Rovaniemeltä merkittävä tuki MM-rallille – “Onnenpotku, että saimme mahdollisuuden”

2.2.2021 / 17:16
Valtteri Bottas Tunturirallissa Rovaniemellä tammikuussa 2019 (Kuva: RPF).

[ A- ] / [ A+ ]

Rovaniemen kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina, että Rovaniemen kaupunki tekee 300 000 euron arvoisen yhteistyösopimuksen AKK Sports Oy:n kanssa, joka vastaa helmikuun viimeisenä viikonloppuna Rovaniemellä ajettavan MM-rallin järjestelyistä.

Rallin MM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan Suomessa ja Rovaniemellä helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Kyseessä on ensimmäinen kerta vuonna 1973 käynnistyneen rallin MM-sarjan historiassa, kun Suomessa ajetaan osakilpailu muualla kuin Jyväskylässä. Rovaniemi sai mahdollisuuden isännöidä rallin MM-sarjan osakilpailua, koska Ruotsin MM-ralli helmikuulta peruttiin jo joulukuussa.

Maanantaina pitämässään kokouksessa Rovaniemen kaupunginhallitus päätti, että Rovaniemen kaupunki tukee historian ensimmäistä Rovaniemen MM-rallia, Arctic Rally Finlandia, 300 000 eurolla. Rovaniemen kaupunki on solminut yhteistyösopimuksen AKK Sports Oy:n kanssa, joka toimii kilpailun järjestäjänä. Sopimuksen myötä Rovaniemi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani ja kotikaupunki.

– Sopimuksen hinta on edullinen siihen nähden, kuinka laajan näkyvyyden se mahdollistaa. Rallit tuovat myös valoa matkailualan yritysten “koronakaamokseen”. On onnenpotku, että saimme mahdollisuuden tällaiseen maailmanluokan avaukseen. Sen avulla voimme kääntää maailman katseita meihin myös korona-ajan jälkeen, kun matkailu taas nousee, Rovaniemen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio sanoo Rovaniemen kaupungin tiedotteessa.

Vainio myös muistuttaa, että vaikka kilpailun erikoiskokeille ei koronan takia yleisöä voida ottaa, on Rovaniemen MM-rallin aluetaloudellinen vaikutus merkittävä. Rovaniemen kaupungin tiedotteessa korostetaan sopimuksen tarjoavan Rovaniemelle ainutlaatuisen tilaisuuden tehdä Rovaniemeä tunnetuksi niin kotimaassa, mutta ennen kaikkea kansainvälisesti.

Sopimuksen myötä Rovaniemi saa muun muassa kansainvälisten suorien tv- ja nettilähetysten alkuun noin 20 sekunnin mittaisen mainosvideon. Tämän lisäksi kaupunki saa näkyvyyttä rallin erikoiskokeiden varrelle tuleviin mainoselementteihin, kuten lähtöbannereihin, mainoskaariin ja -kankaisiin. Rovaniemi tulee olemaan esillä kaikissa tapahtuman keskeisissä markkinointikanavissa ja -materiaaleissa, unohtamatta tietenkään median ja rallitähtien tarjoamaa näkyvyyttä muun muassa sosiaalisen median eri kanavien kautta.

Nyt solmittu sopimus kattaa vuoden 2021 kilpailun. Mikäli autourheilun kansallisella keskusliitolla AKK:lla tarjoutuu mahdollisuus järjestää rallin MM-sarjan talvinen osakilpailu myös ensi vuonna, on Rovaniemen kaupungilla neuvotteluoikeus mahdollisesta seuraavasta sopimuskaudesta.

Rovaniemen MM-ralli käynnistyy perjantaina 26. helmikuuta ja maaliin saavutaan sunnuntaina 28. helmikuuta.

 

 

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote


Facebook kommentit