Viime lauantaina Uudenmaan alueella ajettu Askolan Granit Ralli päättyi yleiskilpailun osalta Riku Tahkon voitonjuhliin.
Viime vuonna rallin SM-sarjassa SM2-luokan loppupisteissä kolmanneksi sijoittunut Riku Tahko, 36, hyppäsi tänä vuonna Ministä Hyundain rattiin ja vaihtoi luokkien osalta pykälää korkeammalle, eli SM-sarjan kuninkuusluokkaan SM1:een. Talvikauden osakilpailut Rovaniemellä ja Kouvolassa toivat Tahkolle viidennen ja kolmannen sijan, mutta kesäkauden kolme ensimmäistä osakilpailua päättyivät porvoolaisen kannalta lähinnä pettymyksiin.
Toukokuussa testikilpailuna toimineessa Rengas Turku Rallissa rajun kaadon kokenut Tahko ajoi Länsirannikon SM-rallissa SM1-luokassa kuudenneksi, Seinäjoelta tuli keskeytys ja edellisessä SM-rallissa Lahdessa Tahko yhdessä kartanlukijansa Markus Soinisen kanssa jäi luokassaan sijalle kahdeksan.
– Vaikka kilpailutauko olikin pitkä ja tuntui, että turhan varmistellen mentiin, niin tuntui, että tappiota tuli enemmän kuin mikä fiilis autossa oli. Jotain pieniä asioita meillä on mitä pitää tutkia tauolla, että olemme jatkossa nopeampia. Taso on meidän luokassa niin kova, ettei voi yhtään antaa hyvitystä kuskin, eikä auton osalta, Tahko korosti Lahden SM-rallin jälkeen.
Tahkolle avautui hyvä testitilaisuus kilpailun merkeissä pari viikkoa Lahden keikan jälkeen, kun Askolan Granit Ralli Uudellamaalla, Keravan toimiessa kilpailun keskuspaikkana, tarjosi neljän erikoiskokeen ja hieman alle 40 ek-kilometrin verran nopeita ja hyväkuntoisia sorateitä.
– Rikkonainen kesäkausi motivoi lähtemään kilpailuun, joka on osin kotiseurani Porvoon Seudun Urheiluautoilijoiden järjestämä. Meillä oli minun mielestä selvittämättömiä asioita auton kanssa ja parhaiten nuo asiat selviää kilpailemalla, Tahko taustoitti, saaden Askolan Granit Rallissa vastaansa yleiskilpailun voittotaisteluun muun muassa legendaarisella Toyota Celicalla kilpailleen Jari-Matti Latvalan, sekä Skoda Fabia R5 -autoa käskyttäneen Kalle Markkasen.
Tahko sai kilpailuun erinomaisen alun, kun kilpailun pisin, reilut 18 kilometriä pitkä avauserikoiskoe, toi Hyundai-kuljettajalle pohja-ajan 9,8 sekunnin turvin ennen Markkasta. Latvala puolestaan hävisi Tahkolle 10,6 sekuntia. Toisella erikoiskokeella Latvala oli nopein, mutta kolmannella erikoiskokeella oli jälleen Tahkon vuoro napata pätkän tulosluettelosta ykkösrivi haltuunsa. Johtomarginaali Latvalaan nähden ennen viimeistä erikoiskoetta oli 14,5 sekuntia.
Tahko ja Latvala jakoivat lopulta pohja-ajat lukemin 2-2, kun Latvala kaasutteli ykköseksi viimeisellä erikoiskokeella. Tahkon voittomarginaaliksi kirjattiin lopulta 11,4 sekuntia, kun taas Markkanen jäi kärjestä 14,2 sekuntia.
– Kisa lähti hienosti käyntiin heti ykköspätkällä. Auto oli mennyt eteenpäin, vaikkei ollutkaan ihan helppo ajaa. Huoltotauolla kokeilimme vähän radikaalimpia säätöjä ja ne tuntuivat toimivan juuri sellaisissa tilanteissa, joissa aiemmin olemme kokeneet vaikeuksia. Isot tiet eli niin sanotut torpparinasfaltilla olevat osuudet on vielä autolle vaikeita, mutta olemme varmasti menneet eteenpäin, Tahko iloitsi.
Seuraavaksi Tahko nähdään lähtöviivalla Kokkolan SM-rallissa 25.-26. syyskuuta ja lisäksi syksyn ohjelmistoon sisältynee näillä näkymin myös lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettava Jyväskylän MM-ralli. Rallin SM-sarjan kauden viimeiseen osakilpailuun Pohjanmaalle Tahko lähtee SM1-luokan pistekuutosena.
– Nyt tiedän myös enemmän siitä, mitä minun pitää tehdä oman ajamisen kanssa. Mahtava päivä koko tiimille, kun kaikki autot tulivat ehjänä maaliin. Otetaan pari viikkoa happea, sitten ajetaan hyvät testit, niin ollaan valmiita “Grande Finaleen”, vain pisteen verran SM1-luokan pisteissä viidentenä olevaa Aleksi Röyhkiötä jäljessä oleva Tahko päätti.
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedotteet
Facebook kommentit