Perjantaina ja lauantaina ajetussa Kuopion SM-rallissa nähtiin tälle kaudelle uudistetussa SM3-luokassa komea voittotaistelu Roope Korhosen ja Lauri Joonan kesken. Pidemmän korren vei lopulta Korhonen, jolle voitto oli tänä vuonna SM-sarjassa toinen.
Tammikuussa Rovaniemellä, rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailussa, Roope Korhonen nousi SM3-luokan voittoon viimeisellä erikoiskokeella, kun luokkaa varsin selkeällä erolla johtaneen Lauri Joonan auton tekniikkamurheet pilasivat sastamalaisen kilpailun. Riihimäellä Joona kukisti Korhosen, Joonan johdettua luokkaa koko kilpailun ajan, mutta Kuopiossa, kauden kolmannessa SM-rallissa, voittoa pääsi juhlimaan Korhonen.
– Ehdottomasti tätä lähdettiin hakemaan ja se myös otettiin! Tiedossa oli, että Joona tulee menemään kovaa, joten piiruakaan ei voinut antaa myöden. Aika lailla kaikki laitettiin peliin, kuuden sekunnin turvin voittajaksi kruunattu Korhonen kommentoi tiedotteessaan voittoisan kilpailun jälkeen.
Perjantaina ajettujen kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen yötauolle johtoasemassa saapui Joona, mutta ero Korhoseen oli vain 2,3 sekuntia. Lauantain kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella Korhonen ajoi kaksi pohja-aikaa ja nousi niiden myötä luokkajohtoon, 4,4 sekunnin turvin. Jo tässä vaiheessa kilpailua oli selvää, että voittotaistelu käytäisiin tämän kaksikon kesken, sillä kolmantena ollut Jussi Lindberg oli jäänyt kärjestä jo 44,4 sekuntia.
Viides ja kuudes erikoiskoe menivät Joonan nimiin ja kun ajamatta oli kolme erikoiskoetta, oli Korhosen johto kaventunut 1,8 sekuntiin. Seitsemännellä erikoiskokeella Korhonen teki kuitenkin onnistuneen vastaiskun, lyöden Joonan 1,2 sekunnilla, mutta se todellinen isku oli vasta tulossa. Kilpailun toiseksi viimeinen erikoiskoe, 14,71-kilometrinen Palonen toiseen kertaan, kulki Korhoselta peräti 4,5 sekuntia nopeammin kuin Joonalla.
– Se Palonen tuli komeasti ja olin ajatellut sen jo etukäteen iskunpaikaksi. Siellä homma rokkasi, 7,5 sekunnin johtoasemassa päätöspätkälle lähtenyt Korhonen iloitsi.
Lauri Joona ajoi Kuopion SM-rallissa SM3-luokassa toiseksi jännittävän sekuntitaistelun päätteeksi (Kuva: RPF).
“Nyt on luottamus tekemiseen kova”
Kun viimeisellä erikoiskokeella Joona oli Korhosta 1,5 sekunnin verran nopeampi, pääsi Korhonen yhdessä kartanlukijansa Anssi Viinikan kanssa juhlimaan kauden toista ykkössijaansa. Yksi Korhosen voiton salaisuuksista oli onnistunut rengastaktiikka.
– Uskallettiin ottaa hieman riskiä rengasruletissa, kun tiet olivat niin hyvässä kunnossa. Siitä johtuen lauantai-aamuun lähdettiin käytetyillä renkailla ja säästettiin uudemmat iltapäivän lenkille, Korhonen taustoitti.
Edellisenä viikonloppuna Ruotsin MM-rallissa WRC3-luokan voittaneen ja junioreissa toiseksi sijoittuneen Joonan päänahka on eittämättä kovin suoritus Korhosen uralla tähän mennessä. Talvikauden jälkeen Korhosella on nyt hallussaan 14 pisteen etumatka Joonaan nähden ja sen myötä fiilis tottakai on korkealla. Varsinkin, kun kauden jatko oli helmikuussa vaakalaudalla testeissä sattuneen ulosajon ja siinä pahoin romuttuneen kilpa-auton takia.
– Tästä on hyvä jatkaa kohti sorateiden antia, nyt on nimittäin luottamus tekemiseen kova, Korhonen hehkutti.
Joona, sen vanhemman SM3-luokan kaksinkertainen Suomen mestari, ei ollut kakkossijaansa tyytyväinen.
– Perjantai meni ihan ok. Lauantaina ei saatu sellaista rytmiä ja “draivia” päälle, mitä olisi tarvittu. Tarvittavaa puristusta ykköstilaa varten ei tällä kertaa pystytty luomaan loppupätkille. Tyytyväisiä ei olla toiseen sijaan, ainahan sitä voittoa lähdetään hakemaan. Kesälle jää sitten kirittävää. Jotain positiivista pitää aina löytää, niin auto on ehjänä seuraavia kisoja varten, Joona korosti.
Rallin SM-sarjassa talvikausi on nyt siis saatu päätökseen ja edessä on reilun parin kuukauden mittainen kilpailutauko. SM-sarjan kesäkauden avausosakilpailu ajetaan Turun seudulla 13.-14. toukokuuta. Jos SM3-luokan osalta saisi esittää toiveen tulevaa kesäkautta silmällä pitäen, niin luokkaan olisi ehdottomasti saatava lisää kuljettajia. Helppoa se ei tule olemaan, onhan luokkaan saatavilla tällä hetkellä vain yhden automerkin kalustoa.
Kuopion SM-rallin SM3-luokan lopputulokset
1) Roope Korhonen-Anssi Viinikka (Ford Fiesta Rally3) 57.26,1
2) Lauri Joona-Tuukka Shemeikka (Ford Fiesta Rally3) + 6,0
3) Jussi Lindberg-Jarno Ottman (Ford Fiesta Rally3) + 1.03,2
Korhosen keskinopeus: 113,2 km/h
Pohja-ajat: Korhonen 5, Joona 4
SM3-luokan pistetilanne 3/7 osakilpailun jälkeen
1) Roope Korhonen (LMM) 77
2) Lauri Joona (SAU) 63
3) Jussi Lindberg (SiAk) 46
4) Ville Ruokanen (RoiUA) 37
SM-sarjan kesäkauden kilpailukalenteri
13.05.-14.05. Turku
17.06.-18.06. Seinäjoki
26.08.-27.08. Mikkeli
30.09.-01.10. Kouvola
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedotteet
Facebook kommentit