RallyX Nordic kolmatta kertaa Suomessa – Oulussa tasokas suomalaisedustus

2.6.2021 / 20:13
Niclas Grönholm hyppää Oulun viikonloppuun kahden osakilpailun voittoputkessa (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin Pohjoismaiden mestaruussarja RallyX Nordic saapuu Suomeen ja Ouluun tänä viikonloppuna. Lauantaina ja sunnuntaina ohjelmassa on kauden viides ja kuudes osakilpailu.

RallyX Nordic -sarja vierailee Suomessa nyt kolmatta kertaa. Vuosina 2018 ja 2019 rallicrossin Pohjoismaiden mestaruussarjan pisteistä taisteltiin Kouvolan Tykkimäessä ja tänä kesänä isännöintivuoron saa Oulu ja OuluZonen moottoriurheilukeskus, missä tulevana viikonloppuna ajetaan kauden viides ja kuudes osakilpailu. RallyX Nordic -sarjaa on tänä vuonna ajettu aiemmin Tanskan Nysumissa, sekä Ruotsin Höljesissä, molemmissa kaksi osakilpailua.

Viiteen eri luokkaan on mukaan ilmoittautunut yhteensä 66 kuljettajaa ja heistä suomalaisia on peräti 24. Pääluokassa eli Supercar-luokassa kuljettajia on 12 ja heistä suomalaisia viisi: sarjan kaksi edellistä osakilpailua Höljesissä voittanut Niclas Grönholm, SweepBank-tiimin täyssähköautolla kilpaileva Henri Haapamäki, paluun kilpailuihin pitkän tauon jälkeen tekevä Juha Rytkönen, Jari Tuuri, sekä RallyX Nordicin vuoden 2019 pronssimitalisti Jere Kalliokoski.

– Luvassa on varmasti mielenkiintoiset kisat. Hienoa päästä taas ajamaan maailman huippuja vastaan. Alkuerissä pitää onnistua, ei ole varaa sössiä. Niistä kun saa hyvän rytmin päälle, niin luottamus kasvaa. Sitä kautta haetaan koko tiimille hyvä fiilis ja onnistumisia, Kalliokoski kommentoi tiedotteessaan.

Kalliokoski on eniten palkintosijoituksia RallyX Nordic -sarjassa saavuttanut suomalaiskuljettaja kautta aikojen, kahdella kakkos- ja kolmella kolmossijallaan.

– OuluZonen rata on poikkeuksellinen Suomessa, siellä on kaikki mutkat asfalttia. Kauden avauksessa Honkajoella oli paljon enemmän nopeita soraosuuksia, joten Oulussa ajetaan eri “setupilla”, autoa vähän lasketaan ja alusta säädetään kovemmaksi, rallicrossin SM-sarjan kauden avausosakilpailun pari viikkoa sitten Honkajoella voittanut Kalliokoski taustoittaa.

Supercar-luokan pistetaulukon kärkikymmeniköstä Ouluun saapuu seitsemän kuljettajaa ja heidän joukossaan pisteiden kärkiviisikko sarjaa johtavan Johan Kristofferssonin johdolla. Rallicrossin kolminkertainen maailmanmestari metsästää tänä vuonna uransa ensimmäistä RallyX Nordic -mestaruutta ja pistejohto toisena pisteissä olevaan Fraser McConnelliin on 13 pistettä, kun ajamatta on vielä kolme osakilpailua.

Sen lisäksi, että Kristoffersson pyrkii kasvattamaan pistejohtoaan Oulussa, niin lajilegenda on liikkeellä myös revanssihengessä, kärsihän Kristoffersson Höljesissä tappion Grönholmille viikonlopun molemmissa osakilpailuissa. Kolmantena pisteissä on Sondre Evjen ja neljäntenä Grönholm, joka ei osallistunut kauden avausosakilpailuihin huhtikuussa Nysumissa.

 

Tommi Hallman on ajanut huikean kauden Supercar Lites -luokassa, saapuen Ouluun pistejohtajana (Kuva: RPF).

 

 

“Kyseessä on kotiratani”

Supercar Lites -luokassa lähtötilanne on “isoveliluokan” tavoin suomalaisittain äärimmäisen mielenkiintoinen, eikä vähiten siksi, että tulokaskuljettaja Tommi Hallman saapuu kotikilpailuunsa pistejohtajana. Supercar Lites -luokka on kerännyt mukaan 17 kuljettajaa ja Hallmanin lisäksi mukana on myös toinen suomalainen, Jonne Ollikainen, RX Academy -sarjan pistekolmonen vuodelta 2019.

18-vuotias Ollikainen kilpailee Oulussa Set Promotion -tiimin väreissä, aivan kuten myös Hallman. Ollikainen nappasi viime vuonna e-urheilussa iRacingin rallicrossin MM-sarjasta kaksi osakilpailuvoittoa, sijoittui loppupisteissä viidenneksi ja palkittiin Vuoden tulokas -palkinnolla kauden päätteeksi. Ollikainen on kotoisin Limingasta, mistä OuluZonen radalle matkaa on vain reilut 70 kilometriä.

– Olen todella innoissani siitä, että saan tehdä Supercar Lites -debyyttini OuluZonen radalla ja palata taas kilpailemaan oikealle radalle. Kyseessä on kotiratani, joten minulta löytyy varsin hyvä tietämys siitä. Supercar Lites -luokassa kilpailun taso on todella kova, mutta Set Promotion -tiimin ja Tommin tuella olen valmis tähän haasteeseen, Ollikainen korostaa.

Samalla kun Ollikainen debytoi RallyX Nordic -sarjassa, sekä Supercar Lites -luokassa, kilpailee hän nyt myös ensimmäistä kertaa nelivetoisella kilpailukalustolla.

– Tavoitteeni on tulevana viikonloppuna oppia nelivetoisen auton niksit ja toivottavasti selvittäisin tieni finaaliin molempina kilpailupäivinä, Ollikainen ennakoi.

Crosskart-autojen pääluokassa suomalaisviisikko lähtee haastamaan kivikovaa ruotsalaiskolmikkoa Isak Reiersen, Patrik Hallberg ja Jimmie Österberg, jotka myös löytyvät sarjapisteiden kolmen kärjestä juuri tässä järjestyksessä. Rallicrossin MM-sarjasta tuttu Reinis Nitiss on edellisen kerran kilpaillut Suomessa rallin parissa, mutta nyt latvialainen saapuu Ouluun oman tiiminsä rakentaman crosskart-auton ratissa. Nitiss on pisteissä neljäntenä.

Jarkko Aronen teki Höljesissä historiaa, nousemalla ensimmäisenä suomalaiskuljettajana RallyX Nordic -sarjan historiassa palkintopallille Crosskart-luokassa. Arosen lisäksi kotikilpailussa mukana nähdään Pasi Penttinen, Riku Huuhka, Tomi Rakkolainen, sekä Arosen tavoin pisteissä kärkikymmenikköön mahtuva Timo Laapotti. Arosen sijoitus pisteissä on kuudes, Laapotin kahdeksas.

Suurin suomalaisedustus nähdään Crosskart Junior -luokassa, missä mukana olevista 15 kuljettajista peräti yhdeksän kantaa passissaan sinivalkoisia värejä. Joonatan Ylilammi, Lauri Halonen, Isak Hatanmaa, Mikael Uitto, Maiju Niemi, sekä Elias Kalliokoski ovat kuljettajia, jotka ovat jo kilpailleet RallyX Nordic -sarjassa tänä vuonna. Heidän lisäkseen Oulussa suomalaisista mukana nähdään Aleksi Suono, Joni Turpeinen, sekä Tinka Perämäki.

Kaksivetoisten avoin luokka on kerännyt mukaan kahdeksan kuljettajaa ja heistä kolme suomalaiskuljettajaa suorittaa Oulussa RallyX Nordic -debyyttinsä. Ruotsalaisen Simon Tigerin voittoputken, neljä osakilpailua ja neljä voittoa, katkaisemista lähtevät yrittämään Antti Väre, Rami Kauttio, sekä Tuomas Venäläinen.

Oulun osallistujat luokittain

Supercar / Open 4WD

Anders Michalek (SWE) Volkswagen Polo
Andreas Carlsson (SWE) Renault Clio RS
Enzo Ide (BEL) Audi S1
Fraser McConnell (JAM) Ford Fiesta
Henri Haapamäki Ford Fiesta ERX
Jari Tuuri Skoda Fabia
Jere Kalliokoski Ford Fiesta
Johan Kristoffersson (SWE) Volkswagen Polo
Juha Rytkönen Ford Fiesta
Niclas Grönholm Hyundai i20
Philip Gehrman (SWE) Volkswagen Polo
Sondre Evjen (NOR) Audi S1

Pistetilanne 4/7 osakilpailua

1) Johan Kristoffersson (SWE) 100
2) Fraser McConnell (JAM) 87
3) Sondre Evjen (NOR) 83
4) Niclas Grönholm 57
5) Enzo Ide (BEL) 57
6) Krisztian Szabo (HUN) 45
7) Andreas Carlsson (SWE) 44
8) Anders Michalek (SWE) 40
9) Anton Marklund (SWE) 36
10) Ulrik Linnemann (DEN) 31

Supercar Lites

Casper Jansson (SWE)
Gregory Fosse (FRA)
Gustav Bergström (SWE)
Ida Törnhult (SWE)
Isak Sjökvist (SWE)
Jonne Ollikainen
Lane Vacala (USA)
Linus Östlund (SWE)
Martin Ekspjuth (SWE)
Martin Enlund (SWE)
Martin Jonsson (SWE)
Mats Oskarsson (SWE)
Mattis Jansson (SWE)
Niklas Aneklev (SWE)
Nils Andersson (SWE)
Simon Olafsson (SWE)
Tommi Hallman

Pistetilanne 4/7 osakilpailua

1) Tommi Hallman 101
2) Nils Andersson (SWE) 87
3) Linus Östlund (SWE) 87
4) Simon Olafsson (SWE) 75
5) Martin Jonsson (SWE) 73
6) Martin Enlund (SWE) 68
7) Niklas Aneklev (SWE) 52
8) Mats Oskarsson (SWE) 49
9) Gregory Fosse (FRA) 46
10) Casper Jansson (SWE) 38

Crosskart

Erik Andersson (SWE)
Isac Egonsson (SWE)
Isak Reiersen (SWE)
Jarkko Aronen
Jimmie Österberg (SWE)
Oskar Andersson (SWE)
Pasi Penttinen
Patrik Hallberg (SWE)
Petter Hane (SWE)
Reinis Nitiss (LAT)
Riku Huuhka
Ronalds Baldins (LAT)
Timo Laapotti
Tomi Rakkolainen

Pistetilanne 4/7 osakilpailua

1) Isak Reiersen (SWE) 96
2) Patrik Hallberg (SWE) 92
3) Jimmie Österberg (SWE) 86
4) Reinis Nitiss (LAT) 56
5) Sebastian Enholm (SWE) 55
6) Jarkko Aronen 50
7) Ronalds Baldins (LAT) 47
8) Timo Laapotti 44
9) Isac Egonsson (SWE) 42
10) Erik Andersson (SWE) 39

———-

16) Tomi Rakkolainen 24
19) Pasi Penttinen 14
25) Riku Huuhka 2

Crosskart Junior

Aleksi Suono
Alex Gustafsson (SWE)
Elias Kalliokoski
Erik Nilsson (SWE)
Isak Hatanmaa
Joakim Lund Olander (SWE)
Joni Turpeinen
Joonatan Ylilammi
Lauri Halonen
Lukas Andersson (SWE)
Maiju Niemi
Mikael Uitto
Pontus Oskarsson (SWE)
Rasmus Persson (SWE)
Tinka Perämäki

Pistetilanne 4/7 osakilpailua

1) Lukas Andersson (SWE) 107
2) Alex Gustafsson (SWE) 95
3) Joonatan Ylilammi 81
4) Erik Nilsson (SWE) 80
5) Rasmus Persson (SWE) 80
6) Lauri Halonen 71
7) Joakim Lund Olander (SWE) 48
8) Isak Hatanmaa 40
9) Mikael Uitto 30
10) Kevin Daarbak (DEN) 25

———-

17) Maiju Niemi 5

Open 2WD

Antti Väre Ford Fiesta
Lars Englund (SWE) Porsche 911
Marcus Norman (SWE) Mazda RX8
Mathias Jansson (SWE) Volvo S40
Rami Kauttio Ford Escort
Roland Larsamo (SWE) BMW M3
Simon Tiger (SWE) BMW E30 M3
Tuomas Venäläinen Datsun Finn

Pistetilanne 4/7 osakilpailua

1) Simon Tiger (SWE) 107
2) Mathias Jansson (SWE) 85
3) Morten Bertelsen (DEN) 69
4) Lars Englund (SWE) 56
5) Mikael Persson (SWE) 55
6) Roland Larsamo (SWE) 47
7) Stefan Kristensson (SWE) 45
8) Kenneth Konge (DEN) 41
9) Marcus Norman (SWE) 33
10) Peter Jensen (DEN) 10

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet


Facebook kommentit