Rata-SM käynnistyy Botniaringillä – Legendsit yhtenä vetonaulana

9.5.2017 / 10:42
Legends-autojen MM-kilpailu ajetaan syksyllä Botniaringillä, ja siksi SM-sarjan avauskisa on houkutellut paikalla myös paljon kuljettajia ulkomailta. (kuva: Pertti Kangasniemi)

[ A- ] / [ A+ ]

Muodonmuutoksen kokenut Rata-SM -sarja alkaa tulevana viikonloppuna Botniaringin moottoriradalla Jurvassa. Suomen pisimmällä moottoriradalla nähdään lauantaipäivän aikana tiivis kattaus toistaan komeampia rata-autoja. Yksipäiväinen kilpailu on yleisölle maksuton.

Rata-SM -sarja on kokenut suoranaisen uudestisyntymisen tähän kauteen: sarja oli jo kertaalleen saanut purkutuomion, mutta kilpailijoiden ja kilpailun järjestäjien edustajien toimesta perustettu Suomalaisen Rata-autoilun Tuki ry (SRTRY) otti sarjan organisoinnin haltuunsa.

Rata-SM -sarjan pääluokkina nähdään Legends, Gran Turismo, Touring Cars sekä V1600. Formula Ford -luokka ajaa ainoastaan Kemoran sekä Alastaron osakilpailut.

Legends-autoja on ilmoittautunut Botniaringin osakilpailuun runsain määrin ja useammasta eri maasta.

Legends-autojen MM-kilpailut ajetaan syyskuussa juurikin Botniaringillä, mikä on osaltaan houkutellut kilpailijoita harjoittelemaan radan saloja ennen kauden h-hetkeä.

Legends-kuljettajia saapuu Jurvan takametsiin mm. Ruotsista, Latviasta ja Venäjältä. Radalta voi bongata esimerkiksi hallitsevan Legends Pro-luokan maailmanmestarin, Ruotsin Emil Perssonin.

Ratojemme kaunottaret Gran Turismo -autot sekä Touring Cars -autot ajavat Jurvassa yhteislähtönä. Mukana lähdöissä mm. viime vuoden loppupisteissä toiseksi sijoittunut Jyrki Peltola näyttävällä Corvettellaan.

V1600-luokan vakioautoja on ilmoittautunut Botniaringin osakilpailuun 15 autokuntaa, joten tasaväkinen luokka tulee varmasti jälleen tarjoamaan tiukkoja tilanteita läpi kilpailujen.

Botniaringin Rata-SM -osakilpailu ajetaan viime vuotisista poiketen yhden päivän aikana. Lisäksi yksi merkittävin uudistus etenkin yleisön kannalta on vapaa sisäänpääsy.

Lähde: Rata-SM:n tiedote


Facebook kommentit