Rallisprintin SM-sarja ja Historic-ralli lauhan talven suurimmat kärsijät

4.3.2020 / 18:44
Rallisprintin SM-sarjan osakilpailu Mikkelissä maaliskuussa 2019 (Kuva: Taneli Niinimäki / AKK).

[ A- ] / [ A+ ]

Poikkeuksellisen lauha talvi on kiusannut kilpailunjärjestäjiä Suomessa. Talven suurimmat kärsijät ovat ilman muuta olleet rallisprintin SM-sarja, sekä Historic-ralli.

Rallisprintin SM-sarjassa talvikauden molemmat osakilpailut jouduttiin lopulta perumaan kokonaan, joten tänä vuonna ei SM-pisteitä rallisprintissä lumella ajettavista osakilpailuista jaetaan ollenkaan. SM-sarjan avauspisteet piti alunperin jakaa 2. helmikuuta Lahdessa, kilpailu siirrettiin ajettavaksi 15. maaliskuuta, mutta lopulta se jouduttiin perumaan kokonaan.

– Kilpailumme eri osa-alueita on vuosien aikana kehitetty sitä silmällä pitäen, että SM-rallisprint voidaan kunniakkaasti järjestää. Tällä kertaa suunnitelma kuitenkin vesittyi, ihan kirjaimellisesti, kuten monilla muillakin tämän talven kilpailujärjestäjillä, Lahden SM-rallisprintin tiedottaja Jani Seppälä muistutti koetusta poikkeuksellisen lauhasta talvesta Suomessa.

Laukaan Ruuhimäessä oli tarkoitus ajaa rallisprintin SM-sarjan osakilpailu 1. maaliskuuta, mutta myös tuo kilpailu jouduttiin perumaan.

– Keliolosuhteet eivät anna valitettavasti mahdollisuutta toteuttaa SM-arvoista kilpailua Ruuhimäessä. Tulevan viikon pakkaset olisivat varmasti voineet jäädyttää radan sorapinnan, mutta siitäkään ei olisi ollut takuita, Laukaan SM-rallisprintin kilpailunjohtaja Jani Laitinen taustoitti tilannetta.

Rallisprintin SM-sarjan kausi avataan Vihdissä 7. kesäkuuta. Vihdissä, kuten myös seuraavassa osakilpailussa 4. heinäkuuta Vaalassa, SM-pisteistä taistellaan asfaltilla. SM-sarjan kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan soralla. 12. syyskuuta kilpaillaan Kiteellä ja SM-sarjan kauden päätös Turengissa 3. lokakuuta.

“Onhan nyt rallissa kilsoja oltava”

Lauhasta talvesta on rallisprintin SM-sarjan tavoin saanut kärsiä myös Historic Rally Trophy -sarja. HRT:n Kiuruveden ja Ähtärin osakilpailut peruttiin kokonaan, kun taas Lammin osakilpailulle etsitään uutta ajankohtaa kesäkaudelta. Koska Historic Rally Trophyn talvikauden osakilpailuista ei päästy ajamaan yhtäkään, lisättiin sarjaan mukaan Korpilahden Talviralli, joka ajetaan näillä näkymin tulevana lauantaina, 7. maaliskuuta.

– Kelit Korpilahdella ovat olleet mukavan kylmiä. Tiet ovat tällä hetkellä umpijäässä, eikä edes “Black Round Pirellillä” näihin pintoihin saa uria ruovittua, kilpailunjohtaja Juha Perälä vakuuttaa.

Korpilahden Talvirallissa on tarkoitus ajaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti neljä erikoiskoetta. Mukaan on ilmoittautunut 124 kilpailijaparia.

– Jos reittiä joudutaan lyhentämään, pidetään kuitenkin huolta, että neljä erikoiskoetta ajetaan ja lyhennellään alle 10 kilometrin osuus, onhan nyt rallissa kilsoja oltava. Tällä hetkellä meillä on luvat ajaa 100-prosenttinen reitti, eli lyhennyspäätökset tehdään mahdolliset rengassäästöt mielessä, Perälä korostaa.

Historic Rallisprint -sarjan kauden avausosakilpailu päästiin ajamaan Rantasalmella 5. tammikuuta ja seuraava osakilpailu on vuorossa 14. maaliskuuta Kiparin Sprintin merkeissä. Rautavaaralla luvassa on juhlakilpailu, sillä Kiparin Sprint on ajettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1991 lähtien ja nyt kyseessä on siis jo 30. kerta, kun tämä kilpailu järjestetään.

– Kiparin juhlakisa näyttää pääsevän historian kirjoihin tämän talven osalta lukeutumalla tänä talvena harvoihin lumipinalla ajettaviin rallisprint-kisoihin. Lunta ja jäätä riittää, kilpailusihteeri Henna Pallonen kirjoitti Facebookissa.

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit