Rosbergin viimeiseen F1-kilpailuun liittyi lupaus Prostille – “Hän olisi kyennyt siihen”

6.12.2018 / 19:49
Keijo "Keke" Rosberg (Kuva: Formula 1).

[ A- ] / [ A+ ]

Formula 1:n historian ensimmäinen suomalainen maailmanmestari, vuonna 1982 kuninkuusluokan tittelin valloittanut Keijo “Keke” Rosberg, täyttää tänään torstaina 6. joulukuuta 70 vuotta.

Solnassa, Ruotsissa 6. joulukuuta vuonna 1948 syntynyt Keijo “Keke” Rosberg, 70, debytoi Formula 1:n MM-sarjassa vuonna 1978, kun hän osallistui Theodore-tallin kalustolla Etelä-Afrikan osakilpailuun. Tuloksena oli keskeytys, mutta suuri ja merkittävä osa suomalaista F1-historiaa oli saanut alkunsa.

Rosberg osallistui urallaan 128 F1-osakilpailuun (114 starttia), voitti niistä viisi, nousi palkintopallille 17 kertaa ja starttasi kilpailuun paalupaikalta viisi kertaa. Kauteen 1982 lähdettäessä Rosberg oli onnistunut saavuttamaan vasta yhden palkintosijoituksen (Argentiinassa 1980 kolmas), mutta mestaruuskausi toi niitä kuusi lisää ja niistä viimeisin oli myös uran ensimmäinen osakilpailuvoitto, joka tuli Dijonin radalla Ranskassa ajetusta Sveitsin GP:stä.

Theodoren lisäksi Rosberg edusti autourheilun kuninkuusluokassa ATS-, Wolf-, Fittipaldi-, Williams- ja McLaren-tallia. F1-ura päättyi lopulta kauteen 1986, ensimmäiseen ja viimeiseen McLarenilla. Rosbergin tallikaverina ajoi hallitseva maailmanmestari Alain Prost, joka myös uusi mestaruutensa. Sen sijaan tallien MM-taistelussa McLaren kärsi ruman tappion (96-141) Williamsille, jota Rosberg oli edustanut neljä edellistä kautta.

Rosberg saavutti kaudella 1986 vain yhden palkintosijoituksen, Monacon kakkossijan, ja sijoitus kuljettajien MM-loppupisteissä oli kuudes. Kaudella 1985 Rosberg oli sijoittunut MM-loppupisteissä kolmanneksi ja lähinnä erinomaisen loppukauden ansiosta, kun neljä viimeistä osakilpailua toivat sijoitukset neljäs, kolmas, toinen ja voitto.

– Haluan kiittää Kekeä hänen avustaan MM-taistelussa. Hänellä oli huonoa onnea pitkin kautta, mutta hän on hieno kaveri ja on todella sääli, että hän lopettaa kilpailemisen, 1985 ja 1986 maailmanmestaruuksien lisäksi F1-mestariksi vuosina 1989 ja 1993 ajanut Prost sanoi Antti Puskalan haastattelussa vuonna 1986 julkaistussa Formula Keke -kirjassa.

 

Keijo “Keke” Rosberg F1-mestaruuskaudellaan 1982 Williamsin ratissa (Kuva: Good Year Media).

 

“Kaikenlaisia ilkeitä juoruja”

Etenkin kauden 1986 alkupuolella Prostin ja Rosbergin väitettiin olevan huonoissa väleissä keskenään ja että tämä olisi vaikuttanut McLarenin iskukykyyn kauden aikana.

– Hänestä ja minusta kiersi kaikenlaisia ilkeitä juoruja, että me emme tulisi toimeen keskenämme ja että hän olisi hankala tyyppi ja sellaista. Mutta voin kertoa rehellisesti, että yhteistyömme sujui mainiosti, todella hienosti, Prost kehui kauden jälkeen 32 vuotta sitten.

Osoituksena Prostin ja Rosbergin hyvistä väleistä tarjosi suomalaiskuljettajan lupaus tallikaverilleen kauden viimeisen osakilpailun alla, joka ajettiin Adelaiden katuradalla Australiassa. Siinä missä Prost taisteli maailmanmestaruudesta Nigel Mansellia ja Nelson Piqueta vastaan, tiesi Rosberg osallistuvansa uransa viimeiseen Formula 1:n MM-osakilpailuun.

– Kilpailupäivän aamuna hän lupasi minulle, että jos hän kilpailun lopulla olisi johdossa ja minä toisena, hän päästäisi minut ohitseen ja maailmanmestaruuteen. Vahinko, että sellaista tilannetta ei syntynyt, sillä olisin halunnut hänen voivan näyttää kaikille, että hän olisi kyennyt siihen, Prost vakuutti.

56 kierroksen ajan kilpailua johtanut Rosberg joutui keskeyttämään parikymmentä kierrosta ennen ruutulippua rengasrikon seurauksena.

UrheiluUutiset.com onnittelee 70-vuotiasta Keijo “Keke” Rosbergia, autourheilun todellista moniosaajaa ja elävää legendaa!

Rosbergin palkintosijoitukset Formula 1:n MM-sarjassa

1980 – Argentiina 3.
1982 – Yhdysvallat 2.
1982 – Belgia 2.
1982 – Hollanti 2.
1982 – Saksa 3.
1982 – Itävalta 2.
1982 – Ranska 1.
1983 – Monaco 1.
1983 – Yhdysvallat 2.
1984 – Brasilia 2.
1984 – Yhdysvallat 1.
1985 – Yhdysvallat 1.
1985 – Ranska 2.
1985 – Englanti 3.
1985 – Etelä-Afrikka 2.
1985 – Australia 1.
1986 – Monaco 2.

Suomi100-teemalla esitellyt autot ja tarinat, Keke Rosberg

25.01.2017 – Mercedes-Benz DTM-kaudelta 1992
21.03.2017 – Theodore F1-kaudelta 1978
03.05.2017 – March F2-kaudelta 1979
06.05.2017 – Opel DTM-kaudelta 1995
02.06.2017 – Porsche Norisringin 200 mailin kilpailusta 1983
30.08.2017 – Porsche Nordschleifen 1000 kilometrin kilpailusta 1983
30.08.2017 – Peugeot Le Mansin 24 tunnin kilpailusta 1991
11.11.2017 – Williams F1-kaudelta 1983
11.11.2017 – McLaren F1-kaudelta 1986
06.12.2017 – Williams F1-mestaruuskaudelta 1982

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit