuja kuljettajia Ikaalisten sorateillä ovat Lauri Joona, Jani Luhtaniemi, Arttu Lähdeniemi, sekä Heikki Koski-Lammi, jonka talvikausi toi kolmesta ajetusta SM-rallista yhtä monta keskeytystä.

– Hyvillä fiiliksillä kohti Ikaalisia. Autoa emme sorapinnalla valitettavasti ole ehtineet testata, mutta tämä onkin loistava testikilpailu ennen seuraavaa rallin SM-sarjan osakilpailua. Tavoitteena Ikaalisten Kylpylärallissa on maalin pääsy ja ensimmäinen ehjä kilpailu tällä autolla, Koski-Lammi sanoo tiedotteessaan.

Rallin Junioreiden Suomen Mestaruussarjaa tasapistein Jaakko Tullan kanssa johtava Juho Koski-Lammi kilpailee myös Ikaalisissa. Kyseessä on Koski-Lammen veljeksistä nuorimmalle ensimmäinen nuottikilpailu.

– Nyt pääsee näkemään ja kokemaan miten nuotti toimii itse kilpailutilanteessa. Olemme Arton kanssa jo saaneet sujuvuutta nuotin tekoon. Odotan lauantaina ajettavaa rallia innolla ja tästä kokemuksesta tulee olemaan paljon hyötyä tulevaisuudessa, Juho Koski-Lammi ennakoi.

Rallin SM1-luokassa talvikaudella onnistuneesti debytoinut ja pistetilanteessa kolmen ajetun osakilpailun jälkeen neljäntenä oleva Emil Lindholm kilpailee 11.-12. toukokuuta Viron rallisarjan kauden kolmannessa osakilpailussa Tallinna Rallissa. Mukana suomalaiskuljettajista nähdään myös viime vuosina harvakseltaan kilpaillut Jukka Hiltunen, joka on ilmoittautunut Kouvolan SM-ralliin. Hiltusen alla on Printsportin Skoda Fabia R5.

Lauantaina 12. toukokuuta ajettavassa Netbaron Mäntsälä Rallissa pääosissa ovat Historic Rally Trophy -sarjan kilpailijat, mutta mukaan mahtuu myös nykyaikaista rallikalustoa. Tomi Tukiainen on SM1-luokan pisteissä talvikauden jälkeen yhdeksäntenä ja Jukka Kasi sijalla 10. Molemmat nähdään kilpailemassa Mäntsälässä, samoin kuin SM2-luokan pistenelonen Joonas Tokee.

SM-sarjan ylivoimaisin kuljettaja talvikaudella oli SM3-luokassa kaikki osakilpailut voittanut Jaro Kinnunen, joka saa Mäntsälässä vastaansa samasta luokasta muun muassa pistekolmosen Jussi Lindbergin, Patric Öhmanin, Aleksi Röyhkiön, Kalle Markkasen, sekä Joensuussa Skoda Fabia R5:llä kilpaillut Mikko Heikkilä, joka Mäntsälässä on jälleen Honda Civic Type-R -auton ratissa. SM4-luokan pisteissä neljäntenä oleva kokenut Tomi Vilenius nähdään myös Mäntsälässä.

Rallin SM-sarjan kesäkauden avaava Kouvolan osakilpailu ajetaan lauantaina 19. toukokuuta.

Lue myös! Rallin SM-sarjan uutiset UrheiluUutiset.comissa

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit