Rengasrikot Toyotan kiusana, Mäkinen haluaa selvityksen – “Tutkittava kunnolla”

31.3.2019 / 06:18
Ott Tänakin voittohaaveet murenivat rengasrikkoon (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Toyota Gazoo Racing -talli on ollut koko viikonlopun ajan Korsikan MM-rallissa huippuvauhdissa, erityisesti MM-pistejohtaja Ott Tänakin toimesta, mutta rengasrikot koituivat Tommi Mäkisen johtaman tallin menestyshaaveiden kohtaloksi.

Ensimmäisenä Toyota-kuljettajista rengasrikon koki Kris Meeke, jo heti Korsikan MM-rallin avauserikoiskokeella perjantai-aamuna. Jari-Matti Latvala puolestaan joutui renkaanvaihtoon viidennellä erikoiskokeella pudoten ulos palkintotaistelusta. Lauantaina Ott Tänak, noustuaan kilpailun johtoon päivän kolmannella erikoiskokeella, putosi lähes kahden minuutin päähän kärjestä kärsittyään rengasrikon toisen ajopäivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.

– On edelleen vaikeaa ymmärtää mitä tapahtui 11. erikoiskokeella. Todella iso pettymys. Meillä oli hyvä päivä menossa, auton suhteen fiilis oli hyvä ja ajollisesti ajo sujui puhtaasti ilman virheitä, Tänak kommentoi tallin tiedotteessa.

Toyota Gazoo Racing lähti rallin MM-sarjan kauden neljänteen osakilpailuun MM-pistejohtajana niin autonvalmistajien, kuin kuljettajienkin MM-sarjassa. Mikäli tulosluettelo ei mene sunnuntain kahdella viimeisellä erikoiskokeella lähes kokonaan uusiksi, niin Tommi Mäkisen johtama talli tulee putoamaan kärkipaikalta molemmissa MM-pistetaulukoissa.

– Meidän on tutkittava huolellisesti ne asiat joita olemme täällä kohdanneet ja miksi niin on käynyt. Ainakin sen olemme nähneet, että auto on erittäin nopea asfaltilla, Mäkinen löysi viikonlopusta myös positiivista.

Ennen viimeistä ajopäivää Toyota-kuljettajat ovat sijoilla kuusi, yhdeksän ja kymmenen, järjestyksessä Tänak, Meeke ja Latvala. Tämä kolmikko tulee olemaan varmasti vahvoilla myös viimeisellä erikoiskokeella, Power Stage -erikoiskokeella, missä jaossa on viidelle nopeimmalle kuljettajalle lisäpisteitä.

– Huomenna on vielä mahdollisuus saada joitain pisteitä ja mitä tahansa tapahtuukin, niin voimme ottaa täältä mukaamme myös positiivisia asioita, koska suorituskykymme on ollut niin vahva. Talli on tehnyt loistavaa työtä, auto on ollut uskomattoman nopea ja itse tein kaiken minkä pystyin. Tiesin, että tämä on yksi vaikeimmista kilpailuista, joten valmistauduin tähän hyvin. Sen kovan työn jälkeen mitä olemme tehneet, on vaikeaa hyväksyä tapahtunutta, Tänak harmitteli.

Viimeinen ajopäivä Korsikan MM-rallissa käynnistyy sunnuntaina aamupäivällä kello 10.45 Suomen aikaa. Sunnuntain ohjelmassa on enää kaksi erikoiskoetta yhteispituudeltaan 51,2 kilometriä.

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com


Facebook kommentit