MOTORSPORT

Riku Tahko tekee paluun rallin pariin – Mitsubishilla mukaan Tunturiralliin

Rallin SM-sarjan kauden 2018 avaavan Arctic Lapland Rallin, Tunturirallin, ilmoittautumisaika päättyi maanantai-iltana. Yhteensä ilmoittautuneita mukaan tähän legendaariseen talviralliin tuli 135 kappaletta, joista SM2-luokkaan 18. Yksi luokan mielenkiintoisimmista nimistä on ehdottomasti paluun rallin pariin ainakin yhden kilpailun ajaksi tekevä Riku Tahko.

Rallicrossin EM-sarjassa Minillä viimeiset vuodet kilpaillut Riku Tahko nähdään pitkästä aikaa ralliauton ratissa kilpailun puitteissa, kun Tahko osallistuu Tunturiralliin kuluvan kuun viimeisen viikonloppuna. Edellisen kerran Tahko kilpaili rallin puolella SM-Itärallissa maaliskuussa 2014. Kaudella 2012 rallin SM-sarjassa SM1-luokassa pronssille sijoittunut Tahko osallistui Tunturiralliin ensimmäisen kerran jo vuonna 2005.

Toinen mielenkiintoinen paluun tekevä kuljettaja on Joonas Tokee, SM3-luokan SM-hopeamitalisti vuodelta 2015. Tokee kilpaili kaudella 2016 rallin EM-sarjassa, sekä Latvian rallisarjassa, mutta viime vuoden osalta ei tilastoista löydy yhtäkään rallia. Tokee yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa osallistuu Tunturiralliin Subarulla ja Tokee on myös ilmoittautunut SM-sarjaan täksi kaudeksi.

Ensimmäisen kerran Tunturirallissa jo vuonna 2003 kilpaillut Ville Hautamäki sijoittui vuosi sitten SM-sarjan kauden avausosakilpailussa SM2-luokassa toiseksi ja sama sijoitus oli myös loppupisteissä kauden päätteeksi. Hautamäki on myös ajanut SM2-luokan voittoon Tunturirallissa. Tämä tapahtui vuonna 2012 ja myös silloin kausisijoitus oli identtinen Tunturirallin menestyksen suhteen, nappasihan Hautamäki uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden reilut viisi vuotta sitten. Vuosina 2014-2015 Hautamäki voitti SM4-luokan Suomen mestaruuden ja molempina vuosina myös kyseisen luokan Rovaniemellä.

Esa Ruotsalainen vaihtaa kahden SM4-luokan ja kahden SM-hopean jälkeen nyt SM2-luokkaan, missä hän kilpaili kaudella 2014 talvikauden kolme osakilpailua. Tunturirallissa vuonna 2014 Ruotsalainen sijoittui SM2-luokassa kolmanneksi. Antti Selivaara on sijoittunut SM2-luokan loppupisteissä kahdella viimeisimmällä kaudella viiden parhaan joukkoon ja porilainen lähtee alkavan kauden kilpailuihin allaan uusi Subaru.

Henrik Pietarinen kilpailee tänä vuonna veljensä Eerikin viime vuoden Tunturirallin voittaja-autolla, jolla Eerik Pietarinen myös ajoi SM2-luokan ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen. Henrik Pietarinen on kaksi viimeisintä kautta kilpaillut SM3-luokassa ja vuonna 2016 sijoitus loppupisteissä oli viides.

SM2-luokan ulkomaalaisvieraista Jacob Jansson, Ruotsin moninkertainen rallimestari, nähtiin mukana Suomessa ja SM-sarjassa jo viime syksynä, kun Jansson täräytti kärkivauhtia Lempäälän SM-rallin ensimmäisillä erikoiskokeilla. Hyvin sujuneen Suomen debyyttinsä jälkeen Jansson päätti lähteä mukaan SM-sarjaan tälle kaudelle. Gerald Rigler on Itävallan Rally Challenge -sarjan (2014), sekä Itävallan Rally Trophy -sarjan (2017) mestari, joka kilpailee nyt ensimmäistä kertaa SUomessa. Itävaltalaiskuljettaja avasi kautensa Jänner-rallissa Ford Fiesta R5:llä, mutta Tunturirallissa Rigler kilpailee Mitsubishi Lancer Evo 9:llä.

Rallin SM-sarjan kauden 2018 avaava kaksipäiväinen Arctic Lapland Ralli käynnistyy perjantaina 26. tammikuuta.

SM2-luokan osallistujat Rovaniemellä

Riku Tahko, Mitsubishi Lancer Evo IX
Joonas Tokee, Subaru Impreza WRX Sti
Ville Hautamäki, Subaru Impreza WRX Sti
Jacob Jansson (SWE), Mitsubishi Lancer Evo X
Esa Ruotsalainen, Mitsubishi Lancer Evo IX
Antti Selivaara, Subaru Impreza WRX Sti
Henrik Pietarinen, Mitsubishi Lancer Evo IX
Gerald Rigler (AUT), Mitsubishi Lancer Evo IX
Jarkko Hosike, Subaru Impreza WRX Sti
Jukka Ikonen, Mitsubishi Lancer Evo IX
Veli-Matti Kaikkonen, Subaru Impreza WRX Sti
Lucio Petrocco (ITA), Mitsubishi Lancer Evo IX
Jussi Keskiniva, Mitsubishi Lancer Evo X
Jari Kuikka, Mitsubishi Lancer Evo IX
Timo Lahtinen, Mitsubishi Lancer Evo X
Kai Penttilä, Mitsubishi Lancer Evo VIII
Miikka Vuokila, Mitsubishi Lancer Evo IX
Pekka Vuorio, Mitsubishi Lancer Evo IX

Lue myös! Tunturirallin voitosta luvassa huikea taistelu – Rovaniemellä mukana iso määrä R5-luokan autoja (16.1.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com